6 journalers for this copy...

|
Journal Entry 1 by oofiri from Helsinki, Uusimaa Finland on Thursday, January 28, 2010
Alkuperäisteos Into the Forest, 1998. "Pohjois-Amerikan yhteiskuntarakenne on hajoamassa. Sähköä ei enää tule, bensa on lopussa, kaupat ryöstetty tyhjiksi ja virustaudit tappavat ihmisiä. Seitsemäntoistavuotias Nell ja kahdeksantoistavuotias Eva asuvat isänsä kanssa eristyksissä syrjäisessä kotitalossaan Kaliforniassa. Isän kuoleman jälkeen sisarukset jäävät yksin. Heidän henkiinjäämistaistelunsa apuna on tietosanakirja, kasviopas, intiaanitietoutta sisältävät kertomukset - ja maalaisjärki. Vaarallisimmaksi ei kuitenkaan osoittaudu villi luonto, vaan toiset ihmiset." Luin tämän joitakin vuosia sitten. Hieno tarina. Dystopiaosuus ei ole mitenkään ylilyövä, vaan aivan mahdollisen tuntuinen. Tulkitsen lopun toiveikkaaksi. Koskettavinta on tyttöjen sisäisen muuttumisen kuvaus samalla kun heidän kotitalonsa amerikkalaisen yhteiskunnan tavoin muuttuu vähitellen kuolleeksi, vaaralliseksi raunioksi. Kirjaston poistokirja. Tarjoan tätä ringiksi. Kirja on myös ruzenan toivelistalla. edit: Amynita halusi lukea kirjan, ja sai sen mukaansa miitistä. Rinkijärjestys: Amynita polenka Liinuskainen Louhi <----- kirja on tässä ruzena, mikäli kirja mahtuu postiluukusta? ... oofiri
|
|

|
Journal Entry 2 by Amynita from Helsinki, Uusimaa Finland on Thursday, January 28, 2010
Kirja napattu mukaan miitistä, dystopia on kiehtonut kovasti viime aikoina.
|
|

|
Journal Entry 3 by Amynita from Helsinki, Uusimaa Finland on Friday, February 05, 2010
Ihan aluksi ajattelin, että tuleekohan tästä kovin kepeän "tyttömäinen" kirja, mutta se varmaan johtui siitä, että aiemmissa dystopiakuvauksissa olen tottunut miehiseen näkökulmaan ja asenteeseen. Siksipä tämä kirja oli hieno yllätys, myös siksi että kaupungit ja muut ihmiset olivat tässä niin kaukaisia. Kirja tempaisi mukaansa, päivisin jo odotti kotiin ja kirjan ääreen pääsyä, viimeiset sata sivua tuli ahmittua. Kirja on upea kuvaus nuoruuden tuntemuksista ja ajatuksista. Omat puuhat ja kaupungilla hengaaminen toisten nuorten kanssa kiinnostavat enemmän kuin vanhempien auttaminen arkisessa aherruksessa. Riitoja syntyy ja niistä tunnetaan jopa riemua. Kirjassa dystopia on taustana sisarusten aikuistumiselle, itsenäistymiselle ja uuden oman elämän aloittamiselle. Vertauskuvallisesti vanha hajoaa sitä mukaa kuin tytöt vahvistuvat ja löytävät oman tiensä. Muinainen viisaus, rauha ja yhteyden löytäminen luonnon kanssa syrjäyttävät valmiisiin ja muka niin tärkeisiin kulutushyödykkeisiin turvaavan ja silti pelokkaan elämäntavan. Lähetän kirjan ringissä seuraavana olevalle!
|
|

|
Journal Entry 4 by polenka from Joensuu, Pohjois-Karjala Finland on Monday, February 08, 2010
Kiitos kirjasta, se saapui perille tänään!
|
|

|
Journal Entry 5 by polenka from Joensuu, Pohjois-Karjala Finland on Sunday, February 28, 2010
Kirja on nyt luettu, ja toimitan kirjan Liinuskaiselle seuraavassa miitissä, eli rinki pysähtyy nyt hetkeksi. Tämä oli kiehtova kirja. Luontokuvaus oli kaunista ja houkuttelevaa, ja tunsin harmia siitä, että itse en ainakaan osaisi elää samalla tavalla luonnon antimista kuten tytöt kirjassa. Jos joutuisin itse samaan tilanteeseen, varmaan kuolisin nälkään... Tuli myös mieleen, että elämä on kyllä tosi arvaamaton ja epävarma asia, se muuttuu helposti ihan peruuttamattomasti. Tässäkin kirjassa tyttöjä odotti ura ballerinana ja opiskelu Harvardissa, mutta toisin kävi. Muut ihmiset puuttuivat tästä kirjasta lähes kokonaan, mikä toisaalta oli hyvä (tytöt ja heidän kasvamisensa saivat pääosan) mutta toisaalta olen niin kamalan utelias, että olisin halunnut kamalasti tietää mikä oli tilanne muualla maailmassa.
|
|

|
Journal Entry 6 by Liinuskainen from Lieksa, Pohjois-Karjala Finland on Monday, March 22, 2010
Polenka toimitti kirjan tämän päivän tapaamisessa.
|
|

|
Journal Entry 7 by Liinuskainen from Lieksa, Pohjois-Karjala Finland on Monday, March 29, 2010

Pidin kirjasta ja kirjan dystopia tuntui suorastaan realliselta. Kirjan kerronnassa tarina kuvataan kahden sisaruksen kautta ja muita henkilöitä on lopulta vähän. Pidin kovasti tietynlaisesta minimalistisuudesta ja tarina tuntuu hyvin intiimiltä. Yhteiskunnan romahtaminen tarjoaa puitteet varsinaiselle tarinalla ja romahtamisen taustalla olevat tapahtumat jäävät tulkittavaksi lähinnä rivien välistä. Ja tällä kertaa minusta tuntui, että en kaivannutkaan enempää tietoa. Lähinnä olisi ollut mukava tietää mihin vuoteen tarina kirjailijan näkemyksen mukaan sijoittuu, sillä kirjan rivien välistä on luettavissa että muutokset ovat tehneet tuloaan jo jonkin aikaa. Kirjan tarinaa katsotaan teinien näkökulmasta ja vaikka yhteiskunta on hajoamassa ympäriltä varsinkin toisella sisaruksella riittää tyypillisiä teinien elämään kuuluvia ”ongelmia”. Kun kaikki sitten muuttuu, ovat molemmat tytöt lamaantuneita ja vasta vähittäinen herääminen pakottaa huomaamaan sen, että he ovat vastuussa elämästään, kukaan ei tule heitä pelastamaan hajoavasta talosta. Melkein kaikki vanha on turhaa: tietokoneet, sähkölaitteet, puhelin, kirjat, valokuvat, tavarat jne. eivät enää auta. Kirja on vahva kasvutarina ja melkein kiinnostaisi tietää, mitä lopun jälkeen tapahtui. Kirjaa lukiessa joutuu myös miettimään sitä, miten itse pärjäisi moisissa oloissa ja kyllähän siinä voisi huonosti käydä. Maapallon historiaa ajatellen ”ihmisen historia” on vain lyhyt pätkä, ja vielä lyhyempi aika on sähkön yms. keksimisestä. Tämä tahtoo usein unohtua. Jos ehdin (ja saan varmistuksen osoitteesta) vien kirjan tänä iltana lähikaupan postiin. Jos ei ehdi, kirja lähtee liikenteeseen vasta pääsiäisen jälkeen, sillä lähden huomenna (mini)lomalle.
|
|

|
Journal Entry 8 by Liinuskainen at Oulu, Pohjois-Pohjanmaa Finland on Tuesday, March 30, 2010
Released 3 yrs ago (3/29/2010 UTC) at Oulu, Pohjois-Pohjanmaa Finland CONTROLLED RELEASE NOTES:
CONTROLLED RELEASE NOTES: Kirja lähtee kohti Louhea.
|
|

|
Journal Entry 9 by Louhi from Kajaani, Kainuu Finland on Wednesday, March 31, 2010
Kirja tuli tänään postissa. Kiitos! Alan lukea tätä ennen pääsiäistä. En ole koko maaliskuussa lukenut muuta kuin lehtiä, koska olen ollut käytännössä koko ajan töissä tai matkoilla. Vähän jo alkaa hajottaa. EDIT 27.4.2010 Kirja on nyt luettu. Ehdin nipnap tavoiteajassa. Hulluksi tulee, kun on vain koko ajan töissä ja loppuajan nukkuu. Pitäisi tosiaan yrittää lukea enemmän. Tämä kirja oli tosi mielenkiintoinen dystopiakuvaus, tosin loppuratkaisu oli arvattava. Jäi pahasti vaivaamaan, mitä näille jatkossa tapahtuu, mutta tästä ei liene jatko-osaa. En kyllä ymmärrä, miten henkilöt pystyivät selviytymään noin hyvin, vaikka olivat tavallisia sähköihmisiä alussa, itse en pystyisi. Toisaalta tällä on vähän turha spekuloida, koska jos Suomessa tapahtuisi vastaavaa, kaikki kuolisivat sään takia heti kuin kärpäset. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kirja. Luin vasta Saci Lloydin Carbon Diaries ja siihen verrattuna tämä kirja oli synkkä, mutta toisaalta em. kirja olikin nuortenkirja.
|
|

|
Journal Entry 10 by oofiri at Helsinki, Uusimaa Finland on Thursday, June 03, 2010
Kirja palasi kotiin. Kiitos rinkiläisille! Laitan sen postissa ruzenalle.
|
|

|
Journal Entry 11 by AnonymousFinder at Helsinki, Uusimaa Finland on Thursday, December 23, 2010
Tätä kirjaa on vaikea lokeroida yhteen selvään luokkaan. Se voisi olla dystopia ilman katastrofia, selviytymiskertomus ilman lopullista pelastusta tai kehitysromaani minimaalisin puittein. Lähtötilanteessa kaksi nuorta naista asuvat vanhempineen metsätalossa puolensadan kilometrin päässä kalifornialaisesta pikkukaupungista. Muutamassa vuodessa he menettävät, paitsi vanhempansa, myös kaiken ulkoisen tuen koko järjestetyn yhteiskunnan jotenkin haihtuessa ympäriltä. Jää vain oma talo, puutarha ja ympäröivä metsä, jonka antimiin ja suojaan he vähitellen oppivat turvautumaan taka-alalla jatkuvasti häälyvältä ulkomaailman uhalta. Kun he kirjan lopussa ottavat ratkaisevan askelen tätä kohti, selviytymiskertomus on jo jonkin aikaa liikkunut uskottavan tuolla puolen. Nellin ja Evan keskinäinen suhde ja kummankin oma kehitys ovat silti kirjan pääkohde. Niiden voi toki nähdä symbolisoivan myös jotakin yleisempää, mutta itseäni se ei niin puhutellut. Naislukija olisi luultavasti pätevämpi arvioimaan kirjan tuota näkökulmaa. Scifi-genren harrastajalle tarina on kohtalaisen ohut ja enemmän sadunomainen kuin tieteellinen.
|
|

|
Journal Entry 12 by oofiri at Helsinki, Uusimaa Finland on Saturday, December 25, 2010
Sain kirjan takaisin lähisukulaiselta. Kysyn ruzenalta toivoisiko hän vielä tätä kirjaa. Se on kyllä selvästi yli 3 senttiä paksu, ei mahdu postiluukusta edes paljaaltaan.
|
|