Muinaisislantilaiset alkuteokset Fóstbræðra sagaja Eiríks saga rauða. Muinaisislannista suomentanut Jyrki Mäntylä. Delfiinikirjat. Otava, Helsinki 1971. Nidottu, 154 sivua.


Takakansi:

Islantilaiset saagat — länsimaisen kirjallisuuden omaleimaisimpiin kuuluvat teokset — syntyivät 1000-luvun molemmin puolin ensisijaisesti yhteiskunnallisista tarpeista ja samasta syystä ne tallennettiin pari vuosisataa myöhemmin. Saagat ovat mahtavia sukukronikoita, jotka tekemällä selkoa sukujen vaiheista, niiden huomattavimmista jäsenistä ja heidän urotöistään vahvistivat sukujen maineita. Ja kun papit ja munkit 1200—1325 kirjoittivat saagat pergamentille heidän tarkoituksenaan oli kirjoittaa Islannin kansan historia. Tänään saagat ovat kuitenkin ennen muuta kaunokirjallisuutta, väkevää ja alkuvoimaista. Saagojen maailma on karu, villi ja kiehtova, niinkuin niiden syntysaaren ja ihmistenkin maailma oli. Kristinuskon tuomat arvokäsitteet olivat vielä vieraat, voima oli valtaa, sankaruus ja rohkeus tajuttiin perin toisin kuin myöhemmin, harva kuoli luonnollisen kuoleman.

»Veriveljien saaga» on kirjallisesti hienoimpia islantilaisia saagoja. Sen aihepiirin innoittamana Halldor Kiljan Laxness on kirjoittanut teoksen »Laulu sankareista».»Viinimaan saagan» historiallinen arvo on osoittautunut merkittäväksi kun todennettiin esineellisesti että islantilaiset todella ensimmäisinä löysivät Amerikan eli Viinimaan.

***
Eivät oikeinkirjoitus ja pilkkusäännöt -70-luvulta niin paljon ole muuttuneet, että takakansiteksti olisi silloinkaan ollut virheetön. :)

Tämä pieni kirja on nököttänyt hyllyssäni jo kohta 40 vuotta — ja lähes lukemattomana. Olen minä sitä ainakin kerran aloittanut mutten muistaakseni milloinkaan päässyt lähellekään loppua. Tiedä sitten miksi. Kirjanmerkkinä toiminut reikäkortti (niitäkin tuli opiskeluaikana tehtyä, kun kerran tietokoneohjelmia piti rakentaa) oli jäänyt sivujen 32 ja 33 väliin.
Lukuaikomus on kuitenkin vakaa. Ja koska kansalliseepokset ja vastaavat yleensäkin kiinnostavat minua, tämä kirja jää ainakin toistaiseksi pysyväiskokoelmiini.
Rekisteröin sen lainatakseni sitä viikinkihistoriaan hurahtaneelle myntille. Hyviä lukuhetkiä! Niin ja myntti: jos keksit kirjalle osuvamman kategorian, niin kerrothan. Kiitos.


Saaga Wikipediassa

Kaikenlaiset viikinkijutut ovat kiinnostaneet tässä viime aikoina. Kiitos lainakirjasta, Tarna!

Tätä ei voi sanoa ahmittavaksi kirjaksi, kun sen verran takkuisesti lähti lukeminen liikkeelle. Henkilöt kun oli tarinoiden alussa esiteltävä aika perusteellisesti ja välillä mielestäni vähän turhienkin mutkien kautta - siis että kuka oli kenenkin poika tai tytär ja missä asui milloinkin ja minne muutti. Vaikka ymmärtäähän sen, että tarinan kuulijoiden oli syytä olla perillä siitä, kenestä puhuttiin. Jos ei yritä pysyä näissä sukuselvityksissä perässä, niin lukeminen sujuu huomattavasti sujuvammin.
Veriveljet tuntuivat kiivastuvan milloin mistäkin asiasta ja sitten piti taas asioita miekoilla ratkaista. Näin nykynäkökulmasta heidän urotekonsa eivät kovin kunniakkailta vaikuttaneet, kun kuka milloinkin tapettiin jostakin vähäpätöisestä syystä.
Viinimaan saagaa lukiessa tuli taas kerran ajateltua, että tuonaikaisen matkustamisen on kyllä täytynyt kysyä melkoista rohkeutta, kun on laivoilla jonnekin tuntemattomaan lähdetty.

Saagat kotona. Kiitos, myntti! Myös rokkamiitistä; tuli rauhallinen olo. ;)