Takakannesta:

"Heimosta kasvaa kansa, kansasta kansakunta. Vallan kasvaessa syntyy valtakunta, jossa ihmisistä tulee joko vallattomia tai valtavia.

Risto Ahti analysoi valtaa, sen ilmenemismuotoja ja suhdetta kansaan, mutta samalla hän sukeltaa syvälle siihen, mitä on olla ihminen; taiteeseen, historiaan, elämän ikävään. Ahdin tyyli on aforistinen ja piikikäs mutta myös ymmärtävä ja itseironinen. Demokraattisessa ympäristössä väitteitä esittävä runoilija on virkistävä poikkeus."

Ei iskenyt minuun Ahdin runous, ei. Jotenkin liian älyllistä ja etäistä, minulla runojen on tultava iholle, herätettävä tunteita, oltava samalla kertaa jotenkin henkilökohtaisia ja yleismaailmallisia :)

Otan kirjan mukaan kesäpäiville Poriin.

Monta kirjaa en ottanut, koska runoja ei lasketa hih, kesäpäiväpöydältä. Olipa kiva tavata ihan livenä!

Annimanni sanoi niin hienosti sen, mitä runoista haen. Vau.
Ihan samoilla linjoilla. Osa terävistä havainnoista kyllä pysäytti ja niistä saisi jotain irti, kun alkaisi pohtimaan eli esim. virikekirjaksi omaan tekstiin tämä toimisi. Mutta muuten turhan raskas mulle.

Lähtee kilarikisan palkintokirjana matkaan mikäli löydän niittejä nitojaan ja pakastetussi hukassa. Mut lähtee ku lähtee.

Kiitokset tästä ja koko kilaripaketista! Piristää näin keskellä synkeintä marraskuuta. Ja sukat lämmittävät. Katotaan sitten mitä tää kirjan sisältö vaikuttaa vai vaikuttaako mitään.

Aika korkealentoista mutta samalla jotenkin raskasta tämä oli. Ei siis oikein iskenyt minuunkaan, vaikka aina välillä joukossa livahti jokin kiintoisa ajatus.

Älysinpäs kerrankin ottaa vapautettavaa mukaan kun lähden kahvilaan tapaamiseen. Tämä kulttuuriteos jäi Tampereen teatterin kyljessä olevaan Kulttuuriravintola Kiveen.