Kyllikki Villa on tehnyt suuren osan kirjallisesta elämäntyöstään rahtilaivoissa maailman merillä. Rahtilaivamatka Etelä-Amerikkaan ja takaisin on extreme-elämys, jolla ei ole mitään tekemistä kohteeseen kiidättävien valmismatkojen kanssa. Vanhan rouvan lokikirja on yhden matkan suolantuoksuinen päiväkirja.

Nappasin tämän mukaani kirjaston vaihtohyllystä, mutta tuskinpa tätä tulee luettua. Tai eihän sitä koskaan tiedä...

Kesken jäi tämäkin:(

Lukuiloa seuraavalle lukijalle!

Tämäniltaisesta Joensuun BC-miitistä nappasin, tämä kun kuuluu niihin kirjoihin jotka pitäisi saada luetuksi. Kiitos!

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Annettu miitissä eteenpäin

Niin, minä siis sen tuolta miitistä nappasin. :-)

Kyllikki Villa kuoli aivan äskettäin 27. helmikuuta, ja tästäpä sainkin kimmokkeen lopulta lukea tämän kirjan - jo aiemmin olin antanut saman kirjan joululahjaksi äidilleni ja vapauttanut yhden bookcrossingiin rekisteröimäni kappaleen.

Pidin kirjasta kovasti ja sitä tuli ahmittua isoina päiväannoksina, lukeminen ja kirjoittajan (joka tosin alunperin saneli tämän matkapäiväkirjansa kaseteille) ajatuksiin uppoutuminen oli niin helppoa ja kiintoisaa. "Iloisen kriittisestä, jopa anarkistisesta asenteesta" takakanteen tullut maininta oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että itse asiassahan Villa matkamonologissaan paljolti voivottelee, hermoilee ja murehtii. Osaan hyvin kuvitella että jokunen lukija on tarttunut tähän kirjaan mielessään pirteä, eksoottinen ja seikkailurikas matkakertomus ja sitten kyllästynyt kerta kaikkiaan, kun muori vain makoilee hytissään ja valittaa vaivojaan eikä useinkaan edes käy maissa kun satamaan poiketaan. Kirjan ja ennen kaikkea kirjoittajan ajatus kun on aivan muualla: pitkälti väistämättömässä vanhenemisessa ja rohkeuden etsimisessä vielä uskaltaa tehdä asioita, jotka tietää pian mahdottomiksi kun voimat ja terveys eivät enää riitä. (Ja paljon hän sentään vielä yli 70-vuotiaana uskaltaakin!)

Nuorena ihminen kuvittelee olevansa jos ei nyt sentään kuolematon niin ainakin loputtomiin iloinen ja terve ja voimissaan. Näinhän se ei mene jos vanhaksi elää, ja itsekin tajusin tätä lukiessani olevani jo puolivälissä Villan ikään hänen tätä matkaa tehdessään. Eikä se varmasti ole helppoa olla iloinen ja pirteä jos unen saaminen on kiven takana, ruoka ei maistu, kuulo, näkö ja tasapaino oikuttelevat ja jatkuvasti kolottaa jos jotakin ruumiinosaa, kuten kuvaan tahtoo kuulua. Mieleeni palasi varsin voimakkaasti rakas edesmennyt isoäitini, jota Villa puheineen monessa suhteessa paljon muistuttaa - hänkin reipas ja itse asiassa hyvin positiivinen persoona, joka vanhemmiten väsyi ja sairasteli mutta jaksoi ja uskalsi yllättävän paljon, varsinkin kun jokin häntä oikein innosti. Ajattelin paljon myös lähes päivittäin tapaamaani 90-vuotiasta isoisääni, joka urheilullisena ja perusterveenä oli pitkään erittäin hyväkuntoinen (lue: hiihti satoja jollei tuhansia kilometriä joka talvi) eikä nyt aivan viime vuosina tapahtunutta heikentymistään ja sen tuomia rajoituksia elämässä tahdo hyväksyä millään.

Taas yksi kirja, jota suosittelen lämpimästi!

WILD RELEASE NOTES:

Jätin kirjan käytävän penkille lähelle pääsisäänkäyntiä. Löytäjälle onnittelut ja lukemisen iloa!