"Viisas pieni kirja joka on löytänyt tiensä lukijain sydämiin ympäri maailman."

Kiitoksia, kirjaviestiketjun kirja oli tullut perille jo perjantaina, mutta journalointi viivästyi pari päivää.

Nuori pappi Mark Brian lähetetään Kingcomen kylään intiaanien luo. Hänellä on avoin, herkkä mieli ja hän oppii katoavan kulttuurin edustajilta tärkeimmän, sen miten ’uijan loppu’, lohen kuolema, on sen uljaan elämän huipentuma ja ettei ihmisen lähtö ole sen vähäarvoisempi tai pelottavampi.


Ihana pieni ja lumoava kertomus, tykkäsin! Pidin intiaanikylän kuvauksesta ja tässäkin jo 1967 julkaistussa kirjassa käy hyvon ilmi alkuperäiskansojen hieman surumielinen tarina, omasta identiteetistä on vaikea pitää kiinni, varsinkin nuorien kohdalla. Tarina on tietyllä tavalla myös hieman naivi ja hieman kieltämättä jää miettimään eikä päähenkilö huomaa omaa tilaansa vai kieltääkö hän sen vain tietoisesti. Piti myös hieman selvittää kirjan taustoja ja kävi ilmi, ettei kirjaa haluttu julkaista Amerikassa. Kirja julkaistiin hyvin vaatimattomasti Kanadassa, josta se vähitellen levisi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi, ilman suuria mainoskampanjoita.

Taidan ottaa kirjan mukaan kesäpäiville, jos se löytäisi sieltä uuden lukijan.

Kiitos liinuskainen! Olen lukenut tämän kirjan aiemmin, pitänyt siitä kovasti ja vapauttanut aikoinani rekisteröimäni kirjan Rantasalmen Oskariin, luontokeskukseen. Sinne jonnekin se on kadonnut.
Nyt haluan lukea kirjan uudelleen ja osallistua sillä "Erilaiset kulttuurit"-lukuhaasteeseen. Intiaanikulttuuri minulta puuttuukin!

Jostain arvoituksellisesta syystä intiaanikulttuuri on aina ollut sydäntäni lähellä, vallankin vuodesta 1990, jolloin alkuperäiskansojen "Sacred Run Europe" rantautui myös Jyväskylään ja näin ihan oikean aidon intiaanipäällikön. Hänen kasvojensa "ikiaikainen" jylhyys jäi ikuisesti muistiini. Intiaanien suhde luontoon kiehtoo ja tuntuu niin oikealta, mutta ei nykyajan ihminen tietenkään sellaiseen elämään pystyisi enkä minäkään toki haluaisi. Hienoa koskettavaa kuvausta joka tapauksessa.
Kirja itkettää aina kun sitä luen, varsinkin loppu! Ajat muuttuvat ja se on elämän laki, mutta ei voi olla surematta intiaanien kuin myös muiden alkuperäiskansojen kulttuurien tuhoutumista. Useimmille se on ollut myös tie kohti henkilökohtaista tuhoa.
Kirja on ilmestynyt 45 vuotta sitten, mutta jotenkin se on niin ajaton.

Monia intiaanikulttuuriin kuuluvia asioita kirja valotti lukijalleen. Itselleni on tärkeää esimerkiksi suhde puihin:
"Lähdin äidin kanssa repimään setrinkuorta ja muistan, että hän puhui puulle. Hän sanoi: "Anna anteeksi, että tavoittelen pukuasi. En jätä sinua alastomaksi." Ja hän kertoi puulle, mitä hän valmistaisi tämän kuoresta - huovan ja tyynyn pienokaisensa päänaluseksi."
Ehkä olen intiaaneilta oppinut itsekin tavan puhua puille, jopa saunavihtaa tekiessäni on pyydettävä lupa koivuilta oksien ottoon :-)!

Osallistun kirjalla "Erilaiset kulttuurit"-lukuhaasteeseen ja ilmeisesti ehdin vielä Pohjoismaiseen vapautushaasteeseenkin mukaan vapauttamalla kirjan kirjaston bc-hyllylle vielä ennen kuun loppua.

Toivottavasti tämä hieno kirja löytää luontoa rakastavia lukijoita, jotka lähettävät kirjan edelleen matkaan! Lukuiloa!