"Kirjoittaja on nuori ranskalaisopiskelija ja viulisti, joka elää esteettisten nautintojen ja musiikin maailmassa, kunnes juutalaisten pidätykset alkavat. Ensin perheestä viedään isä. Hélène Berr seuraa hämmästyneenä, miten katolinen valtaväestö mukautuu ja ummistaa silmänsä miehittäjän rikoksilta. Passiivista hyväksyntää täydentävät yhteistoimintamiehet, joita on paljon enemmän kuin ranskalaiset tänä päivänäkään myöntävät, ja he osallistuvat aktiivisesti vainoihin, ilmiantavat juutalaisia, kommunisteja ja seksuaalivähemmistöjä.

Hélènekin joutuu kokemaan, miten suhtautuminen muuttuu, kun rinnassa on keltainen tähti. Se katkaisee myös hänen akateemisen uransa.

Antisemitismin voima järkyttää kirjoittajaa. Kuin uhalla hän liittyy vapaaehtoisena orvoista huolehtivaan järjestöön, vaikka tietää sen vetävän huomion itseensä. Päiväkirjassa onkin selittämätön yhdeksän kuukauden katkos, ja kun teksti jatkuu, Hélène toteaa toistuvasti: "Muut eivät tiedä... Eivät ymmärrä... " Ja sitten: "Kukaan ei saa koskaan tietää, miten tuhoisan kokemuksen jouduin kohtaamaan viime kesänä."

Mitä Hélènelle tapahtui tai tehtiin?

Päiväkirjan vilpitön kertojanote johtuu siitä, että Helénè kirjoitti sen kirjeeksi sulhaselleen, J.M:lle, joka oli paennut Algeriaan liittyäkseen vastarintaliikkeeseen. Kun päiväkirja löytyi, iäkäs Jean Morawiecki sai vihdoin hänelle osoitetun kirjeen.

Kirjan esipuheen on kirjoittanut Patrick Modiano. Päiväkirjaosiota seuraa Mariette Jobin teksti Hélène Berrin takavarikoitu elämä."

Mielenkiintoinen kirja. Päällisin puolin kiihkoton ja pohdiskeleva mutta kuitenkin todella tunteellinen, yksinkertaisella tavalla. Erittäin kypsää tekstiä nuoren naisen elämästä kauhun ja hävistyksen keskellä, tätä varsinkin loppua kohti. Alussahan päähenkilö keskittyy opiskelu-ja rakastumisasioihinsa vain sivuten natsimiehitystä, ja kirjan alkuosassa onkin jonkinlaista "pariisilaista kepeyttä". Hiljalleen Helenen henkilökohtainen ja yhteiskunnallinen tietoisuus kasvaa ja hämmästyttävän asiallisesti hän kykenee kommentoimaan ja pohtimaan asioita päiväkirjamerkinnöissään. Uskon että jos Helene olisi selviytynyt keskitysleiriltä, hänestä olisi tullut kirjailija.

s. 186:
"Olla tietämätön ja ymmärtämätön jopa silloin kun tietää, koska sisällä pysyy suljettuna muuan ovi eli se, jonka avautuminen tekee todeksi eli vihdoin todentaa sen, minkä on tiennyt muutenkin. Siinä tämän aikakauden suunnaton draama. Kukaan ei tiedä kärsivistä ihmisistä mitään."

Lähtee palkintona kuukauden voittajalle.

Voittaja kiittää. Luulenpa, että tämä kiinnostaa minua.

Edit. viisi vuotta myöhemmin: Ei enää ikinä kuukausiarvontaan! Tämäkin vaikuttava teos sai hautua hyllyssä vuosikaudet.

Paljon olen lukenut juutalaisvainoista, mutta tämän parikymppisen naisen päiväkirja liikutti lopulta kyyneliin. Kuten Patrick Modiano esipuheessa sanoo: "Tuosta kaikesta on kulunut yli puoli vuosisataa, mutta me olemme jokaisella sivulla nykyhetkessä hänen kanssaan." Teos on niin autenttinen ja niin informatiivinen ja samalla niin spontaanin oloinen! Päiväkirjassa ei ole millään muotoa "toimittamisen" makua, vaikka Hélène kertookin toivovansa että sulhanen Jean sen joskus saa lukeakseen, ja vaikka hän monesti mainitsee että tämä ja tuo tapahtuma pitää kirjoittaa jotta joskus saadaan tietää mitä tapahtui. Kirjoittajan lahjakkuus ja asioiden ymmärtävä näkeminen ja sen taitava kirjallinen ilmaiseminen on uskomatonta, samoin se tarmo jolla Hélène opiskelun ja vapaaehtoisen kirjastonhoitajatyönsä lisäksi teki vapaaehtoista sosiaalityötä huolehtien internoitujen tarpeista ja karkotettujen vanhempien orvoiksi jääneistä lapsista.
Jokainen elämä on yhtä arvokas ja jokainen menetetty elämä oli tragedia, mutta on erityisen irvokasta, miten paljon ihmiskunnan lahjakkuutta arjalainen rodunjalostus (sic) tuhosi tällaistenkin ihmisten kuin Hélène Berrin ja hänen perheenjäsentensä mukana.

-ruzena

EDIT. 24.7.2018 Kirja jäi Espoon Ison Omenan kirjaston vaihtohyllyyn.

Poimitu Kampin kauppakeskuksen kierrätyshyllystä, eli kirja on matkannut ympäri pk-seutua. Tai onhan se kauempanakin voinut käydä, mene ja tiedä näistä.

Kirjahyllyyn on päätynyt taas liikaa kaikkea keräämään pölyä, joten tämä kirja lähtee Kannelmäen kirjaston kierrätyshyllyyn. Toivottavasti sinä luet sen.