Jyväskylän Suuri Kuu -kirjakaupan kierrätyspäiviltä, kirjanvaihtopöydästä.


Takakannesta:

"Pariisilaiset opiskelijanuoret Agathe ja Victor ovat rakastavaisia. He kulkevat aistien nautinnosta toiseen, viettävät hillitöntä elämää hurjissa juhlissa ja kahviloissa kaukana todellisuudesta. Sääntöjä ei ole, on vain katujen syke ja kaupungin hengitys, taiteilijoita, älykköjä ja tulevaisuus täynnä mahdollisuuksia. Mutta sitten tulee aika katsoa maailmaa suoraan silmiin.

Kohua herättänyt aikalaisromaani sukeltaa syvälle itsekeskeisen, nuoren pariisilaisälymystön elämään, jossa rakkaus ja vapaus kietoutuvat toisiinsa omalaatuisella tavalla.

Ensimmäinen romaani on ranskalaisen Mazzarine Pingeotin esikoisteos."

Ranskankielinen alkuteos Premier Roman (1998), suomentanut Kristina Haataja. Otava, 1999.

Aluksi viehätyin kirjan kepeään tunnelmaan, joka toi mieleen vuosikymmenten takaiset ranskalaiselokuvat. Kiinnostuin myös päähenkilöistä, kunnes jossain vaiheessa tarina alkoi tuntua varsin tyhjältä: vapaata rakkautta, huumeita, juhlintaa, tunteilla mässäilyä. Loppupuolella kirja jo pitkästytti. Etuliepeestä selvisi, että kirjoittaja on Ranskan entisen presidentin, Mitterandin, tytär, joka on tätä kirjoittaessaan ollut 24-vuotias.
Tulee vapautumaan numerohaasteeseen liittyen lähiaikoina.

Sumako poikkesi tänään Tampereella, minkä kunniaksi pidimme Siilinkarin kahvilassa pienimuotoisen minimiitin. Kirja jatkoi siellä matkaansa.

Hah, minulla on hienoinen Pariisi-kuume, koska ollaan vähän suunniteltu Pariisin matkaa keväälle. Lisäksi tietysti takakannessa luvatut aistinautinnot ja hillitön elämä kiinnostavat. ;)

Nyyti-neiti on muuten kovin kiinnostunut Hiski-herran tuoksuista. :)

Jännä kirja, jotenkin en tiedä, miten tämän luokittelisi. Varsinkin kirjan alku tuntui hömpältä, jossa vain oli jotenkin paremmin akateemiselle tai kulttuuria harrastavalle lukijalle sopivat puitteet. Yhtä aikaa tykästyin kahviloissa istuskelun ja pohdiskelun kuvaamiseen, mutta toisaalta naureskelin sille, miten täydelliseksi kaikki oli kuvattu, päähenkilöiden suhde oli täydellinen, elämä oli täydellistä, väitöskirjaa ja silti villejä bileitä, älykäs isä, jonka kanssa pystyi juttelemaan mistä vain, kirjoja, viiniä, hyvää ruokaa... Agathen elämästä ei tuntunut puuttuvan yhtään mitään.

Kaiken kaikkiaan jotenkin sekava kuva jäi tästä romaanista. Pidin kyllä kirjasta, mutta en pystynyt lokeroimaan sitä ja päällimmäiseksi jäi tunne siitä, etten tiedä, pitäisikö nauraa vai tykätä.

Nappasin kirjan Nostalgiassa pidetystä "Sonkun läksiäismiitistä". Kiitos!

Aloitin joskus tätä kirjaa, mutta se jäi kesken. En ole saanut tartuttua tähän enää sittemmin. Näin vaan joskus käy. Vienpä kirjan tarjolle Tuittipeppi-miittiin. Jos ei mene kaupaksi, niin sitten vien kirjan kesäpäivien kirjabuffettiin, jota toivottavasti pääsen ihmettelemään...
Edit: nappaanpa vielä kansikuvan kirjasta.

Mitään en aikonut ottaa. Kotona BC-kirjoja löytyi silti kassista neljä. Hupsista vain! ;)