"Paul Austerin Illuusioiden kirjassa kertoja, perheensä lentoturmassa menettänyt kirjallisuusmies David Zimmer, näkee välähdyksen unohdetun koomikon mykkäelokuvasta ja tekee surutyönä kirjan tämän 1929 jäljettömiin kadonneen Hector Mannin tuotannosta. Pian hän saa kirjeen, jossa kerrotaan Mannin ehdottavan tapaamista.

Austerin romaani ei ole ulkoisestikaan vaatimaton, mutta sen sisältö tuntuu vielä muutamaa numeroa suuremmalta. Hector Mannin tarina, hänen elokuviensa nerokkaat synopsikset (Auster on joutunut kuvittelemaan elokuvia, joidenlaisia kukaan ei ole aiemmin tehnyt), ohjaajan lähipiirissä kasvaneen elämäkerturin tarina, Zimmerin tarina... Ne kaikki kasvavat erikseen ja toisiinsa punoutuen hämmentävän rikkaaksi romaaniksi."

Hieno kirja, tosiaan! Hienoa ihmismielen kuvausta, pääosassa mm. sekä Davidin että Hectorin syyllisyys.
Surevan miehen arvaamaton, hankala, aggressiivinenkin käytös ja patoutunut viha ja hiljalleen paluu elämään vahvan eristäytymisen kautta oli hienosti kuvattu.
Erityisesti pidin siitä kuinka asiat kertautuivat sekä Davidin, Hectorin että jopa elokuvien hahmojen elämässä, kuin ympyröitä jotka leikkaavat toisiaan jossain kohtaa.
Hieno, maaginen, lumoava lukukokemus!

Lähetän Ruzenalle!

Ups, unohdin vaihtaa travelling-statuksen, teen sen siis nyt!

Oikea-aikainen hep-huuto :) Suurkiitos!

The Book of Illusions 2002, suom. Erkki Jukarainen, Tammi (Keltainen kirjasto 2002,) Loisto-pokkari (4.p.) 2007. 360 s.

Kirjan nykyajassa ollaan 1980-luvulla. Kertoja, professori David Zimmer, on menettänyt vaimonsa, kaksi pientä poikaansa ja elämänhalunsa. Hän kokee eloonjääneen syyllisyyttä ja pohtii, minkä sattumien vuoksi juuri hänen perheenjäsenensä olivat juuri tuolla lennolla ja juuri hän itse ei. Sitten eräänä päivänä David kuluttaa aikaansa television ääressä jossa menee vanha mykkäkomedia, ja David huomaa nauravansa. Hän kiinnostuu mykkäkomedian tähdestä Hector Mannista.
Hector Mann on kadonnut vuonna 1928, viimeisen elokuvansa jälkeen. Ei tiedetä, mitä hänelle on tapahtunut, eikä asiaa ole enää aikapäiviin tutkittu, vaan hänen oletetaan kuolleen. Zimmer alkaa tutkia Mannin elokuvia, jäljittää niitä eri puolilta maailmaa ja kirjoittaa niistä kirjan.

Yliopistotyöstään irrottautunut Zimmer syventyy sitten kääntämään Chateaubriandia. Pian hän saa kirjeen henkilöltä, joka kertoo olevansa Hector Mannin vaimo. Mann olisi yhä elossa ja Zimmerin halutaan tulevan tapaamaan häntä, eikä aikaa ole paljon. Zimmerin epäröidessä jutun juonta hänen luokseen ilmestyy Alma-niminen nainen, joka päättäväisesti vie Zimmerin mukaansa.
Tässä vaiheessa kirjan toiseksi päähenkilöksi astuu Hector Mann, jonka hämärään jäänyt historia paljastuu Zimmerille ja lukijalle pitkässä sisäkertomuksessa.

Loistava tarinaniskentä ja kerroksellinen kerronta ovat taattua Austeria. Kiinnostavaa on myös kirjan "elokuvallisuus" – Auster kehittelee niin mykkäfilmijuonia kuin kokonaisia montaaseja. (Hän onkin toiminut myös elokuvakäsikirjoittajana ja –ohjaajana.) Illuusiot voi ymmärtää sekä elokuvan epätotena todellisuutena että sinä epätotena ja katoavana minäkuvana jonka Mann on toiveiden ja menetysten jälkeen itselleen luonut. Tässä Mannin ja Zimmerin elämänkohtalot sivuavat toisiaan.
Chateaubriand ei ole kirjassa suotta. Hänen tuotantonsa on raskasmielistä, kuolemaa ja katoavuutta mietiskelevää (Muistelmia haudan tuolta puolen). Auster on nostanut häneltä sitaatin kirjansa motoksi:
Ihmisellä ei ole vain yhtä ainutta elämää. Hänellä on niitä useita perätysten, ja se on hänen kurjuutensa syy.

Toinen toistuva ajatus on se intiaanien vanha filosofian knoppi, kuuluuko puun kaatuminen jos kukaan ei ole kuulemassa. Tähän mietiskelyyn rinnastuu Hector Mannin elämäntyön merkitys, jota jään pohtimaan: onko kirja kuitenkin myös oodi työlle – että työllä on arvo sinänsä?
Toinen pohdituttava asia on ihmisen oikeus yksityisyyteen, omaan tarinaan ja omiin salaisuuksiin. "Taide kuuluu kaikille" on tuttu slogan. Onko se niin arvokasta yhteisön omaisuutta, että yksilön tahto on ohitettavissa? Auster jättää oven auki.

BTW: David Zimmer on yksi henkilöistä jotka vierailevat herra Blankin luona kirjassa Matkoja kirjoittajankammiossa / Travels in the Scriptorium, mikä puolestaan on Illuusioiden kirjassa yhden Hector Mannin elokuvan nimi.

-ruzena

Hyviä lukuhetkiä luvassa!

Kiitos tästä! Ja bc-lapuista.

Austerilla on todellakin aivan omalaatuinen tyyli ja mielikuvitus. Välillä kirjan tapahtumat ja asiat tuntuivat käsinkosketeltavan todelta.
Huomioin, että David Zimmer on kirjailijan ikäinen ja kaikesta huomaa, että Auster on todellakin mennyt hänen nahkoihinsa kirjoittaessaan. Uskon, että Auster on kirjoittanut tätä viihdyttäkseen myös pitkälti itseään.
Lukiessa tuntui, kuin olisin itse sisällä kertomuksessa.
Mielestäni tarina paikoin vähän hajosi. Vähän vähemmän olisin halunnut rönsyilyä, vaikka paikoin pidin myös siitä. Esim. kun Zimmer lukee luonnonvaraisten kasvien kirjaa lentokoneessa, nimeltään Lännen rikkaruohot ja luettelee eri kasveja. Kohtauksessa (jos näin voidaan sanoa), on mielettömän humoristinen sävy. Ja juuri tuon tyyppinen juttu Austerin tekstissä myös iskee.

Taidan laittaa tämän foorumille tarjolle.
Ps. Kiitos vinkistä Ruzenalle journaalissaan. Laitan tuonkin Austerin kirjan toivelistalle.
(Matkoja kirjoittajankammiossa)

Kirja vapautuu miitissä tänään. Jos ei löydy uutta lukijaa, jää vaihtokärryyn.