"Runollinen, aistillisen kaunis tarina 1600-luvun Persiasta.
Hän on maalaistyttö, jonka elämä on tarkoitettu polveilemaan tasaista uomaansa tutussa kotikylässä. Kun kohtalo ryhtyy julmaan leikkiin, hän päätyy miesten hallitsemaan lankojen, värien ja kuvioiden maailmaan ja kehittyy taitavaksi matontekijäksi.
Tytön isän äkillinen kuolema liikauttaa hänen elämänsä raiteiltaan. Hänen on muutettava äitinsä kanssa Isfahanin kaupunkiin, palvelijaksi sukulaisperheeseen, jossa heidän asemansa on alhaisista alhaisin. Sedältää, shaahin mattomestarilta, tyttö onnistuu kuitenkin oppimaan suunnittelun ja kudonnan taidon ja alkaa tehdä omaa mattoa, mikä näyttää olevan ainoa tie ulos kurjuudesta. Onni ei vain vieläkään hymyile tytölle, vaan hän joutuu väliaikaiseksi vaimoksi miehelle, joka pitää häntä pelkkänä kauppatavarana.
Lahjakkaan ja omapäisen nuoren naisen on kerättävä koko neuvokkuutensa ja rohkeutensa vapautuakseen orjan asemasta ja löytääkseen itselleen uuden tien."

Tämä oli iloinen yllätys. Ahmaisin kirjan kahdessa päivässä. Välillä unohdin, että kirja kertoo 1600-luvun Persiasta, ei nykypäivän Iranista (vaikken siellä ole käynytkään), mikä varmasti johtuu osittain siitä, että se oli aikaansa nähden kehittynyt yhteiskunta, ja osittain siitä, että sittemmin kehitys on ainakin länsimaisesta näkökulmasta hidastunut. Pidin erityisesti persialaisen mattotaiteen ja mattojen kutomisen kuvauksesta ja yleisemminkin tuon ajan yhteiskunnan ja ajattelun kuvauksesta. Tarina oli sekä surullinen että toiveikas

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Olin ajatellut pitää tämän PC-kokoelmassa, mutta nyt on tilanne päässyt niin pahaksi, että on pakko raivata hyllyihin tilaa... Onneksi tämä löytyi yhdeltä toivelistalta :) Hyviä lukuhetkiä, Tarna!

Vau. Kiitos, Annimanni! Olin lähdössä kotoa, kun postinkantaja tepsutti paikalle ja kysyi, mahtaisiko minulle tulossa oleva kirje mahtua postiluukusta. No eihän se olisi mahtunut, kun olin sulkenut väliovenkin. En sitten millään malttanut mennä enää sisälle — halusin mahdollisimman pian nähdä, mitä kivaa olin saanut — vaan nappasin paketin kainalooni ja ryhdyin potkimaan hissiä. (Alhaalta kuului kova kalkatus: rouvat siellä taas seurustelivat pitäen hissin ovea auki. Eihän se sovi, että joku nappaisi hissin heidän nenänsä edestä.) Hilppaisin siitä sitten portaita alas ja autoon, harmittelin etten saanut teippejä auki heti, mutta sitten perillä... Siis VAU!
Erittäin mielenkiintoiselta vaikuttava toivelistakirja ja kaiken lisäksi vielä toinen, virolainen opus! Olen seitsemännessä taivaassa. Tai ainakin hyvän matkaa kuudennen yläpuolella.
Vähän kyllä jännittää vieläkin: tähän mennessä en ole onnistunut pitämään yhdestäkään Hanna tarkan suomennoksesta. En tosin väitä, että vika olisi hänessä. Vähintään yhtä hyvin se voi olla minussa, tai sitten ko. kirjailijoiden viileä tyyli ei vain ole sopinut minulle. Ehkä tämä on poikkeus. Hyvä se ainakin on tarkistaa.
Kirja tuli kaiken lisäksi vielä sopivaan aikaan, vastahan meillä viime kuussa oli kuukauden kirjamaana Iran.


Biography — Anita Amirrezvani at The Blood of Flowers site

Ensin ei ollut ja sitten oli. Ennen Jumalaa ketään ei ollut.
Kirjassa kerrottujen tarinoiden aloitussanat ovat tekijän jälkisanojen mukaan hänen oma käännöksensä. Ne toimivat hienosti ja vievät ajatukset heti persialaiseen ja/tai arabialaiseen kerrontaperinteeseen. Niistäkin huolimatta Kukkien verellä kirjottu on melko tyypillinen toimittajan (sori, Annimanni!) kirja. Korulauseisista repliikeistä huolimatta kielestä ei oikein muuta kaunista tai muuten poikkeuksellista löytynytkään. Kerronta on sujuvaa mutta kieli valitettavan keskinkertaista. Juonessa on vaihtelevuutta, siis tapahtumia riittämiin.
Kertomusta kuljettaa nimettömäksi jäävä minäkertoja. Kirjan alkupuolella koin riemastuksen hetkiä: kertoja on samalla tavoin kaikkitietävä ja etevä kuin omaelämäkertahaastattelua antavat yms. muistelijat yleensäkin. Ja heidän laillaan hän puhuu itsensä niin sanotusti pussiin, muisti kun on mitä on. Oli se kirjailijalta sitten tietoista tai tahatonta, se on myös osuvaa ja aitoa.
Romaanissa on sivuja yli 350 mutta vain seitsemän lukua. Lyhyitä lukuja rakastavana — luettu luku antaa tunteen lukemisen edistymisestä — vähän ahdistuin pitkistä teksteistä. Onneksi lukaisin kesken kaiken ne kirjailijan jälkisanat, sillä niistä löytyy lukumäärälle selitys. Siellä hän myös perustelee päähenkilön nimettömyyttä. Yhtäältä ymmärrän hänen ratkaisunsa. Toisaalta toivoisin sittenkin tietäväni minäkertojan nimen, eihän hän todellakaan ole mikään oman aikansa keskivertoneito.
Annimannin tavoin jouduin välillä muistuttamaan itseäni siitä, että kirjassa eletään 1620-luvun Persiassa eikä nykypäivän Iranissa. Pitkälti se johtuu tosiaan persialaisen yhteiskunnan kehittyneisyydestä ja Iranin vallankumouksen jälkeisestä paluusta menneeseen. Osittain siihen vaikuttivat myös tähän päivään vaan ei 1600-luvulle soveltuva kieli (suomentaja Tarkka ei ole pysynyt tarkkana) ja jokin kirjan ajankohtaan soveltumaton yksityiskohta. Kun tekijä kehuu puurtaneensa kirjan parissa yhdeksän vuotta, voisi asioiden olettaa olevan asiallisesti kohdillaan. Vaan tarkkaan laskelmoitu lukuromaanihan Kukkien verellä on, ja juuri siksi minulle osittainen pettymys.
Kuten kelpo lukuromaanissa pitääkin, teksti pistää lukijan hyvin otteessaan. Vaikka alussa lukeminen vähän tahmasikin, toisena lukupäivänä yö venyi pitkälle aamuun, kun en millään malttanut jättää kirjaa kesken. Kielen tavanomaisuudesta huolimatta Amirrezvani onnistuu paikka paikoin piirtämään hyvinkin elävää kuvaa. Parhaimmillaan hän on basaarikuvauksissa; ainakin minä tunsin todella kuljeskelevani siellä erilaisten tuoksujen keskellä kaikenlaisia tavaroita ja ennen kaikkea toinen toistaan upeampia mattoja katsellen.
Viime keväänäkin luin muuten Iraniin sijoittuvan romaanin, jossa puhuttiin paljon matoista, niiden suunnittelusta sekä lankojen ja värien valitsemisesta niihin. Kukkien verellä kirjottu nosti onneksi näkyviin myös mattojen solmimisen ja työntekijän näkökulman. Kiitettävää on myös se, miten paljon kirjan sivuilla valotetaan persialaista/iranilaista kulttuuria. — Olen joskus ennenkin törmännyt esimerkiksi sigheh-liittoon, mutta olin jo ehtinyt unohtaa moisen nimenomaan Persiaan/Iraniin liittyvän ilmiön. Väliaikaiset avioliitothan ovat tuttuja vielä nyky-Iranissakin. Tähän asti olen pitänyt niitä yksinomaan legitimoituna prostituutiona, joten oli hyvä että Ammirrezvani osoitti niillä olevan toisenlaistakin merkitystä. Kyllä tämän kirjan kanssa kehtaa hyvin osallistua vaikka Amynitan Erilaiset kulttuurit -haasteeseen. Kiitos kiintoisasta (ja koukuttavasta!) lukukokemuksesta, Annimanni! Ja seuraavakin lukija on tiedossa...

Antamistasi vaihtoehdoista valitsin Runohaaste-voittokirjaksesi tämän. Toivottavasti valinta miellyttää. Lukuiloa!

Oi, ihanaa, kiitos! Upea arvontapalkinto, tulipa onnekas olo! Kirja vaikuttaa todella kiinnostavalta, toivottavasti ehdin lukea piakkoin!

Pidin kirjasta kovasti. Tarina oli kiehtova ja uppouduin siihen kyllä täysin. Se myös kirvoitti etsimään "pikatietoa" googlen avulla sekä persialaisista matoista että Isfahanin kaupungista, ja pitihän tuo Tarnan mainitsema kirjakin lisätä toiveisiin.

Kaunista kieltä, reheviä ilmaisuja, tuoksuja, makuja, värejä. Mieleiseni kirja!

Seuraavaksi toivelistahippakirjana eteenpäin.

Mahtavaa, kiitoksia kirjasta. Todella mielenkiintoista. Katsotaan mihin väliin tyrkkään tämän lukulistallani. :)

Tämän tyyppistä kirjallisuutta tykkään lukea. Ok. Ehkä ne luvut oli pitkiä, mutta mie ainakin jätin luvun kesken myös kirjan välissä oleviin kohtiin missä alkoi selvästi toinen juttu. Koska en nyt töiden takia pystynyt lukemaan ihan parissa päivässä tätä.

Nautin tästä ja antoi itselle taas uusia näkökulmia ja ajateltavaa tämä kirja. Sakirmo tätä toivoi ainakin joku aika sitten. Taidan kysyä onko vielä toiveena ennen kuin lähetän matkaan. Ensimmäistä kertaa olen vähän epäilevällä kannalla kirjojen kulkemiseen postin välityksellä. Liekö olen itse taas sössinyt jotain. :)

Ajattelin jos polkasis pienen lenkin keskustan kautta ja vapauttas siinä pari varattua kirjaa niitä toivoneille ihmisille. Tulis vähän samalla hyvä mieli. :)

Jah, tyhjenis tämäkin talo kirjoista. Hah. Kahdesta. :D

Kirja perillä, kiitoksia! Mielenkiintoiselta vaikuttaa.

Hieno lukukokemushan tämä olikin, vaikka alussa vähän tuskastuin "runolliseen ja aistilliseen" kerrontatyyliin. Ei haitannut enää kun siihen tottui. Täytyy myöntää, etten varsinaisesti ole niin kiinnostunut matonkudonnan tekniikoista tai värimaailmoista, mutta vanhan persialaisen kulttuurin kuvaajana tämä oli varsin kelpo teos. Nostan hattua kirjailijalle yhdeksän vuoden tutkimus- ja kirjoitusurakasta, ei ollut välttämättä ihan helppo homma kun mentiin niinkin kauas kuin 1600-luvulle asti.

Kirja lähtee mukaan kierrätysmiittiin.

Poimin tämän(kin) miitistä mukaani.

Mielenkiintoinen kuvaus 1600-luvun Persiasta. Ajan tapoje, vaatetuksen ja yllätyksekseni myös mattojen valmistamisen kuvaaminen oli kiehtovaa. Kirja oli mielestäni kuitenkin vähän liian pitkä: se ei jaksanut koko ajan pitää otteessaan.

Osallistun kirjalla kouluhaasteeseen, koska kirjassa on lukuisia kuvauksia ruoasta ja syömisestä.

Lukuiloa!

Paljon kiitoksia kirjasta! Tälle on kaavailtu paikka Helmet-haasteeseen.

Minun täytyy myöntää että meikäläisellä meni vähän suorittamiseksi tämän kirjan lukeminen.
Samankaltaisia ajatuksia heräsi kuin Tarnalla. Kielellisesti ei erityisen hyvä, oliko sitten syy suomentajassa, alkuperäistekstissä vai kummassakin.. Kertojaääni yhdistyi mielessäni nykypäivään ja se vei tarinalta tunnelmaa.
Itse tarinassa parasta olivat osuudet, joissa kuvattiin maton suunnittelua ja valmistusta.
Myös minun mielestäni luvut olivat liian pitkiä ja muutenkin olisi ollut useampi hyvä paikka, joissa tekstiä olisi voinut tiivistää.
Kokonaisuutena tämä ei jaksanut pitää mielenkiintoani yllä ja olisin ehkä jättänyt tämän jopa kesken ilman Helmet-lukuhaastetta.
Siinä tämä sijoittuu kohtaan: Kirjan kirjoittaja on kotoisin lähi-idästä.

Tallipihan miittiin tarjolle.
Lukuiloa!

Otin kirjan mukaan miitistä. Kiitos miittiseurasta, oli kiva nähdä taas!