Varpu Vapaa, pyykkärin ja "juopon punikin" lapsi, raivaa tietä kohti parempaa sosiaalista asemaa. Varpu rakentaa rakentaa elämänsä erilaisten valheiden varaan, sillä tarkoitus pyhittää keinot. Varpun kohtaloksi muodostuu kuitenkin rakkaus konttoripäällikkö Asser Äyrämöön. Rakkaus vain ei aina ole onnellista. Varpun tarina jatkuu kirjassa Kunnankirjuri.

Kirja on julkaistu alun perin vuonna 1927.

Vaude! Kiitos, Liinuskainen! Sinä yllätit minut oikein perusteellisesti; minunhan piti saada joko Valtonen tai yllätyspalkinto, mutta minäpä sain molemmat. Puhumattakaan jo siitä yllätyksestä, että olin yksi Tuunaushaasteesi voittajista kirjalla, jonka ei pitänyt olla mukana koko haasteessa. Eipä silti, olen edelleen tyytyväinen tunaukseeni. Ja lopun syyllisyydentunteestani voin pestä pois saamallani ihastuttavalla saippualla. :)

Älä nuolaise alkoi kiinnostaa kummasti, kun luin mitä Tarja Kytönen kertoo sen saamista aikalaisarvosteluista 1998 ilmestyneessä gradussaan Miss Moderni : Naiskuva Hilja Valtosen romaaneissa 1920- ja 1930-luvulla. Vastaanotto näyttää olleen melkoisen ristiriitainen. Kriitikot ovat olleet eri mieltä siitä, onko teos ihan oikeaa kirjallisuutta vai pelkkää hömppää. Siitä pitää siis ottaa itse selvä.
Korttikin on aivan ihana. Kiitos myös siitä! Ja huippukivasta haasteesta, totta kai.

Ohhoh, jopas olikin yllättävää Valtosta! Ja tietyllä tavalla aika ristiriitaista.
Kirja alkaa suurin piirtein tuttuun valtosmaiseen tapaan, vaikka tekstistä löytyykin nopeasti viitteitä kirjailijan hiukan toisenlaisiin pyrkimyksiin. Varpu ei ensinnäkään ole ihan tavanomainen Valtos-sankaritar. Sanavalmis, napakka, nokkela ja kekseliäs hän toki on, mutta myös hieman eri tavoin määrätietoinen — kaikessa valehtelussaan pyrkyrimäisempi ja ainakin avioliittohaaveissaan nousukasmaisempi — kuin Valtosen päähenkilöt yleensä. Vaikka kieltämättä Valtosen päähenkilöt tapaavat yleensäkin tavoitella vihreämpää oksaa. Antavathan hänen romaaninsa useimmiten melkoisen malliesimerkin niin sosiaalisesta kuin taloudellisestakin kipuamisesta.
Varpu on minusta jotenkin kummallisen ristiriitainen hahmo. Reipas ja topakka luikurinlaskettelija pehmenee kuin maidossa lionnut piparkakku Asseria ajatellessaan. Ja kuitenkin hän jatkuvasti kuulee omin korvin, miten tylysti ja valheellisesti moukkamainen L. Kr. kohtelee vaimojaan. Olkoonkin että Aina-Siviä on kaikin puolin ikävä ihminen eikä luonteeltaan alkuunkaan nimensä mukainen. Edes suloisen Sadun avio-onneen soisi varmaan kovapintaisinkin lukija vaikka vain rahtusen satumaisempaa hohdetta. Mutta jos Asser onkin kamala kaksinaismoralisti, niin kyllä Varpussakin jonkin sortin tekopyhyyttä tuntuu löytyvän.
Mutta. Muistelen Valtosen sankarittarien yleensä ironisoivan yhteisössä esiintyvää kaksinaismoralismia ja hurskastelevuutta, vaan Varpupa tuntuukin kääntävä ivan kärjen lähinnä itseensä. Ja se tekee kirjasta aikaisempiin Valtos-kokemuksiini verrattuna poikkeavan. Peräti niin, että lukemisen jossain vaiheessa aloin epäillä kirjailijan tekevän jopa valitsemastaan tyylilajista — sanotaan sitä sitten chick-litiksi, hömpäksi tai miksi hutuksi hyvänsä — roimaa parodiaa. Siinä sitä oli lukijaparka ymmällään: mistä hitosta tässä on oikein kysymys.
Ja tässä vaiheessa piti hakea netistä vähän apuja: Hilja Valtonen on tainnut yrittää kirjoittaa vakavammanlaatuista yhteiskunnallista romaania. Ihan älykäs temppu tehdä se siinä vaiheessa, kun takana on vasta yksi, tavoitteiltaan paljon viihdyttävämpi opus. Hauskuutuksentaito (ja/tai -tarve?) on vain tainnut istua kirjailijassa niin lujasti, että tyylillisesti teksti muistuttaa erehdyttävästi 1926 ilmestynyttä esikoisteosta Nuoren opettajattaren varaventtiili. Siltikään en voi olla ihmettelemättä aikalaiskriitikoiden näkemyksiä; oliko Valtonen tosiaan jo esikoisensa perusteella lukittu niin ahtaaseen hömppätehtailijakarsinaan, että pienintäkin poikkeamaa vakavampaan suuntaan katsottiin karsaasti? Vaikka eivätpä kai sen ajan viihdekirjailijat tainneet paljon genrejen välisiä raja-aitoja kolistella. Rohkea veto Hilja Valtoselta.
Aika uskaliaasti ja luullakseni myös tavoistaan poiketen hän myös ottaa kantaa politiikkaan. Tottahan hänen päähenkilönsä pyrkivät tarmokkaasti keskiluokkaan, mutten silti muista heidän esitelleen poliittisia näkemyksiään tai puoluekantojaan kovinkaan näkyvästi. Varpu sen sijaan viittaa toistuvasti vuoteen 1918 kapina-aikana, mikä minun mielestäni on ilmiselvä kannanotto. Varsinkin kun muistaa, että kirja on julkaistu vajaat 10 vuotta sodan jälkeen. Termin valinta oli tuolloin todella tärkeää. Onhan sillä merkitystä vieläkin. (Alla oleva video tosin väittää kapinaa neutraaliksi nimitykseksi, joten saatan minä olla väärässäkin.)
Kirjan loppua voi pitää Valtoselle epätyypillisenä, mutta eipä sitä tässä toisin kai olisi voinut ratkaista. Vaikka se nykylukijasta maistuikin oudon saippuaiselta (yhteensattumineen vankkaa Kauniit ja rohkeat -tyylittelyä), kirjailija lienee ajatellut sitä yhdeksi astinlaudaksi punnerrellessaan vakavammin otettavan kirjallisuuden pariin.
Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa! on ihan sujuvasti luettava kirja, josta löytyy roppakaupalla Valtoselle ominaisia piirteitä. Niin vain minäkin olen ahtanut hänet sen verran tiukkaan lokeroon, ettei tämä soppa oikein maittanut. Tunnustan silti, että mieleni tekisi etsiä käsiini myös jatko-osa, vuonna 1931 ilmestynyt Kunnankirjuri. Haluaisin nähdä, pitääkö Valtosen asiallisuutta tapaileva ote, vai onko hän kiltisti ja kriitikoiden mieliksi palannut ruotuun hömppähutunkeittäjäksi. Sitä paitsi haluaisin tietää, päättyykö Kunnankirjuri niin kuin sen minun mielestäni pitäisi päättyä. (Ja kun sanon ’pitäisi’, en suinkaan tarkoita toiveideni mukaista vaan hömpähtävälle naiskirjallisuudelle ja ehkä jopa tällaiselle sekametelisopallekin sopivaa ratkaisua. Eihän niitä ole kuin yksi — aivan kuten tämän kirjan sankarittaren mielestä niitä Ainoita Oikeitakin.)


Hiljan huone (Imatran kaupunginkirjasto)
Valtonen Hilja (Lappeenrannan kirjasto)
Hilja Valtonen (Wikipedia)
Taitelijavieraana kirjailija Hilja Valtonen (Ylen Elävä arkisto)


Vielä kerran kiitokset, Liinuskainen. Olen kaivannut Kapinaraitille ja erityisesti Tampere 1918 -näyttelyyn vapautettavaksi sopivaa kirjaa, ja luulen että se löytyi nyt. Osallistumiseni WhiteRaven13:n 2010 History Challenge -nimiseen vapautushaasteeseen alkaa pian. .

Kapinaraitti from Kapinaraitti on Vimeo.

WILD RELEASE NOTES:

Tampere 1918 -näyttelyyn klo 16.

LÖYTÄJÄLLE: Kiitos, että nappasit tämän kirjan mukaasi ja tulit vielä vilkaisemaan sen matkapäiväkirjaa! Tieto siitä, että kirja on hyvissä käsissä, on minulle tärkeä. Siksi pyydän sinua kertomaan, että se on sinulla. Toivon myös, että luettuasi kirjan poikkeat uudestaan täällä kirjoittamassa mietteitäsi lukemastasi. Sinun mielipiteesi kiinnostaa minua. :) Samalla voit myös kertoa mahdollisista jatkosuunnitelmistasi kirjan varalle. Jos olet kiinnostunut BookCrossingista, mutta haluaisit tutustua siihen suomen kielellä, kurkkaapa näiden linkkien taakse: * BookCrossingista suomeksi http://bookcrossingfinland.net/wiki/Etusivu * Suomenkielinen keskustelufoorumi http://www.bookcrossing.com/forum/30 * BookCrossing suomenkielisessä Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/Bookcrossing LUKUILOA!!!

Nuorena opettajatterena olen jo pidemmän aikaa suunnitellut lukevani Nuoren opettajattaren varaventtiilin, mutta ennen kuin minä löysin Valtosen niin Valtonen löysikin minut. Oikein mukava ja viihdyttävä kesälomakirja.

Milloin ja minne Valtosen vapautan, se on vielä auki. Toivottovasti kirjan tarina täällä ja maailmalla kuitenkin jatkuu...

Terveisin Eepi