Nuorisonromaani. Gummerus, Jyväskylä 1955. Sidottu, 227 sivua.

Metson vaihtohyllystä, otin ensisijaisesti tuunaus ja sen jälkeinen villi vapautus mielessäni. Sillä — HUOM!!! — tämä kirja on varsinainen suklaarasioiden suklaarasia: Se on painettu aikana jolloin monet, etenkin ilmeisesti nuorelle lukijakunnalle tarkoitetut kirjat sidottiin kartonki- (ei siis edes pahvi-) kansiin. Suojakannet (joissa yleensä oli jokin aidosti ihastuttava piirroskuva) ovat tästä kappaleesta kadonneet. Tässä entryssä näkyvä kansikuva EI siis ole tästä kappaleesta. Halusin kuitenkin laittaa sen näkyviin, koska sellainen tässäkin kirjassa lienee joskus ollut.

Jälleen Juoniemessä on, kuten jo kirjan nimestä voi päätellä, selkeästi jatko-osa. Ja Räsänen ilmiselvästi olettaa sarjan aikaisempien osien (Anneli Juoniemen kartanossa ja Juoniemeä ei voi unohtaa) olevan lukijalle tuttuja; hän ei vaivaudu esittelemään henkiläitä kovinkaan hyvin ja viittailee sumeilematta aikaisempien osien tapahtumiin. Se tuppasi lukemisen alkupuolella hieman harmittamaan.
Muutenkin alku tuntui hankalalta — olin jopa jättää lukemisen kesken jo kirjan varhaisessa vaiheessa. Jatkoin kuitenkin, ja lopulta kirja vei mennessään. Jälleen Juoniemessä on suloisen herttainen tarina maailmasta, jota ei enää ole. Hieman minua epäilyttää, onko sitä ollut enää 50-luvun puolivälissäkään, mutta enpä minä toisaalta tunne sen tai minkään muunkaan ajan kartanoiden elämää. Ehkä se sitten oli tällaista?
Kirjassa on yhtä enimmäkseen sivulauseissa esiintyvää pöyhkeilevää perhettä (kopea tytär, laiska esikoispoika ja vallan kamalat pikkupojat, vanhemmilta tietysti kaikki opittua?) pelkästään hyviä ihmisiä: työteliäitä, oikeamielisiä, rehellisiä, uskollisia, luotettavia jne. Varsinainen enkelikavalkadi. Ehkä siinä piileekin osa kirjan charmia?
Minua kuitenkin ihastutti eniten kirjan antama ajankuva. Juoniemessä eletään vielä patriarkkojen ja uskollisen työväen aikaa. Kaikki ovat yhtä suurta perhettä, kaikki huolehtivat toisistaan. Teollisuus ja edistys ovat päivän sanoja. Kehitystä kunnioitetaan muiden arvojen kustannuksella — vaikka ainahan viehättävä neitokainen saa nuoren miehen muuttamaan mieltään... Mutta pehmeämmätkin arvot pääsevät näkyviin, kun on se viehättävä. Sukupuoliroolit ovat perinteiset, kuten aikakauden teksteissä yleensäkin. Miehet ovat järkeviä ja viisaita, naiset tunteellisia ja niiden pehmeiden arvojen puolella. Naimisiinmeno on nuorelle tytölle itsestäänselvyys. Silti joukkoon mahtuu myös yksi fiksuakin fiksumpi sinisukka. — Aika selkeitä tyyppejä Räsänen kirjassaan hahmotteleekin. Hyvin perinteistä tavaraa.
Taustalle on implisiittisesti ladattu koko menneiden vuosikymmenten arvomaailma, joka itse asiassa ei olekaan niin kovin pehmeä ja suvaitsevainen. Stereotyypittely on voimissaan, mutta näinä aikoina siihenkin voi suhtautua hymähdellen.
No, älykkäät ihmiset eivät taitaneet juuri koskaan olla lihavia, eivätkä lihavat koskaan erikoisen älykkäitä. Laihojen avu oli äly, lihavien huumori.
Ja niin meidät on taas laitettu lokeroihin. :)

Pidin tästä kirjasta. Jälleen Juoniemessä on paitsi herttainen myös viehättävä vanhanajan kertomus. — Tuunausidea ei ole vielä syntynyt. Mahtaisikohan tämä Juoniemi-sarjan osa ihan sellaisenaan kiinnostaa jotakuta...

JK. Vilkaisin, miten muut BookCrossing-sivustolle rekisteröidyt Juoniemi-kirjat on luokiteltu. Näkyvät olevan kaikki lastenkirjoja. Kun Jälleen Juoniemessä kuitenkin on alun perin määritelty ”nuorisonromaaniksi” ja sen päähenkilö Anneli jo ylioppilas, taidan laittaa sen teinikirjojen kategoriaan. Olkoonkin, että tämän päivän nuortenkirjat ovat hieman toisenlaisia.


Rebekka Räsänen Wikipediassa
Räsänen, Rebekka pohjoissavolaisen kaunokirjallisuuden bibliografia -sivustolla
Keski-Suomen kirjallisuus, Katriina Kajanneksen artikkeli Finnica-sivustolla

Juoniemi on matkalla kohti Poria. Pistin sen äsken postilaatikkoon, joten kirjan pitäisi lähteä liikkeelle tänään.
En laputellut kansia; ehkä joku vielä innostuu tuunaamaan niitä...
Pyydän arjamaarialta anteeksi toimituksen viivästymistä ja toivotan viihtymistä jälleen Juoniemessä. :)

Kiitos, perille tuli. Jotenkin tämän kirjan kannettomuus tekee siitä vielä mielenkiintoisemman. Tämän kirjan vaatimaton ulkoasu hämää, on varmasti sisältä kultaa. Nyt mietin, pitääkö ottaa kirjastosta kaksi ensimmäistä osaa tai ainakin selailla ne, jotta pääsen paremmin mukaan tarinaan.

Pääsin kirjaan hyvin mukaan, vaikken aikaisempia osia nyt lukenutkaan. Sen verran kirjasta sain vinkkejä, että muistin, mitä edellisissä osissa oli tapahtunut.

Kirja oli ihanan vanhanaikainen ja romanttinenkin. Mietin, onko tuollaisia kartanoja todellisuudessa ollut, jossa olisi salakäytäviä ja vanhoja kenkiä. Ja jos on ollut, onko ne todella saatu selville vuosien varrella. Nykyäänhän museovirasto köyttäisi reitit heti itselleen ja kaikki kulkeminen ja tutkiminen olisi kiellettyä. Onneksi Juoniemessä saa vielä vapaasti seikkailla.

Kiitos ihanasta tarinasta.

Otin luettavakseni Porin miitissä. Sopivan kevyt kirja kipeitä hartioitani ajatellen. :)

Olen lukenut sarjan molemmat edelliset osat, joten kirjan henkilöt ja Juoniemi olivat minulle entuudestaan tuttuja. Jotenkin tästä osasta huokui kaihoisa tunnelma. Lapsuus ja nuoruus olivat ohi. Oli astuttava aikuisen maailmaan.Onneksi Hillevi oli sentään säilyttänyt iloisen lapsellisuutensa. Eikä haikaillut naimisiinmenoa, joka ilmeisesti oli jokaisen nuoren naisen (koulutuksesta huolimatta) suurin tavoite kirjan tapahtumien aikaan. Tunnelmaa ei piristänyt jotenkin teennäinen seikkailu kartanon salakäytäviin. Salakäytävät oli tuntunut enemmän seikkailulta sarjan ensimmäisessä osassa. Anneli oli edelleen oma järkevä itsensä. Mahtaako hän suostua kosintaan?

Kirjasta löytyi ihan hirveää tyypittelyä. Esim.: No, älykkäät ihmiset eivät taitaneet juuri koskaan olla lihavia, eivätkä lihavat koskaan erikoisen älykkäitä. Laihojen avu oli äly, lihavien huumori. Nämä virkkeet pilasivat lukunautintoni.

Mahtaisiko tänä päivänä joku suostua asumaan talossa, jonka kellarissa olisi tällaista:
Lattian peitti paksu rapautuneen muurilaastin, lahonneen puun ja tomun kerrostuma, nurkissa riippui metrin pituisia hämähäkinseittejä ja seinissä pesi paikkapaikoin mehevä homesieni. Näin oli Juoniemen kartanossa.

Kirja jatkaa matkaansa Anuliini1975:lle.

Posti kuljettaa Anuliini1975:lle.

Posti toi mukanaan. Kiitos :) Yllätys oli tämän vuosimalli 1955, on minun äitini syntymävuosi. Saattaa olla, että kirja jää minulle :)

Jo vihdoin ja viimein sain tämän kirjan luettua. Aika hyvin, tasan viisi kuukautta sitten sain tämän kirjan itselleni. Oli mukavaa palata taas Annelin ja Hillevin elämän käänteiden pyörteisiin. Aika vähän tätä lukiessa enää muistin edellisen kirjan tapahtumia, joka oli tietysti aika ikävä pointti, sillä tässä kun ol muistelmakohtia edellisiin tapahtumiin, niin en sitten tiennyt, että oliko ne tapahtunut just edellisessä kirjassa vai ensimmäisessä kirjassa. No, onhan tämä kirja vaikka ihan yksittäinkin mukavaa luettavaa, ei kerrota tietsareista, eikä kännykät pirise. Ihanan rauhallisen leppoisa tunnelma tästä kirjasta jäi tähän aamuun, sain nimittäin luettua 7:26 tämän viimeiset 21 sivua :)
Kirja jää minulle, sillä en omista muita äitini ja isäpuoleni ikäisiä kirjoja. Minulle tämä on varsinainen aarre :) Kiitos! Ehkä matkaa myöhemmin jollekin, vaan vielä en tohdi päästää tätä käsistäni.
Osallistun tällä aakkoshaasteeseen.