Tekijänsä ensimmäinen runoteos, kokoelma haiku- ja senryu-muotoisia runoja. Kummassakin muodossa on kolme riviä, tavumääriltään 5, 7 ja 5, mutta teemat ja niiden käsittely eroavat täysin. Runojen aiheet ovat suurimmaksi osaksi luontopainotteisia, ja ne on ryhmitelty selkeään progressioon vuodenaikojen järjestyksessä talvesta syksyyn.

Minimalistinen ilmaisu on aina viehättänyt minua, vaikkakin kuvataide on tutumpi alue kuin runous. Taiteilijan kyky herättää tunteita ja ajatuksia tekemättä näennäisesti paljoakaan on kiinnostavaa ja myös kunnioitettavaa: omat taiteelliset yritykseni menivät aina liiallisen puolelle. Lehtonen tuntuu onnistuvan hyvin, ainakaan runot eivät jätä tyhjää tunnetta, mutta tämä on ensimmäinen lukemani haikuteos, joten minulta puuttuu vertailukohtia arvioida teosta suhteessa muihin vastaaviin.

Minulle tässä oli pääasiassa kyse mielikuvien herättämisestä. Luontoaiheiset runot piirsivät mieleen kuvitelmia tai muistoja tilanteistaan. Verkkaan lukien kuvat tukivat toinen toistaan, muodostaen eräänlaisen yhtenäisen “luontopolun” vuoden läpi. Kirjan väljyys, vain yksi tai kaksi runoa sivulla, tukee hyvin sopivaa lukunopeutta.

Kirjan sivuista
puut huutavat tuskasta
varjottomuutta

Minä olen tainnut vinkua tämän kirjan perään useamminkin, vaikka luulin vain kerran vienosti vihjanneeni. Nyt vähän nolottaa.
Mutta minkäs teet; Harmaan satama kiinnostaa ja on kiinnostanut jo ilmestymisestään lähtien, mutta en ole vain saanut hankituksi sitä käsiini. Ja nyt se tuli niihin ihan itse, VariC:n avustamana tosin, Nauvossa kesäpäivien alkajaisiksi. Kiitos, VariC!
Vaikka on kai todettava tässä se sama minkä jo Nauvossa sanoin: vähän kyllä pelottaa — entäpä jos en pidäkään kirjasta tai ymmärrä näistä runoista yhtään mitään...

Enkä muuten vinkunut turhaan; tämä kirjahan on mahtava! Pidin siitä aivan valtavasti.

Japanilaisessa ja muussakin aasialaisessa runoudessa on jotakin hyvin koskettavaa. Senryū on minulle tähän asti ollut käsitteenäkin outo mutta haiku sitä vastoin tuttu, totta kai. Olipa hauskaa oppia taas jotain uutta.
Tämän kokoelman haikut puhuttelevat enemmän, ehkä osin tuttuutensa mutta ennen kaikkea sisältönsä takia. Luonnon läsnäolo ja viipyilevyys, hetkessä pysyttely viehättävät ja kuvien — sellaisina minä haikut yleensä näen — monimerkityksisyys suorastaan ihastuttaa. Näiden runojen parissa viihtyy pitkään.
Olen nyt selaillut Harmaan satamaa muutaman kertaan lukien siitä runon sieltä, toisen täältä ja käynyt sen hitaasti läpi pariin kertaan — ja löytänyt kerta toisensa jälkeen jotakin pysähdyttävää. Kuten VariC:lle myös minulle syntyi mielikuvia runojen syntytilanteista. Ovatko ne sitten oikeita vai vääriä, sillä ei liene merkitystä, taiteesta kun on kysymys. Myös maisemien tuttuus hytkäytti mukavasti.
Teos on kerta kaikkiaan nautittava. Tästä kirjasta minun on vielä vaikea luopua. Ehkä minun loppujen lopuksi pitää hankkia ikioma Harmaan satama tosihyllyyni. Kyllä sekin vielä käytössä kuluisi.
Tälle kirjalle on siis vapautussuunnitelma olemassa, itse asiassa useampikin. Katsotaan nyt, maltanko sittenkään päästää sitä hyppysistäni.

Ennakkosuhtautumiseni tähän kirjaan oli vähän kahtalainen: toisaalta pelotti, kuten jo kirjan saadessani tunnustin, toisaalta taas osasin odottaakin tältä esikoisrunoilijalta paljon. Ja silti minä yllätyin; Harmaan satama ylitti odotukset. Realle terveisiä ja pyyntö: haikuilethan joskus vielä lisää.

Suurkiitos sekä VariC:lle että Rea Lehtoselle lukuelämyksestä. Sitä se nimittäin oli. Eikä sellaisia tule vastaan usein.

.
Laitoin Harmaan sataman esittelemään avausrunoaan Suomi-foorumin joulukalenterin aattoluukkuun, mutta itsepäisellä kirjalla oli toiset ajatukset. Se halusi itsenäisyyspäiväluukkuun, ja vaikka sama runo olisi minusta sopinut sinnekin (joidenkin mielestä tosin ehkä hieman rienaavana tulkintana), vaihdoin tekstin tähän:


Pakkanen polttaa
itätaivaan; kielessä
metallin muisto

Kutosluukun haiku kertoo tietenkin jokaisen Suomessa lapsuutensa viettäneen talvimuistosta: kaikkihan me olemme kerran kokeilleet, miltä rauta maistuu pakkasella. Muustakin se kertoo. Kokoelmassa se sijoittuu naistenpäivä-haikun (itse asiassa se taitaakin olla senryū — käsite on minulle vielä vähän vieras, enkä sittenkään tainnut oppia oikein mitään) jälkeen ja tuo jo siksi väistämättä mieleeni sekä maaliskuun 13. että marraskuun 30. päivän ja sen, miten niitä suomalaisessa puheessa ja etenkin mediassa usein käsitellään. Harmaan satama luukussa olleine näytteineen sopi erinomaisesti juuri tämän vuoden kalenteriin, käytiinhän talvisotaa tasan 70 vuotta sitten.
Runokokoelman voitti Chania. Onnittelut!

Edit 7.12.09: Harmaan satama on matkalla. Lukuiloa! 2009 KTMC #52.

Kiitos! Kirja näyttää ensivilkaisulla todella kauniilta, runot kuulailta. Nautiskelen tätä pieninä annoksina lähiaikoina!

Harmaan satamaa on luettu, tutkittu, maisteltu. Kuulaus on edelleen sana joka ensin tulee mieleen tästä kirjasta - ilmeisesti siihen osittain vaikuttaa tuo sivujen ulkoasukin, mutta ennenkaikkea tietysti teksti.
Yksinkertaisuus (ja samalla monimielisyys, kyllä meidän kielemme onkin rikasta!) viehättää, samoin huumori jota löytyy runsaasti.
Tässä viime viikkoihin sopiva tuokiokuva:

" Ärsytyskynnys
matalalla: pakkanen
läpsii nenille"

Kirja lähtee etsiskelemään uutta lukijaa Hep-ketjun kautta.

Kiitos runoista! Mukavaa mielen virikettä joulun suklaaähkyn jälkeen ennen töiden pariin palaamista.

Hyviä tunnelmakuvia nämä mietteet. Haikuissa on mielestäni juuri oikeanlainen harmonia, tosin itse en jaksaisi laskea tavuja ajatusteni ilmaisuun, joten rustaan vapaampirakenteisia ajatelmia.Toisaalta kyllä kiehtoisi yrittää.

Eniten mieleeni jäivät nämä:

Mikään ei pysy
eikä tule valmiiksi:
harmaan satama

Vuoroon jääloska
vuoroon santa kuluttaa
kenkiini rajat

Sattuman kauppaa
on tuo kuun kuvajainen
teemukissani

WILD RELEASE NOTES:

Harmaan satama lähtee elähdyttämään runosuonia BC-miittiin. Mikäli ottajaa ei löydy, niin laitan eteenpäin myöhemmin.

Runot tulivat mukanani kotiin miitistä.

Runoja mukaan pikkujoulumiitistä, missä tuli ilmeisesti juotua liikaakin glögiä, seurauksena muistin pätkimistä - hiukan viivähtänyt tämä journal-päivitys. Runot ovat välillä mukavia lukea; vaativat hitaampaa pohdiskelua, ei voi kiireellä ahmia...

Edit: En oikein päässyt runojen tasolle, tai en jaksanut tarpeeksi hitaasti pohdiskella. Jonkinlaisen tavujen määrään ja rytmiin liittyvän yhdenmukaisuuden kuitenkin havaitsin ;)

Yleisen kirjallisuustieteen kierrätyshyllyyn 2. kerrokseen.

---

Kirjan löytäjälle...

Kiva kun tulit kurkkaamaan Bookcrossing sivustolle. Jos tämä oli ensimmäinen visiittisi... tervetuloa & pidä hauskaa!

Lisätietoa BookCrossingista Suomenkieliseltä keskusteluforumilta, Suomenkielisistä ohjesivuista ja Wikipediasta.

Lukuiloa kaikille tämän kirjan tuleville lukijoille :-)