Takakannesta:

Troolattua saimaannorppaa ja 124 muuta: teekkarijäynien historiaa tarjoaa tuhdin kokoelman eri aikojen parhaita teekkarijäyniä ja niihin liittyviä kuvia. Mukana on niin klassisia kuin tuoreempiakin jäyniä, jotka ovat kekseliäisyyden lisäksi rakentuneet mitä erikoisimmista aineksista:

* betonilla täytetty auto
* poliisin viinahuutokauppa
* keltuaisettomat kananmunat
* viemäristä pilkitty lohi
* Paavo Nurmen patsaan sukeltaminen Vasa-laivan hylkyyn.

Jäynäkertomusten lisäksi kirjassa valotetaan jäynän synty- ja kulttuurihistoriaa ja annetaan lukijalle vedenpitävät ohjeet onnistuneen jäynän suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi.

Hauska ja perin teekkarihenkinen historiikki ainakin meille, jotka tunnemme minkäänlaista vetoa teekkarihuumoriin. Oma isoveljeni (aikoinaan mukana s. 109-111 käsitellyssä jäynässä, joka on otsikoitu Tyrankeja vastaan) eleli vuosia Otaniemen Otaonnelassa, ja minulla oli tapana luonnehtia välimatkan huomioiden kohtuullisen tiheitä visiittejäni sinne seuraavasti: "Muut ostavat pussillisen pähkinöitä ja menevät Korkeasaareen katsomaan eläimiä, minä puolestani menen Otaniemeen katsomaan teekkareita". :-)

Jäynien dokumentointia ei kirjassa ole otettu kuolemanvakavasti, ja mahdollisista virheistä varoitetaankin lukijaa, tekijät kun ovat osin selkeästi olleet kuulopuheiden varassa. Kutakin tempausta kuvataan melko lyhyesti nimiä ja vastaavaa juuri mainitsematta. Oli kuitenkin hauska törmätä moneen tarinaan, jotka olin enemmän tai vähemmän tunnistettavassa muodossa aiemmin kuullut veljeltäni ja isältäni (teekkari hänkin). (Jälkimmäinen aina muistelee kaiholla 1966 järjestettyä Dipolin muuttotempausta, s. 230-240, jolloin koko Helsinki pantiin päiväksi mullin mallin.) Ihan kaikkia kuulemiani jäynätarinoita en kuitenkaan kirjasta löytänyt, niin kuin nyt sitä juttua jostakusta teekkarilegendasta joka heräsi (Otaniemessä, luonnollisesti) keskellä yötä aivan ikkunansa ulkopuolella soiviin kirkonkelloihin, katkaisi ikkunasta käsin köyden josta ne roikkuivat, heräsi tuntia myöhemmin samaan uudelleen ja tässä vaiheessa kytki pölynimurinsa sveitsiläisteekkareiden joskus lahjoittamaan alppitorveen, jolloin rauhanneuvottelut kuulemma käynnistyivät muutaman minuutin sisällä...

Kirja lähtee ringiksi, jos vain löytyy osanottajia. :-) Tämä on suhteellisesta paksuudestaan huolimatta nopealukuinen ja painaa vähän alle 500 g ynnä kulkee siinä isommassa postikuoressa. Lukuaikaa kuukausi per nuppi, sitten kirja reippaasti eteenpäin.

Rinkiin osallistujat:

1. Jaakko196, Helsinki
2. Silkki, Helsinki
3. Hetku77, Nokia
4. Myntti, Tampere
5. Pellu, Lappeenranta

Mukaan pääsee edelleen laittamalla minulle PM:n.

Tilannepäivitys (27.2.): kirja on postissa matkalla Jaakko196:lle. Rattoisia lukuhetkiä!

Kirja oli tullut postissa joskus tällä viikolla. Kiitos, Niora!

Lukaisinkin tämän pikaisesti. Kas kun tällä viikolla aloitin uudessa työpaikassani TKK:lla, ja arvelin, että tästä kirjasta saa sopivat tunnelmat aikaan, vaikkei tietoteekkareista näytäkään ihmeemmin jäynääjiksi olemaan. Ikävää sinänsä: alalla olisi paljonkin jäynän aiheita ihan hupaisan common WAPin seuraksi.

Teekkarihuumori on vähän oma lajinsa, eikä se minuun ole koskaan oikein täysillä kolahtanut. Lähempänä on ollut potea myötähäpeää, että tuollaisetkin oliot kuuluvat samaan eliölajiin. Pitkällä kirjalla on vielä ongelmana, että kaikki jäynät eivät yksinkertaisesti voi olla tarpeeksi hauskoja. Onneksi kuitenkin silloin tällöin vastaan osui jotain todella riemukasta, oli se sitten huolellisten alkuvalmistelujen tuottama monimutkainen viritys tai yksittäinen täysin järjenvastainen keksintö. Mitäköhän mahtoivat teekkarit ajatella, kun humanisti hekotteli itsekseen jäynäkirjalle Otaniemen bussissa?

Jäynien perusluonnekin, eli ei tehdä vahinkoa eikä rikota lakeja tai sääntöjä (venyttämistä ei ole kielletty), tulee hyvin esille. Lupia teekkarit kysyvät tarvittaessa, ja yleensä saavatkin. Osansa tässä varmaan on silläkin, että luvan myöntäjä, esim. bussikuski, voi päästä aitiopaikalle katsomaan, kun muita höynäytetään. Vahingonilohan se on se paras ilo.

Poliisiin ei toisaalta tuo vahingonilo-selitys päde, ja poliisiltahan useimmiten näyttää joutuvan lupia kyselemään. Onneksi kuitenkin poliisilla näyttää huumorintaju riittämään teekkaritempauksien sallimiseen. Eipä niissä kyllä mitään harmillista olekaan; pitkin kirjaa mainostetusta yhteiskunnallisesta valveutumisesta huolimatta jäynät eivät näytä olevan millään tavoin kantaaottavia, kunhan ammentavat ideoita ajankohtaisista tapahtumista. Lehmänkauppojen havainnollistaminen olisi ollut poikkeus, mutta siihenhän sitten poliisi puuttuikin ”yhdist[ämällä] kaiken aivokapasiteettinsa löytääkseen sopivan syyn tempauksen estämiseen”.

Jäynätessä tietysti kohteena näkyvät usein olevan myös ”kilpailevat” osastot (tai laitoksiahan ne täällä nykyään ovat, elleivät peräti tiedekuntia, ja kuka tietääkään, mitä ne ovat uudessa hienossa huippuinnovaatioyliopistossa). Osansa lienee ainakin Otaniemessä sopivan pienellä kampusalueella ja opiskelijakylällä, joiden takia eri alojen opiskelijat joutuvat ihan oikeasti toistensa kanssa tekemisiin. Toisin oli naapurikaupungin yliopistolla, joka harrasti vielä minun opiskeluaikoinani koko niemen strategiaa laitostensa sijoittelussa, eikä vieraiden aineiden opiskelijoita tarvinnut edes nähdä (paitsi sivuaineiden, tietty). Mielenkiintoista nähdä, mitä siellä tapahtuu seuraavien vuosien aikana, kun lykkäsivät kaikki luonnontieteilijät yhteen paikkaan.

Kirjan taustatyö olisi saanut olla kattavampaa. Kaipasin silloin tällöin jäynien tapahtumavuosia, että olisi saanut vähän historiallista kontekstia. Paikkojakaan ei usein mainittu, mutta tässä riittänee huomata, että tekijät ovat kaikki TKK:lta, joten mainitsematon paikka lienee se sama (eiväthän tavalliset pääkaupunkilaiset ole mitenkään nurkkakuntaisia, vain nuo teekkarit).

Ja täytyyhän sitä vielä espoolaisräkänokkien faktavirhe korjata: Vantaalla ja Helsingissä oli pitkään 50 %:n opiskelija-alennus joukkoliikenteessä. Ne muutettiin 25 %:iin vasta sitten, kun minä olisin alkanut hyötyä niistä (ihan tosi!). Eihän tämä iso asia ole, mutta entisenä vantaalaisena, nykyisenä helsinkiläisenä ja ei-koskaan espoolaisena tulee kuittailtua kaikesta, mistä suinkin pystyy.

Sain kirjan tänään pk-seudun miitissä. En todellakaan odottanut saavani sitä näin pian, joten kiitos! Yritän lukea kirjan pian, vaikka olenkin hiukan kiireinen koulun ja muuton kanssa juuri nyt.

Sainkin kirjan jo luettua. Minua tosin kiinnosti tässä kirjassa vain ne itse tarinat jäynistä, joten skippasin alun jäynistä ilmiönä melkein kokonaan. Monien jäynäkertomusten alussa oli minusta myös turhaa selittelyä. En kauheasti pitänyt kirjan mukahauskasta kirjoitustyylistä, jäynät ovat mielenkiintoisia sellaisenaan eikä kirja olisi tarvinnut kehnoja nokkeluuksia. Olin myös yllättynyt siitä, kuinka nuoria kirjan kirjoittajat olivat, olisi ollut mielenkiintoista, jos kirjaa olisi ollut kirjoittamassa myös joku vanhempi teekkari. Jäynistä jäi eniten mieleen ne, jotka kohdistuivat kyltereihin, sellainen kun olen itsekin.

21.3. Kirja oli saapunut postissa viime viikolla. Hieman sitä jo selailin ja huomasin, että Hervantalaisetkin olivat päässeet kirjaan mukaan.

4.5. Pääsin viimein lukemisen alkuun tällä viikolla. Hieman teekkarimaisen hassunhauskasti kirja oli tosiaan kirjoitettu, mutta se ei häirinnyt minua juurikaan - ehkä aiemmasta ja nykyisestä teekkaritaustastani. Tarkempaa dokumentointia jäynien tekoajoista olisin kyllä kaivannut. Tuttuja jäyniä kirjasta löytyi. DI-puoliskoni rakentamaa strobovaloa käytettiin s. 133-134 jääntasaisuuden mittausjäynässä.

Teekkari- ja jäynäkulttuuriin uudet opiskelijat totutetaan heti alusta lähtien. Nyt toisella teekkarikierroksella kävin kuuliaisesti kuuntelemassa ensimmäisenä päivänä rehtorin ja laitoksen johtajan tervetulopuheet. Ennen laitoksen johtajan tervetuloseremoniaa, tutorit olivat järjestäneet pienen jäynän uusille fukseille. Muutama tutor tuli salin eteen ja esitti pahoittelunsa, että valitettavasti muutamien henkilöiden opiskelupaikan kanssa on epäselvyyksiä ja pyysi kyseisiä henkilöitä mukaansa ylioppilaskunnan kansliaan. Ko. henkilöt tietenkin nostivat suuren vastustusmyrskyn, mutta lähtivät sitten tutoreiden kanssa selvittämään asiaa. Tämän jälkeen laitoksen johtaja tuli pitämään tervetulopuhettaan ja puheen puolessa välissä kysäisi viattomasti - Ai niin, jokos teitä jäynättiin...

Sain kirjan hetkulta tänään Sampolassa Kiertävä kirja ei sammaloidu -näyttelyn pystytysmiitissä.

Pellu saa kirjan tänään kesäpäivillä Helsingissä. Lisään tähän kommentteja sitten jälkikäteen. Nyt ei ehdi, kun pitää pakata!

***
Olihan tässä esitelty jäynä jos toinenkin. Kirjaa olisi ehkä voinut vähän tiivistää - aika paljon oli mukana juttuja samantapaisista jäynistä. Ymmärrettävää oli myös se, että tarkkaa dokumentaatiota ei ollut siitä, missä ja milloin mikäkin jäynä oli tehty. Silti tarkempia tietoja jäi kuitenkin vähän kaipaamaan. Kovin monia minulle tuttuja jäyniä ei ollut tässä mukana, mutta enpä niistä juuri tiedäkään, jollen ole sattunut kaupungilla paikallisia jäyniä näkemään (vain paria jotain "testausta" olen osunut näkemään) tai sitten lukenut jostain isommista jutuista lehdestä. Ainakin "mäyräkoirat koiranäyttelyssä" -jäynä taisi tekoaikanaan saada maininnan Aamulehdessä. Muistaakseni.

Kirja löysi tiensä minulle Suomenlinnassa. Piti journaloida jo eilen, mutta unohdin ottaa töihin mukaan lapun, jolle kirjoittelin Suomelinnasta saamieni kirjojen BCID:t. Hieman jo aloitelin lukemista ja olin aluksi iloisen yllättynyt, että kirjassa on paljon muutakin kuin varsinaisia jäynätarinoita, on jäynäämisen historiaa yms. Muutaman kymmenen sivun jälkeen ne historiat ja teekkarikulttuurijaarittelut alkoivat tosin kyllästyttää. Pitää kai lukea väliin muutama jäynätarina kirjan loppupuolelta.

Minuakin häiritsee hieman tuo Silkin mainitsema mukahauska kirjoitustyyli. Toisaalta siitä tulee mieleen mukavat ikiteekkaritutut, jotka wappunuotiolla kertovat tarinoitaan nuoremmille tieteenharjoittajille, mutta nuo tarinat eivät vain toimi tekstinä, vaikka kertojat ovat livenä mainioita tarinan iskijöitä.

Kun vihdoin pääsin jäynätarinoihin ne olivat pääosin ihan mainioita. Joukossa oli monia tuttuja, mutta suurin osa oli ihan uusia minulle, ja osa itselleni tutuista jäynistä puuttui. Joissain tutuissakin tarinoissa oli yksityiskohtia, joita en ollut ennen kuullut. Toisaalta joihinkin olisin kaivannut niitä yksityiskohtia, jotka puuttuivat. Esimerkiksi nimikkojäynästä Troolattua saimaannorppaa olisi voinut mainita, että se oli lappeenrantalaisten tekemä Turussa pidetyssä valtakunnallisessa jäynäkilpailussa, jossa kilpailujäynässä piti ilmetä oma opiskelupaikkakunta jotenkin. Sattumalta kauppaan oli samaan aikaan tullut myös terveystarkastaja. Tosin voihan olla, että muutkin ovat tuota jäynää tehneet. Itse olen kuullut siitä tuon version.

Kirjan epätarkkuus paikkojen ja jäynääjien suhteen johtuu varmaan juuri jäynien kierrättämisestä. Olen kuullut Onko pingispalloa näkynyt?-jäynästä, että se olisi ollut Lappeenrantalaisten tuotantotalouden killan tekemä. Heillä on siniset haalarit. Oululainen kaverini kertoi saman jäynän joidenkin oululaisten tekemänä. Varmaan totta kumpikin ja ehkä samaa jäynää on tehty muillakin paikkakunnilla.

Videoita jäynistä voi löytää YouTubesta esim. hakusanoilla teekkarijäynä, fuksijäynä ja jäynäkilpailu.

---

Kirja tekee pienen hyppäyksen työkaverilleni ja jatkaa taas matkaa viimeistään kun kuukauden lukuaika on ummessa. Kiitokset Nioralle tämän kirjan jakamisesta.

Kirja palasi tänä aamuna kotiin. Kiitos kaikille rinkiläisille!