Kirjan esittely:
Ajankohtainen puheenvuoro nuorten koulutettujen naisten työuupumuksesta

Miksi hyvinkoulutetut, menestyvät ja kunnianhimoiset nuoret naiset palavat loppuun jo työuransa ensimmäisten vuosien aikana? Mistä kaikki nämä tunnolliset tytöt tulevat? Kuinka uupumukseen johtavaa tunnollisuutta voitaisiin ymmärtää ja parantaa?
Teos esittelee kuusi tyypillistä ylitunnollista 26–37-vuotiasta naista, jotka ovat joutuneet sairauslomalle arvostetusta työstä. Vaikka naisten ongelmat ovat erilaisia, voidaan syyt johtaa yhteiskunnan kohtuuttomiin odotuksiin, naisten ja miesten eriarvoisuuteen sekä lapsuudenkodista opittuihin asenteisiin.
Käytännön esimerkkejä ja tilastotietoja tuoreesti yhdistävä teos antaa neuvoja sairastumisen välttämiseksi, evästää omaisia ja peräänkuuluttaa esimiesten vastuuta.

Tinni Ernsjöö Rappe (s. 1970) ja Jennie Sjögren (s. 1975) ovat ruotsalaisia toimittajia. Heidän kirjansa on ollut Ruotsissa suuri menestys ja herättänyt laajasti keskustelua.

Alkuteos - Diagnos: duktig. Handbok för överambitiösa tjejer och alla andra som borde bry sig
Suomentanut Sanna Manninen

Luin tämän kirjan vuosi sitten, alla arvosteluni, jonka kirjoitin 26.1.2007:

Vaikka itse en tällä hetkellä kamppailekaan loppuunpalamisen kanssa, tämä kirja iski ja kovaa. Kirja on sopiva kokonaisuus asiantuntijapuheenvuoroja ja naisten omia tarinoita. Pidin kaikista kuudesta tarinasta, jotka olivat sekä varoittavia esimerkkejä että hyviä pohdiskelun lähtökohtia. Keskustelua loppuunpalamisen syistä olisin jopa voinut lukea hieman enemmän, mutta onneksi kirjan tekijät ovat kirjoittaneet kaksi muutakin kirjaa aiheeseen liittyen, Nyt riitti! Tasa-arvoa arkeen ja Lycka till! Om balans i livet och andra floskler.

Kirjan mukaan syy loppuunpalamiseen on yhteiskunnan rakenteissa, joiden seurauksena tietynlaisista ihmisistä tulee ylisuorittajia. Usein tähän liittyy tarve saada kehuja ja pelko siitä ettei ole riittävän hyvä. Samoin ulkopäin tulevat paineet mukautua tiettyyn normiin vaikuttavat. Myös epätasa-arvo yhteiskunnassa on kompastuskivi - naiset joutuvat olemaan parempia kuin miehet pärjatäkseen työelämässä, ja kuitenkin heille usein lankeaa päävastuu kodinhoidosta.

Olin itse nuorempana äärimmäisen tunnollinen. Onneksi yliopistolla tunnollisuus on karissut, enkä ole piiskannut itseäni loppuunpalamisen rajalle. Silti minulla on samoja ongelmia kuin kirjassa haastatelluilla naisilla - minulla on kova auttamishalu, tarve saada kehuja sekä välillä pelkään etten ole tarpeeksi hyvä. Kirjan inspiroimana onnistuin tällä viikolla luistamaan työtehtävistä ja tekemään loputkin työt puolivillaisesti - ja sain kehuja hyvin tehdystä työstä sekä työkaverilta että asiakkaalta. Mitäköhän tästä pitäisi ajatella? Ehkä sitä, että aina ei tarvitse tehdä parastaan, ihmiset ovat tyytyväisiä vähempäänkin.

Kirjalla on oma kotisivu: Diagnos: Duktig

Alla kaksi linkkiä artikkeleihin kirjasta, suosittelen etenkin ensimmäistä.
Plaza Ellit: Työn uuvuttamat - ylitunnollisten tyttöjen aikakausi
Ylioppilaslehti: Oireyhtymä: tunnollisuus

Teen tästä Suomea kiertävän kirjaringin. Toivoisin että kirja palautuu minulle kierrettyään läpi kaikki osallistujat.

Lähetä minulle yksityisviesti jos haluat mukaan!

1. Louhi (Oulu)
2. VariC (Helsinki)
3. dotdot (Helsinki)
4. Astargatis (Helsinki)
5. Margih (Tampere)
6. aet (Helsinki)
n. takaisin minulle

Ringin säännöt:
1. Tee merkintä kun saat kirjan, jotta kaikki tietävät missä kirja on liikkeellä
2. Älä pidä kirjaa monta kuukautta, muutkin haluavat lukea sen
3. Kysy ringissä seuraavana olevan osoitetta kun lähestyt kirjan loppua, lähetä kirja eteenpäin kun olet lukenut sen
4. Viimeinen lukija palauttaa kirjan minulle

Rinki lähti vihdoinkin liikkeelle!

Kirja tuli tänään postissa. Kiitos!
Sain juuri edellisen rinkikirjan pois alta, joten menee lukupinon kärkeen.

EDIT 18.4.

Kirja on nyt luettu ja lähtee seuraavaksi Jaakko196:lle. Pidin kirjasta kovasti. Elämäntarinat olivat tosi hyviä, ja samastuin ehkä eniten Helenaan.

Nimi: Louhi
Ammatti: Opiskelija/sihteeri
Ongelma: Liian tunnollinen, ei osaa sanoa ei, haluaa kaiken. Hyppää vaikka WTC:stä, jos muutkin niin tekevät, vaikka älyllisesti halveksiikin tällaista käytöstä.
Toimenpiteet: Terapia. Lääkitys.
Neuvot: Löydä elämäntehtävä. Yritä rentoutua. Pidä vaikka parin vuoden loma.

Olen ollut pienenä tosi tunnollinen ihan luonnostaan, mutta nuorena se jonkin verran karisi. Mutta parikymppisenä se tuli uudestaan, ja sain ansioni mukaan. Olin opiskeluissa liian tunnollinen: hankin ulkomaankokemusta vaihdosta ja siivoustöistä, vaikka luonteelleni se ei sopinutkaan; tein raivona opintoviikkoja, joista ei ehkä mitään hyötyä koskaan tule olemaan; halusin yhdistää opetusharjoittelun jälkeen hienon päättötyön tekemisen ja melkein vakituisen siivoustyöpaikan. Viimeisen jälkeen ja jo sitä ennen olin romahtanut, mutten huomannut sitä. Kävin vain tutkimuksissa ja fysiojumpassa jatkuvan selkäkivun takia.

Kaksi vuotta myöhemmin:
Louhi löysi heti uuden työpaikan "unelmien sielunmessusta" erottuaan. Siellä hän on ollut jo pari vuotta ja tykkää työstään. Hän ei osaa sanoa ei, eikä osaa opiskella oikein vieläkään, vaikka nyt hänellä on jo motivaatiota. Hänen elämänhallintansa on huono, mutta hän on löytänyt uusia harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita sekä hänen elämäntehtävänsä on hahmottumassa. Hän haluaa olla kissamesenaatti. Louhi sai tästä kirjasta hyviä harjoitusvinkkejä, jotka hän tallentaa tietokoneelleen.

Saapui tänään postissa. Tarnan TBR-louhintahaaste menee vielä etusijalle, mutta eiköhän tämänkin pariin kohtapuoliin pääse.

Minua ei oikein vahingossakaan voi sanoa liian tunnolliseksi, paitsi se yksi (naispuolinen) työtoveri, joka selvästi projisoi, mutta kyllä tämä kirja kolahti. Yksittäisiin tarinoihin oli vaikea samaistua, kun en koskaan ole piiskannut itseäni huippusuorituksiin, mutta välilukujen oireet osuvat aika nappiin, mm. yhteenlaskustressi ja pseudokompetenssi ovat tuttuja ajatuksia.

Niitä asiapitoisia välilukuja minäkin olisin kaivannut enemmän, varmaan osaksi siksi, että naisten tarinoissa ajatusmaailma jäi vähän vieraaksi. Silti rakenne, jossa asialuvut ja tarinat vuorottelivat, oli toimiva. Eivätkä ne naiset miltään toiselta planeetalta olleet, ja etenkin se ”kyllä minä pärjään”-asenne lähipiirin huolehtiessa on vanha tuttu (ja voi tosiaan olla vaarallinen, jos ei osaa hellittää).

Yksi asia, joka naisten tarinoissa tuli selkeästi esille, oli toimiva turvaverkosto ympärillä. Romahduksen tapahtuessa, ja usein jo sitä ennen, lähellä oli ystävä, joka huolehti ja järjesti hoitoon. Saisikohan loppuunpalamassa oleva mies samanlaista kohtelua vai tulisiko vastaukseksi pelkkä ”Iso mies, älä valita!”? Omien kokemuksien perusteella en olisi yhtään varma, mutta en kyllä olisi varma, ymmärrettäisiinkö naisenkaan loppuunpalamista niissä porukoissa, joissa minä olen työskennellyt...

Johtuukohan kirjassa mainittu viime aikojen stressiperäisten sairauslomien valtava yleistyminen työn vaatimusten kasvamisesta vai siitä että nykyään liika stressi ylipäänsä tunnustetaan sairausloman arvoiseksi? Jälkimmäinen olisi positiivista kehitystä, edellinen negatiivista. Varmaan osansa on molemmilla, mutta oma veikkaukseni on aika vahvasti tuolla vaatimusten kasvun puolella.

Mielenkiintoista oli huomata, kuinka tekijät käyttivät tutkijoista, konsulteista yms. pelkkiä etunimiä heidät ensin esiteltyään. Ilmeisesti ruotsalaista tasa-arvoa? Ei tällaista tehdä edes suomalaisissa kirjoissa.

Tuo CandyDarlingin mainitsema ”puolivillainen” töiden teko ja kehujen saaminen taitaa olla aika yleistä, ja jos sitä tarkemmin miettii, huolestuttaahan se vähän, että kuinka surkeata työtä ihmiset oikein tekevät, jos väärällä kädellä kokoon hutaistu kelpaa. Vai onko tässä vain takana se liika tunnollisuus? Työt pitäisi tehdä niin hyvin kuin suinkin pystyy välittämättä siitä, kuinka hyvää työtä tarvitaan? Oikeasti, ei syvään juurtuneesta perfektionismista helpolla eroon pääse, ja on siitä joskus hyötyäkin, jos vain sen saa pysymään järkevissä rajoissa.

Jatkaa matkaansa dotdotille ensi viikon miitissä.

Kuriiri olikin liikkeellä vasta tänään, joten kirja joutui odottamaan. Ajoitus on melko täydellinen, koska kesäkuu alkoi juuri. Kiitos Jaakko196, Louhi ja CandyDarling.

Koska olin aiemmin lukenut tekijöiden kirjan Nyt riitti! Tasa-arvoa arkeen osasin Liian tunnollista lukiessani välttää kirjan pahimmat karikot eli hypätä ärsyttävimpien kohtien yli. En silti voinut olla huomaamatta mielestäni aivan idioottimaista listaa naisille sopivasta musiikista. En uskonut noin tyhmää voivan ollakaan muualla kuin erittäin ahtaissa uskonnollisissa yhteisöissä.

Minua häiritsi kirjassa eniten sen keskiluokkaisuus ja se, että loppuun palamisesta tuli kirjassa melkein kuin menestyksen ja erinomaisuuden merkki. Steressi ja loppuunpalaminen eivät ole koulutettujen naisten yksinoikeus ja erityisrasite. Työttömyys, konkurssit ja jatkuva huoli toimeentulosta aiheuttavat niitä myös. Aihe vilahti kirjassa vain vahingossa, kun siellä ohimennen mainittiin työväenluokasta ”nousseen” naisen duunari-isän masennus. Duunareiden uupumus on varmasti aina ollut olemassa, mutta siihen ei ole kiinnitetty huomiota. Nuorten naisten uupumus on uutta ja siksi holestuttavaa ja kiinnostavaa.

Kirjassa oli toki hyvääkin. Naisten tarinat olivat kiinnostavia. Hyvää oli myös sen korostaminen, että työnantajalla on vastuu työntekijöidensä työajoista ja -määristä myös silloin, kun työntekijä raataa vapaaehtoisesti. Kuten kirjassa todettiin, karu totuus on, että työnantajat käyttävät vapaaehtoisesti raatavia hyväkseen. (Pätkätyökulttuurissa se on tehty äärimmäisen helpoksi. Uupuneesta (nais)työntekijästä pääsee eroon tarvittaessa vain jättämällä uuden sopimuksen solmimatta. Jos työt on taitavasti jaettu pieniin erillisiin projekteihin, ketjutusjutussa ei työntekijällä ole kauheasti toivoa.)

Olin mielissäni myös siitä, että kirjoittajat käsittelivät siivousdilemmaa. Kun siivous oli naisten työtä, kodin siisteyttä pidettiin yleisesti tärkeänä ja sillä katsottiin olevan suuri rooli mm. sairauksien ehkäisemisessä. Lääkärit (enimmäkseen miehiä) korostivat erityisesti kodin puhtauden tärkeyttä. Kun kotityöt ja siivoaminen olisikin pitänyt jakaa miesten ja naisten kesken, siisteydestä tulikin naisten päähänpinttymä ja villakorien sietämisestä hyve. Tätä kummallisuutta ei koskaan voi mielestäni pohtia liikaa!

Naisten tunnollisuutta käytetään hyväksi monin tavoin. Yksi tuntemani esimerkki on eräästä valtion palvelukeskuksesta, jossa laskun käsittelyyn saa kulua alle minuutti. Kun naiset eivät tätä normia kykene täyttämään, he leimaavat itsensä päivän päättyessä ulos, mutta jatkavat töitä omalla ajallaan. Näin he pysyvät normissa, eikä työaikasaldokaan kasva. Heidän esimiehensä, jonka pitäisi kieltää työpaikalla olo työajan päätyttyä ja huolehtia siitä, että normi olisi realistinen, kertoi naisten menettelystä ja ylpeili heidän työhönsitoutumisellaan. Mutta nämä naiset eivät ole korkeasti koulutettuja ja työskentele luovilla aloilla eli he ovat kirjan kirjoittajien elämänpiirin ja kiinnostuksen ulkopuolella. Ehkäpä juuri siksi kirja on elämäntapaopas elämäntapaoppaiden joukossa.

Kiitos ringistä, CandyDarling. Kyllä tämä kirja kannatti ja kannattaa lukea, vaikka ei olisi kaikesta samaa mieltä ja vaikka tyyli ei miellyttäisi. Kirja jatkaa tänään matkaansa seuraavalle lukijalle.

PS. Erityisesti minua huvittivat tehtävälistat, joita tarjottiin sellaisten ihmisten avuksi, jotka muutenkin kuormittavat elämäänsä tehtävälistoilla. Ehkä sellaisia ihmisiä on lähestyttävä heille tutuin menetelmin. Eli käskyin ja listoin.

Kirja lähti matkaan 17.6. Astargatis noutanee sen sovitusta paikasta sopivaksi katsomansa ajan päästä.

Hain kirjan eilen, juhannusreissun vuoksi en päässyt sitä aiemmin hakemaan. Aloitan lukemisen heti, kun edellinen kirja on alta pois!

Paljon hyviä vinkkejä, joita myös itse aion hyödyntää. Kuitenkaan ei mitään niin mullistavaa, mitä en olisi jo etukäteen tiennyt. Hyvä kuitenkin, että tällaisesta asiasta puhutaan! Itse olen kärsinyt kiltin tytön syndroomasta pitkään, mutta sairastuttuani masennukseen olen tietoisesti alkanut pyrkiä irti sairaalloisesta perfektionismistä ja tarpeesta miellyttää muiden toiveita.

Kirjassa ärsytti se, että "kilttien tyttöjen" sanottiin jatkuvasti olevan 60- ja 70-luvulla syntyneitä akateemisesti koulutettuja. Kyllä niitä löytyy muualtakin. Itse esimerkiksi olen 80-luvulla syntynyt ja luovaan ammattiin opiskellessani uupunut - uskoisin, että nimenomaan luovat uhmiset sairastuvat herkemmin, kun vastuuta omista tekemisistään joutuu ottamaan enemmän kuin ns. normaalisti opiskelevat/työskentelevät ja itse täytyy olla oman itsensä pomo.

Kirja saapui jo pari päivää sitten, mutta journalointi tietty unohtui heti kirjan saapuessa. Kiitos CandyDarlingin ringistä ja Astargatis postituksesta.

Huolestuttavaa, jokainen kirja, joka kertoo ihmisten eri alueen ongelmista, tuntuu koskettavan ja liippaisevan läheltä minua. Apua, olenko moniongelmainen!? Joka tapauksessa, kirjaa lukiessa tuli mieleen oma työssäoloaikani, olinhan varsinainen uraohjus, aina hamuamassa lisää työtä ja vastuuta. Ja vaikka yritin uskotella itselleni vähän väliä, että muutkin osaavat tehdä samoja tehtäviä, niin tunsin, että itse osaisin kuitenkin parhaiten. No, kuitenkin tiedostin ongelmani jolain tasolla ja ehkä siksi vältyin loppuunpalamiselta. Eli paljon tuttua kerrottavaa kirjasta löytyi. Pidin tavasta, jolla tätä kirjaa on kirjoitettu, eli sekaan mahtui monenlaista casea, jotka auttavat lukijan ymmärtämään ehkä oman ongelmallisen tilanteessa suhteessa työhön, ajankäyttöön ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kaikenkaikkiaan ihan tervetullut kirja luettujen joukkoon.

Laitan kirjan huomenissa (ainakin yritän jo huomenna saada paketin postiin) palautumaan CandyDarlingille. Kiitos ringistä :)

Sain kirjan jo kauan sitten ja voisin vihdoin lähettää sen eteenpäin. En liene ollut ainakaan liian tunnollinen tässä tehtävässä. Pahoittelen viivästystä!