Kirppislöytö. Tämä kirja oli wishlistilläni :)

Edit: Koska sain tämän saman kirjan käsilaukusta, laitan tämän itse rekisteröimäni kappaleen eteenpäin.

Tämä odottelee sopivaa vapautusideaa.

Nappasin kirjan Turun miitistä Aspenin yllytyksestä Tarnaa varten. Tarna saa kirjan Suomen kesäpäivillä 2008 ja katson, jos ehtisin lukea tämän itsekin tässä välissä.

Jonkin North American Studies -opintokokonaisuuden takia olen joskus suorittanut mm. yhdysvaltalaisen (mitäpä Tampereella niihin aikoihin muuta...) vähemmistökirjallisuuden kurssin. Yksi kurssin pakko-ostoksia oli Love Medicine. Kirja jäi silloin lukematta — vaikka olen minä saattanut siitä jokin näpsäkän esseenpoikasen muka-lukeneena vääntääkin.
Se on siis hyllyssäni edelleen, lukukynnys on vain tuntunut turhan korkealta; kurssin vetäjä sanoi kirjan ymmärtämisen olevan vaikeaa sen valtavan henkilögallerian vuoksi. On kuulemma vaikea hahmottaa, kuka oikein on kuka. Siksi hän oli piirtänyt meille henkilöhahmojen sukupuun.
Jokohan nyt olisi aika kaivaa Love Medicine -kaavio esiin ja tutustua kirjaan suomeksi.
Yllätyin muuten positiivisesti kustantajan nimen huomatessani: kirjakerhopainosten joukossa on oikeasti muutakin kuin valtavirtalukijakunnalle suunnattuja bestsellereitä. Jee! Hyvä SSKK!

KIITOS KIRJASTA, ASPEN! KIITOS, KURIIRI-CINNAMON! Ja ensi vuonna huippuluokan kesäpäivät Turun suunnalla kuulen... Länsirannikon salaattia? ;)

Lukukokemuksesta on kulunut jo neljä kirjaa, joten tunnelmien tuoreudesta lienee turha puhua. Suhtautumiseni kirjaan on ambivalentti: kyllä ja ei.
Kyllä jälleen kerran sujuvalle kerronnalle ja näkökulmatekniikalle. Erdrich taitaa käyttää sitä usein, ja syystä; hänen käyttämänään vaihtuvissa minäkertojissa ja katsantokannoissa ei ole kertomuksen pitkittämisen makua eikä muutakaan teennäistä. Hän on todella taitava. Kyllä, totta kai, tietysti myös kirjan aiheelle. Vaikka kirjilija sijoittaakin tapahtumat kuvitteelliseen reservaattiin, hän kuitenkin kuvaa intiaanien elämää siellä elävästi.
Ei sille, että romaani on koostettu eri aikaan kirjoitetuista ja julkaistuista novelleista. Pitäisi ainakin kirjoittajan tai viimeistään hänen kustannustoimittajansa (ja tässä tapauksessa siinä välissä vielä kirjailijan aviomiehenkin) ymmärtää poistaa eri novelleissa esiintyvät ristiriitaiset tiedot. Sukutarinaahan tässä kerrotaan, ja nyt nimet ja aviomiehet vaihtelevat vähän miten sattuu. Ei myös sukupuun puuttumiselle. Kun sukutarinassa hyörii kolmen tai neljänkin suvun jäseniä ja kaikki naivat ristiin kuin myöhempien aikojen saippuaoopperassa, pitäisi lukijalle totta vieköön antaa edes jonkinlainen avain käteen. Auttaisihan se samalla kirjailijaa itseäänkin ja hänen hovikriitikoitaan.
Tuota noin sille että Erdrichin kielen kauneus katoaa suomennoksessa. Ei Helene Kortekallio mitenkään huonoa työtä ole tehnyt, muttei hän myöskään ole pystynyt välittämään Erdrichin kirjoittajanlaatua ja upeaa kieltä. Tiedän sen, koska jostain syystä kaivoin hyllystä esiin myös sen ennen lukemattoman alkukielisen teoksen. Ja juutuinkin sitten joksikin aikaan lukemaan sitä. Ja huomasin alkukielistä teosta joko korjaillun (se on mahdollista) tai Kortekallion ihan itse keksaisseen Lulun pojat -lukuun ties mistä rouva Lamartinen ensimmäisen miehen nimeksi Hansonin. Tosihyllyni Love Medicine-kirjassa nimi on nimittäin poikkeuksetta Morrissey. Hyvissä kyyneleissä Lulu kyllä muistaa sen suomenkin kielellä.
Tiukkaakin tiukempi EI! käytännölle, jossa kaunokirjallinen teos, romaani, on kuin auto, jota parannellaan ja johon liitetään uusia lisälaitteita vuosi vuodelta. Tosihyllyni Love Medicine on tuoreempaa vuosimallia kuin Anna meille siivet, ja siinä on neljä lukua enemmän kuin suomennoksessa. Neljä! Ja ne oikeasti ovat vielä tärkeitä lukuja, sillä ne selittävät, taustoittavat ja vastaavat syntyneisiin kysymyksiin. Näin meitä sitten petettiin: tämä kirja onkin torso. (Suomalaisen kustantajan vikahan se ei missään tapauksessa ole; Erdrichin-pirulainen on vain kuvitellut kirjoittaneensa fiktiivisen tietosanakirjan ja mennyt täydentämään sitä.) Kaunokirjallisuus on minun mielestäni taidetta. Hakeeko taidemaalari taulunsa näyttelystä ja ostajan seinältä sanoen ”sori, tuli just mieleen että tähän vois vielä lisäillä yhtä ja toista”? No ei. Sen sijaan hän saattaa tehdä toisen taulun, antaa sille saman nimen ja lisätä perään vaikka roomalaisen kakkosen. Erdrichin kirjoihin ei ole versionumeroa merkitty. Hmpf. Tunnen itseni petetyksi.

Ilman alkukielistä opusta käsissäni olisin saattanut pitää tästä kirjasta enemmänkin. Nyt suomennos jää pahasti jälkeen. Jopa torso-suomennoksena se on lukemistani Erdrichin teoksista toiseksi paras. Jäljet vie mielessäni edelleen voiton.
Aspen, kai sinulle sopii etten ainakaan heti vapauta tätä kirjaa? Ajattelin jossain vaiheessa lukea myös Love Medicinen kokonaan, ja haluaisin varmuuden vuoksi pitää suomennoksen vielä itselläni mahdollista vertailua varten. Sen perään voisinkin sitten tutustua myös Jälkien alkuteokseen, tosihyllystäni kun nykyisin löytyy myös Tracks.

Jos ehdin vapauttaa Anna meille siivet tänä vuonna, osallistunen sillä Amynitan Erilaiset kulttuurit -haasteeseen. Haastaja haluaa tietää, mitä lukijan mieleen jäi kirjan esittelemästä kulttuurista.
Pääasiallinen tapahtumapaikka on siis pohjoisdakotalainen intiaanireservaatti ja keskeiset henkilöt chippewa-intiaaneja. Kovin paljon uutta kirja ei tarjonnut, olenhan viettänyt jonkin verran aikaa Kanadassa nimenomaan perinteisellä ojibwa- (ts. chippewa-) seudulla. No, joka tapauksessa. Lukuisat minäkertojat viitannevat intiaanikulttuureihin kuuluvaan suulliseen tarinaperinteeseen. Ja ainakin nähtävästi chippewa-tarinoihin kuuluu pala yliluonnollisuutta, joka heittää länsimaisen lukijan mielessä kertomuksen pikaisesti fantasian tai maagisen realismin puolelle. Uskonto tai oikeastaan uskonnot nousivat kirjassa näkyvään osaan. Jonkin sortin katolilaisia oltiin, käytiin luostarissa ja sillä lailla. Kristinusko yhdistyi kuitenkin kätevästi heimon omaan, perinteiseen uskontoon. Reservaatissa toimii heimoneuvosto, joka toimii välittäjänä maan hallituksen ja heimon välillä. Se mm. toteuttaa maan hallituksen intiaaneja koskevat päätökset esim. maankäytön suhteen. Sen puheenjohtaja on samalla heimon päämies. Oli toki muutakin, mutta eiköhän tuo jo Amynitalle riitä.

Päätin nyt kuitenkin vapauttaa sen. Kirja ansaitsee itselleen uusia lukijoita. Hyvää matkaa!

LÖYTÄJÄLLE: Kiitos, että nappasit tämän kirjan mukaasi ja tulit vielä vilkaisemaan sen matkapäiväkirjaa! Tieto siitä, että kirja on hyvissä käsissä, on minulle tärkeä. Siksi pyydän sinua kertomaan, että se on sinulla. Toivon myös, että luettuasi kirjan poikkeat uudestaan täällä kirjoittamassa mietteitäsi lukemastasi. Sinun mielipiteesi kiinnostaa minua. :) Samalla voit myös kertoa mahdollisista jatkosuunnitelmistasi kirjan varalle. Jos olet kiinnostunut BookCrossingista, mutta haluaisit tutustua siihen suomen kielellä, kurkkaapa näiden linkkien taakse: * BookCrossingista suomeksi http://bookcrossingfinland.net/wiki/Etusivu * Suomenkielinen keskustelufoorumi http://www.bookcrossing.com/forum/30 * BookCrossing suomenkielisessä Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/Bookcrossing LUKUILOA!!!

hieno kirja intiaanien elämästä

xxx

Kirjoittaja pääsee kuvattaviensa nahkojen sisään hienosti. Elämänmakuinen, järkyttävän todentuntuinen, samalla kaunis ja ymmärtävä kuvaus reservaateissa asuvista intiaaneista. Kirjan rakenteesta tuli mieleen Spoon River antologia.

Hieno idea tämä book-crossing!!! Sain kirjan naapuriltani, joka oli löytänyt sen Minna Canthin muistomerkiltä. Itse vapautin sen samaan taloon, jossa asun.

kirja lähti Helsinkiin

Kirja on ollut Helsingissä, annan sen nyt vielä kumppanille luettavaksi. Itse pidin kovasti, todella mielenkiintoinen mosaiikkitarina intiaanisukujen vaiheista. Luvut toimivat myös yksinään, mutta lopussa saa iloa siitä kun samat henkilöt risteilevät kertomuksissa ja samoja tapahtumia tarkastellaan useasta näkökulmasta. Elämänmakuisia, mystisia kertomuksia, kieli on hienoa.