Tämäkin klassikko löytyi pölyttymästä hyllystä.

Tarina kertoo Gulliverin neljästä matkasta toinen toistaan uskomattomampiin paikkoihin. Lilliput ja Brobdingnag, joissa asukkaat ovat vastaavasti pieniä ja suuria (skaalattuna 12:lla ihmisiin nähden), taitavat olla useimmille ne tutuimmat. Tämä on aika ymmärrettävää, koska kolmas matka on ihmisten asuttamaan Balbinarbiin, eikä oikein sovi tarkoituksiin, joihin Gulliverin retket on myöhemmin valjastettu. Tosin neljännen matkan houyhnhnmien maahan, jossa hevoset ovat älykäs valtiaslaji ja ihmiset, yahoot, villipetoja, voisi hyvin lisätä satuihin.

Lasten satuhan tämä kirja ei ole, ainakaan pelkästään, vaan purevaa satiiria Swiftin aikojen Englannista ja ihmiskunnasta yleensä. Eikä ihmiskunta ole 300 vuoden aikana niin paljoa muuttunut, etteikö suurin osa osuisi edelleen maaliin, vaikkakin vähän eri maaliin kuin Swift alun perin tarkoitti. Kirjan takaa löytyvistä selityksistä voi tarkistaa, mitä mikäkin pöljä käytös symboloi Swiftin aikaan.

Satiirin kannalta itse asiassa kaksi ensimmäistä matkaa ovat heikommat kuin kaksi jälkimmäistä, koska niin suuri osa ajasta menee ihmetellessä kokoeroja ja totutellessa niihin. Varsinaista yhteiskuntaa ehditään tarkastella hädin tuskin yhden luvun ajan, ja ne näyttävät, ainakin selitysten mukaan, olevan liian tiiviisti sidottu aikaansa.

Kolmas matka tekee pilkkaa teoreetikoista ja etenkin matemaatikoista (selitysten perusteella näyttäisi, että tämä johtui Swiftin henkilökohtaisesta vihanpidosta Isaac Newtonia kohtaan eikä mistään ylevämmästä syystä). Yliopistoihmisenä (ja melkein matemaatikkona) pitäisi varmaan olla loukkaantuneempi, mutta Swift osuu sen verran hyvin maaliin, että ei voi kuin nyökytellä ja naureskella mukana.

Neljättä matkaa houyhnhnmien luo esipuhe kuvaa kirjan painavimmaksi osaksi, ja tähän on helppo yhtyä. Ihmisten muuttaminen villipedoiksi, jotka ovat silti luonteeltaan täysin tunnistettavasti ihmisiä, paljastaa hyvin ihmiskunnan raadollisuuden. Kertoja tuo tähän vielä oman panoksensa kuvailemalla omaa yhteiskuntaansa tavalla, joka paljastaa yhtymäkohdat saaren yahooihin. Houyhnhnmien yhteiskunta esitetään idyllisenä, mutta todellisuudessa sen toimivuus laajemmassa mittakaavassa olisi aika epäuskottavaa. Kuvattuun eristetyistä tiloista koostuvaan maatalousyhteiskuntaan se saattaa sopia.

Mielenkiintoista minusta on, kuinka tarinoiden kertojat niin usein esittävät ihmisten kyvyn valehdella negatiivisena, ja menevät vielä keksimään olentoja, joiden kielellä ei ole mahdollista valehdella. Tosin hieman yrittämällä rivien välistä voi lukea, että Swift kyllä ymmärsi, mikä ironia tähän sisältyy.

Muutenkaan ei näytä kannattavan uskoa, että Swift olisi pitänyt mitään ”parempana” esitettyä yhteiskuntaa oikeasti parempana. Silti on vaikea sanoa esim. onko houyhnhnmien yhteiskunnan umpirasistisuus tarkoitettu kritiikiksi vai asioiden luonnolliseksi tilaksi.

Kiitos kirjasta.

Tulipas vihdoin luettua tämäkin kirja. Itse olen tutustunut Gulliverin retkiin (ja siis lähinnä kahteen ensimmäiseen kertomukseen) lasten satujen ja piirrettyjen kautta. Mutta kirja itsessään ei todellakaan ole lastenkirja. Swift kääntelee ja vääntelee oman aikansa yhteiskunnan ilmiöitä niin että pölinä käy. Varsinkin kahdessa viimeisessä kertomuksessa esille nousee vahva yhteiskunnallinen satiiri. Eihän näille voi muuta kuin nyökytellä ja hymähdellä. Osa satiirista on hyvin selkeästi nähtävissä, osa ajatuksista menisi taas ihan kokonaan (paitsi jos sattuu tuntemaan tarkkaan 1700-luvun (brittiläistä) historiaa) hukkaan ellei kirjan lopussa olisi koottu joitakin selityksiä ja tulkintoja siitä, mihin pilkka kohdistuu. Mielenkiintoinen kirja.

Nappasin mukaani miitistä. Klassikoiden ystävä kun olen, niin voi olla, että kirja jää hyllyyni pysyvästi (vaikka yhtään kirjaa ei pitäisi enää hamstrata...)