Alkuteos The Autobiography of Alice B. Toklas (1933). Suomentanut Raija Mattila. Tammi, Helsinki 1980. Keltainen kirjasto 158. Sidottu, 308 sivua.
Päällys: Anastasia Kangas.

Lieveteksti:
Gertrude Stein oli asunut Pariisissa kolmekymmentä vuotta kun häneltä alettiin kärttää muistelmia tai omaelämäkertaa. Se ei johtunut hänen maineestaan tai suosiostaan kirjailijana sillä hänen kuuluisuutensa perustui lähinnä julkaisemattomiin käsikirjoituksiin, vaan hänen asemastaan eräänlaisena Montparnassen Sibyllana, Pariisin kirjallis-taiteellisten piirien yhtenä keskushenkilönä jonka talo, salonki, oli auki kaikille halukkaille, tosin suosituskirjeen voimalla. Kolmeenkymmeneen vuoteen mahtuikin väkeä aimo joukko ja kertomista olisi riittänyt, mutta kirjallisuudenlaji ei Gertrude Steinia kiinnostanut. Alice B. Toklas oli ollut hänen elämänkumppaninsa Rue de Fleurusin talossa lähes alusta alkaen, miksei Alice kirjoittanut elämäkertaansa? Alice lupasi harkita asiaa, mutta kodinhoito ja puutarhatyöt veivät hänen aikansa ja siksi Gertrude Stein lupasi kirjoittaa hänen elämäkertansa hänen puolestaan. Ja tässä se on.
Sen vähän perusteella mitä Gertrude Steinilta oli sitä ennen ilmestynyt hänet tiedettiin kirjailijana toivottoman vaikeaselkoiseksi sanoillaleikittelijäksi, jonka sivunpituisten lauseiden ja ”jatkuvan preesensin” ryteiköstä suuren yleisön ei voinut odottaakaan selviävän. Oliko hän tosissaan vai ei, sitä kummeksivat Amerikan sanomalehtipakinoitsijat jotka parodioivat hänen käsittämättömyyksiään mutta siteerasivatpa häntä silti, niin kuin Gertrude Stein ilokseen totesi. Nyt yhtäkkiä Alice B. Toklasin omaelämäkerta kaikessa selväsanaisuudessaan, nokkeluudessaan ja vauhdikkuudessaan oli kuin keisari ilman vaatteita. Yleisö Amerikassa rakastui Gertrude Steiniin heti ja ilmiömäinen menestys toi vihdoinkin tekijälle hänen kaipaamaansa mainetta ja myös rahaa.
Mutta kun kirja seuraavana vuonna, 1934, ilmestyi Ranskassa, se hurraahuutojen ohella nostatti myös kokonaisen rintamaan taajuudelta soraääniä. Monet kirjan sivuilla vilisevistä henkilöistä katsoivat tulleensa väärin tai epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi. Hyökkäystä Gertrude Steinia kohtaan johti Matisse, joka oli loukkaantunut sekä omasta että vaimonsa puolesta. Kimpaantuneita olivat myös Tristan Tzara, Braque, Picasso joka oli pahoillaan ystäviensä puolesta vaikka kävikin Gertrude Steinin rakkaimmasta ystävästä, ja ennen muuta Hemingway joka kosti piikit sittemmin kirjassaan Nuoruuteni Pariisi. Onnettomin ”uhreista” oli kuitenkin Gertrude Steinin veli Leo, joka aina oli vain nimetön ”Gertrude Steinin veli”.
Jos Gertrude Stein Alice B. Toklasin nimissä vääristelikin ystäviensä persoonallisuutta, tapahtumia ja aikajärjestystä, hän jaksoi myös nauraa itseään. Kaikkia vivahteita on tietysti vaikea enää puolen vuosisadan jälkeen edes erottaa, mutta vaatimattomuuden puutteen näkee sitäkin selvemmin: kuinka hän, Gertrude Stein, oli taiteen maailman avainhenkilö, kaikkien merkittävien persoonallisuuksien ymmärtäjä ja ystävä, pelätty ja tunnustettu nero joka neuvoi Picassoa siinä kuin Hemingwaytakin ja melkein omin neuvoin loi modernin taiteen ja sen mikä tämän vuosisadan kirjallisuudessa on olennaista.
Kirjan tyylivire, paradoksien viljely, hieno ironia ja verhottu ilkeämielisyys ovat silkkaa Alice B. Toklasia kuten huomaa hänen itsensä kirjoittamista muistelmista What Is Remembered (1963). Gertrude Stein muuttui Aliceksi ja näki oman hahmonsa niin kuin Alice hänet oikeastikin näki taloudenpitäjän ja sihteerin perspektiivistään. Lopputulos on hauska: kaksi amerikkalaista neitiä keskellä Euroopan taiteen mullistusta ja mullistajia.

***
Miten minä riemastuinkaan, kun löysin Alice B. Toklasin divarista: Jihuu! Gertrude Steinia! Vihdoinkin!
Puolisentoista vuotta sitten lopulta tartuin kirjaan lukeakseni sen. Enää en riemuinnut. Uuh.
On tosin myönnettävä kirjan idean mahtavuus; mikä parempi tapa kehua retostella itseään kuin kirjoittaa rakastettunsa ja suurimman ihailijansa ”omaelämäkerta”, jossa itse on kiistatta pääosassa. Mutta silti. Tunnustan minä olevani kamalan tosikko; tämän kirjan lukeminen oli todella tahmeaa. En vieläkään ymmärrä, miten jaksoin loppuun asti.
Enemmän tai vähemmän verhottuja ilkeilyjä kuulee ihan riittämiin ilman kirjojakin. Enkä minä edes lue edes juorulehtiä! Minusta kirja on vain pahantahtoinen ja ilkeämielinen omakehu. Huh, kirjoitin lukupäiväkirjaani. Totesin siinä myös lukukokemustani jossain määrin häirinneeksi seikaksi sen, että lukiessani pohdiskelin mm. erilaisia todellisuuksia, joissa eri ihmiset elävät: Stein ja Toklas olivat hyvin koulutettuja (kai Alice B:kin collegen oli käynyt?) urbaaneja naisia, jotka työnteosta huolimatta elivät ilmeisesti pääasiassa koroillaan. Heillä oli varaa palvelijaan, ystävien, tuttujen ja tutuntuttujen kestitsemiseen, kirjojen ja taulujen ostoon, matkusteluun jne. Samaan aikaan kouluttamattomat, varattomat ihmiset eri puolilla maailmaa raatoivat niska limassa elättääkseen itsensä ja perheensä. Kuitenkaan neidit ja heidän seurapiirinsä eivät mitenkään kokeneet olevansa etuoikeutettuja. Sellaista on eliitin todellisuus?
Ei kirja kuitenkaan kiinnostustani Gertrude Steiniin vienyt; nyt haluan tutustua hänen muihin teksteihinsä. Ehkä myös Alice B. Toklasin, vaikkapa hänen keittokirjaansa. :-)
En siis pitänyt Alice B. Toklasin omaelämäkerrasta enkä aio lukea sitä toistamiseen. Olkoon vaikka minkälainen kulttikirja, minun hyllyyni se ei jää sammaloitumaan. Luulenpa löytäneeni sille lukijan, joka toivottavasti saa siitä irti paljon enemmän kuin minä.

Lukuiloa, CL!

***
The World of Gertrude Stein
Gertrude Stein Online
Gertrude Stein (1874—1946)
Online Works
Bibliography

Alice B. Toklas (1877—1967)

Saatu eilen Treen toisesta lokamiitistä. Kiitos!

***

Kirja tuli luettua heti tuoreeltaan miitin jälkeen. Ei se nyt aivan mahdoton ollut, luin ilman kummempaa ähinää. Osoittelevan yksinkertainen ja ilkeilevä kirjoitustyyli ei tosin iskenyt minuunkaan.

Kirjoitin kirjasta äsken LiveJournaliin; alla copypastea vuodattamastani:

Gertrude Stein was an American woman of letters, a cultural persona and an intellectual who hosted a literary/artistic salon in Paris for much of the early decades of the 20th century. She was also a true avantgarde writer: her works were highly modernistic and experimental, trademarked by repetition and impossibly long-winded sentence structures.

The Autobiography of Alice B. Toklas is essentially wry gossip of the painters and poets of Paris in the dawn of the 20th century, introducing the experimental artistic movements of the time: fauvism, cubism, Dada, surrealism et cetera. The clou of the book is that it barely mentions the narrator, Alice B. Toklas, but is, in fact, Stein's memoir retold from the perspective of her partner. Everything told absolument sans discrétion, of course.

I've never been a particular fan of the name-dropping genre. Judging by today's standards, the book is easily reduced to mere society gossip in a literary disguise, with occasional mentions of "Gertrude Stein" having achieved this and that meanwhile. Yes, the book is a boast and a brag on Stein's part, but also an intentional, sarcastic self-observation. — I'm into Dada and also all three of Stein's "bunch": Picasso, Matisse, and Braque (no particular order implied!). Still, the context and the point of reference, the relevance of such society gossip have long ceased to exist.

Of all the works by Stein, I was previously only familiar with Ida. The peculiar way with words and syntax did not convince me, and neither does the short, ridiculing style in Toklas. I, for one, crave proper punctuation and not meta-language but language.

Varaan kirjan Tampereen-tuliaiseksi Jaakko196:lle, jos hyvinkin sattuisi kiinnostamaan.

Otin sitten tämänkin mukaani kun CatharinaL melkein väkisin pakotti. :-)

Aloin lukea tätä jokin aika sitten, mutten ole lukenut sivuakaan moneen viikkoon, eli eiköhän ole aika myöntää, etten jaksa loppuun asti. Tyyli on puiseva eikä minua kiinnosta pätkääkään mitä on tapahtumassa, niin jääköön kesken. Voin uskoa liepeessä mainittuun kohuun ranskalaisissa taidepiireissä, mutta jos ne tyypit tosiaan olivat (ja ovat edelleenkin) tuollaisia ylimielisiä snobeja, niin saa niitä minusta morkatakin ihan syystä.

Taidan viedä tämän Kesäpäiville, kun ne nyt ovat kohta tulossa. Varmaan sieltä joku kiinnostunut löytyy.

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Jätetty BC-kesäpäivien kirjapöydälle.

Nappasin Nauvon kirja-buffet pöydästä, mistä osui silmiini ehkä noin kymmenennellä kierroksella, kiitos.
Elämänkerta, Pariisi. Parfait!!

Toivekirja! Kiitos kirjaystävät. Odotan lukukokemusta mielenkiinnolla.