Tämä kirja saa sinut itkemään ja nauramaan. Ja kaikkea siltä väliltä!

Se on kertomus nuoren ja menestyvän amsterdamilaisperheen elämästä ja siitä, miten kaikki voi yhtäkkiä muuttua vakavan sairauden takia. Rakkautta, seksiä, ystävyyttä, vanhemmuutta, sekoilua, pettämistä ja anteeksiantoa - rintasyövän varjossa.
Kaiken toivottomuuden keskellä on kuitenkin myös valopilkkuja, jotka antavat voimia jatkaa.

Kluunin kirja on fiktiivinen, mutta pohjautuu vahvasti hänen omiin kokemuksiinsa. Kluunin vaimo kuoli rintasyöpään 36-vuotiaana.

Joka kymmenes nainen sairastuu elämänsä aikana rintasyöpään, joten sairaus koskettaa ainakin välillisesti lähes kaikkia meitä. Rintasyöpä on oikeastaan yleisnimitys monille eri syöpätyypeille, joita nykyään onneksi osataan hoitaa. Tällä hetkellä noin 88 % potilaista on elossa viiden vuoden kuluttua sairauden toteamisesta.

Tämä kirja on rankkaa (ja samalla hauskaa!) luettavaa, mutta myös tarpeellinen muistutus monista tärkeistä asioista...
* Muista tutkia rintasi säännöllisesti. Jos huomaat muutoksia, mene heti lääkäriin.
* Elä terveesti. Unohda tupakka ja muista kohtuus alkoholinkäytössä.
* Muista elää! Jokainen päivä on lahja, käytä se hyvin.
* Anna anteeksi, niin itsellesi kuin läheisillesikin.
*

Haluan laittaa tämän kirjan säteeksi ja toivon, että se koskettaa matkallaan lukijoita niin kuin se kosketti minua.

Säteen kulku:
- Tintti (JKL)
- cattibrie (JKL)
- Hambo (Tampere)
- kiksu (Tampere)
- MsTeddy (Vammala)
- Savotar (Turku)
- Taavina (Raahe)
- Jaatiina (Leivonmäki)

Kirja oli tupsahtanut tänään postiluukusta. Kiitos! Tekisi mieli alkaa heti lukemaan, mutta yritän malttaa sen verran että saan pari muuta kirjaa loppuun ensin.

Tykkäsin kirjasta paljon, se oli todella koskettava, välillä surullinen, välillä hauska ja välillä riipaisevan kaunis tarina. Vaikka päähenkilö Stijn olikin ärsyttävän itsekäs sika niin hän oli sitä ainakin rehellisesti, enkä loppujen lopuksi inhonnutkaan häntä niin paljon kuin etukäteen pelkäsin. (Kun heti kirjan saatuani selailin sitä, silmiini osui Stijnin kommentti Julia Robertsin rinnoista, ja ajattelin että näinköhän tulen sietämään tuota tyyppiä koko kirjan ajan. :D)

Yhteensattuma: eilen illalla kirjan luettuani mietin eutanasiaa ja sitä, tuleeko se koskaan lailliseksi Suomessa. Tänä aamuna vilkaisin teksti-tv:ltä uutisia, ja heti etusivulla oli otsikko "Valtaosa suomalaisista hyväksyy eutanasian".

Toimitan kirjan seuraavaksi cattibrielle.

Sain tänään kirjan kaupungilla, ja jo pysäkillä odotellessa ja bussissa tuli luettua alkua :)

Kirja oli tosiaan koskettava, mutta ei kuitenkaan liian itkettävä. Siinä näkyi se, että ihmisillä on monta puolta, että kukaan ei ole vain inhottava sika, vaan sama ihminen voi olla kiltti ja ystävällinenkin.

Toimitan kirjan seuraavaksi Hambolle!

Kirja odotti minua matkalta palattuani. Kiitos cattibrie.

Nuoren ja menestyvän avioparin elämä kääntyy päälaelleen kun äiti sairastuu agressiiviseen rintasyöpään. Carmenilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin aloittaa rankat sytostaattihoidot. Hoitojen sivuvaikutukset aiheuttavat sen, että Carmen on väsynyt, voi huonosti ja hänestä tulee kalju. Kemohoidoista kuitenkin tulee alkuun vastetta, kasvain pienenee ja hoitava lääkäri ehdottaa Carmenille rinnan poistoa. Aviomies Stijn on Carmenin mukana sairaalassa hoitopäivinä. Stijn ei kuitenkaan sisimmässään pysty hyväksymään sitä, että kauniista vaimosta tulee kalju ja yksirintainen. Hän pakenee todellisuutta Amsterdamin yöelämään ja rakastajattarensa luokse.

Stijn käytös aiheutti minulle ristiriitaisia tunteita: hän vaikutti itserakkaalta ja omahyväiseltä, mutta toisaalta hän kuitenkin myötäeli vaimonsa tuskaa. Hän oli mukana Carmenin hoidoissa, hän huolehti perheen pienestä tyttärestä. Kirjan lopussa, Carmenin viimeisinä hetkinä, Stijn oli korvaamattoman tärkeä ihminen Carmenin elämässä.

Kirja oli mielenkiintoinen. Itse hoidan työkseni rintasyöpäpotilaita, joten peilasin kirjaa myös ammatti-ihmisen ajatuksin. Pahoja asiavirheitä siellä ei juurikaan ollut ja sen vuoksi kirja tuntui asianmukaiselta. Kirjan loppua, eutanasiaa, pohdin jälleen kerran paljon.

Kiitos santalalle mahdollisuudesta saada lukea tämä koskettava kirja. Seuraavaksi kirja lähtee kiksulle.

Tapasin kiksun tosi pikapikaisesti Tampere-talon edustalla ja kirja vaihtoi lukijaa.

Kirjan vaihdon merkeissä näin Hamboa pitkästä aikaa :) Yksi rinkikirja on kesken ja sädekin odottamassa, mutta tämä menee silti lukujonon toiseksi, koskapa olen säteessä toistaiseksi viimeisenä...

Juu, kirja sai minut itkemään ja vähäsen nauramaankin. Kirjassa oli ihan hauskojakin kohtia, mutta viimeisen kolmanneksen aikana padot kyllä aukesivat eli tämä kirja vetosi tunteisiini... Luin kirjan loppuun auton takapenkillä taskulampun valossa matkalla pohjoiseen joulun viettoon ja niiskutin ripsivärit poskille. Kirja tuntui aidolta, vaikkakin Stijnin käytös tuntui välillä jo liioitellun törkeältä. Jonkin verran minua häiritsivät varsinkin alkupuolella runsaasti käytetyt pikkulaatikot, joissa tietoiskujen tapaan annettiin lisätietoa (sivu)seikoista. Toisaalta ne eivät olisi sopineet oikein tekstinkään joukkoon, mutta olivat kai joiltain osin tarpeellisia.

Tämä kommentti meni nyt vähän muisteluksi, enkä saanut enää oikein koottua ajatuksiani tästä kirjasta. Välissä ollut joulu on vienyt jo ajatukset muualle. Seuraavaksi MsTeddylle. Kiitos santalalle säteen järjestämisestä!

Kirja odotti kotona kun palasin päivän aherruksesta..kiitos kiksu!Minulla on vielä yksi rinkikirja kesken, joten pyydän kärsivällisyyttä, jos tämä kirja vähän viivästyy..Mutta voisin kuitenkin kuvitella, etten kauaa tätä sitten kuitenkaan lue kun sen aika koittaa..=)

Voi luoja..aivan ihana kertomus! En pitänyt itse päähenkilöstä kun hyppäs toisten naisten housuissa, mitään en inhoa niin paljon kuin pettämistä, mutta hän kuitenkin oli vaimonsa tukena. Todella ihailtavaa. Itkin todella, varsinkin lopussa. Kyllä kirjan ansiosta alkoi monta keskustelua avomiehen kanssa, sillä itse olen joutunut kokemaan samoja fiiliksiä kuin mitä kirjassa käytiin läpi ja siksi se varmasti kolahtikin niin.

Itselläni on kyhmy toisessa rinnassa, ja olen pian 23-vuotias. Olen ollut kuvattavana ja sörkittävänä ja lääkärillä jos toisella, mutta mitään tuumoriin viittaavaa ei siis ole..että saan syövän kannalta hengähtää. Avomieheni käyttäytyi aivan samalla lailla kuin Stijn, on kannustava ja kulkee mukanani lääkäreissä jne. Tuossakin kun luin ja näki kasvoistani että kyseinen kohta on minulle vaikea, tuli hän viereeni ja sanoi "pidä tauko" tai "älä lue sitä"..

Kirja oli kuitenkin aivan loistava, pitää melkein hankkia omaan hyllyyn myöhemmässä vaiheessa jostain. Kyllä. Niin on lähellä itseä.

Annan "vain" yhdeksikön johtuen Stijnin muualta tyydytyksensä hakemisesta.

Kirja lähtee Savottarelle tänään.

Tuli postissa tänään ja on ainoa rinkikirjani juuri nyt, joten menee jonossa ohi muiden. Näyttää kirjalta, jonka lukee nopeasti. Minulla on tosin torstaina tentti, mutta varmaan viikonloppuna ehdin paneutumaan tähän.

Jotenkin odotin tältä kirjalta enemmän kuin mitä sain. Englanninkieliset otsikoinnit, laatikot ja jatkuvat alaviitteet tekivät lukemisesta turhan katkonaista.

Toisaalta syöpäsairaan arki tuli hyvin kuvattua, pariskunnan rakkaus oli kauniisti kuvattu. En pitänyt yhtään pettämiskohtauksista! Keskivälissä kirjaa ajattelin, että tätäkö se on kokonaan, mutta onneksi loppu oli parempi. (Vaikkakin hyvin surullinen.)

Posti toi kirjan tänään. Kiitos paitsi kirjasta myös hienoista postimerkeistä kuoren päällä - niinpä niin, kerään postimerkkejä :)
Kirjan aihe kiinnostaa minua sekä naisena että hoitajana.

Kirjan alkupuoli oli työläs luettava: infolaatikot ja alaviitteet häiritsivät. Myös miehen käyttäytyminen inhotti ja ärsytti. Mitenkähän paljon Stijnissä on kirjailijaa itseään?? Loppupuoli oli sitten mukavampi ja nopeampi luettava, kirjaa ei lopulta voinut laskea käsistään kesken. Lapsen vuoksi itkinkin. Sinänsä hyvin realistiselta vaikuttava ja koskettava kertomus.
Luettuani tutkin rintani ja päätin muistaa sen jatkossakin!
Postitan kirjan Jaatiinalle.

Kirja saapui eilen ja menee lukupinoon odottamaan vuoroa. Ensi on (ainakin) kolme muuta kirjaa, mutta taidan olla toistaiseksi säteen viimeisenä?

Pidin kirjasta, vaikka tunsin itseni tunteettomaksi ja empatiakyvyttömäksi,koska minua ei itkettänyt. Syynä oli varmasti se, että loppuratkaisu oli tiedossa jo etukäteen... Myös aiemmat lukijat paljastivat paljon kirjasta.

En inhonnut aviomiestä, minusta hän oli paljon mielenkiintoisempi henkilö kuin vaimo.

Taidan olla säteen viimeinen... Otan kirjan postcrossing-miittiin lauantaina 29.3.

Raahen bc miitistä otin tämän kirjan, odottaa lukuvuoroaan :)

Joululomalla olen lukenut lukurästejä pois ja ehdin uppoutua tähän kirjaan. Viime yö meni taas lukiessa, ei tätä kirjaa voinut laskea käsistään vaan piti lukea kerralla loppuun. Pidin kirjasta kovasti ja jos divarissa joskus tulee vastaan niin taidan ostaa omakseni.

Henkilökuvaukset olivat realistisia ja pystyi eläytymään heidän ajatuksiinsa. (tuli kyllä mieleen, että oliko sitä monofobiaa liioiteltu tuossa romaanissa).

Kyyneleitä vuodatin lukiessa, milloin naurusta, milloin itkusta. Suurimmaksi osaksi kuitenkin liikutuksen kyyneleitä, niin ihanasti pariskunta osasi löytää huumoria vaikeinakin hetkinä.

Miehen pysyminen naisen kanssa loppuun asti on niin koskettavaa. Tuli kyllä taas mieleen, että onneksi asuivat Hollannissa! Suomessa nainen olisi joutunut tuon ensimmäisen epätoivoisen päivän jälkeen (kun totesi ettei enää jaksa) kitumaan vielä monta päivää, kenties viikkoja.

Enoni kuoli 2 vuotta sitten (parin vuoden syöpähoitojen jälkeen eivät enää hoidot auttaneet) ja muistan ikuisesti kun kävin häntä katsomassa viimeisenä päivänä. Kamalat tuskat, ei tunnistanut ketään :( Luulen, että jos tuo mahdollisuus olisi niin eno olisi jo muutamaa viikkoa aikaisemmin valinnut eutanasian.

Mielestäni tuollaisessa tilanteessa pitäisi ihmisen saada itse päättää milloin lähtee. Kun on vielä vähän arvokkuutta jäljellä.

WILD RELEASE NOTES:

Jätin kirjan Kokkolan kirjaston bc-hyllyyn.

Uusi tuttavuus