Alkuteos Butterfly Burning, suomentanut Terhi Kuusisto.

Takakansi:
Phephelaphi on elämäniloinen nuori tyttö 1940-luvun mustassa zimbabwelaisessa slummissa. Hän rakastuu itseään huomattavasti vanhempaan Fumbathaan, joka on sananmukaisesti kalastanut hänet joesta. Phephelaphin äiti on ammuttu julmasti, mutta silti tyttö kokee elämänsä olevan täynnä mahdollisuuksia ja vaihtoehtoisia tulevaisuuksia. Itsenäinen Phephelaphi luulee hallitsevansa omaa kohtaloaan, mutta slummin rajoittunut todellisuus leikkaa hänen unelmiltaan pian siivet. Tyttö joutuu huomaamaan, että kaikki mitä hän luuli tietävänsä omasta elämästään onkin valhetta. Hän joutuu valitsemaan itsenäisyytensä ja kuoleman välillä. Phephelaphin tarinan kautta romaani paljastaa apartheidin raadolliset kasvot muutaman vuosikymmenen takaisessa Zimbabwessa.

Yvonne Vera on yksi Zimbabwen tunnetuimmista kirjailijoista. Vuonna 1964 Bulawayossa syntynyt Vera on ennen Palavaa perhosta kirjoittanut useita palkittuja teoksia, joista monet käsittelevät apartheidein kammottavaa todellisuutta. Veran lyyrisen eleginen tyyli toimii vastapainona kuvattujen tapahtumien raakuudelle. Intensiivisen ja kauniin kielensä vuoksi Yvonne Veraa on verrattu Toni Morrisoniin. Veran tuotantoa on käännetty useille kielille, muun muassa ruotsiksi. Palava perhonen on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa.

***

Edit 18.3.2008
Yritin lukea, mutta ei onnistunut. Takakannessa tekstiä kuvattiin tyyliltään lyyrisen elegiseksi ja se ei oikein iskenyt. Kirjan tyylin kuuluu mm. olematon dialogi. En luovuttanut ihan parin sivun jälkeen siltä varalta, että joskus kirjaan ylös minkä maalaisten kirjailijoiden teoksia olen lukenut ja tästä olisi tullut Zimbabwe, mutta luovutettava kuitenkin oli. Vaikka kirja onkin ohut.

Tässä pätkä kirjasta:
Hän aukaisi oven miettien olisiko nainen lähtenyt.
Fumbathalla ei ollut aavistustakaan siitä että eräänä päivänä hän avaisi oven ja näkisi naisen lähteneen ja hän toivoisi voivansa sulkea oven uudelleen, toivoisi ettei olisi koskaan jättänyt naista yksin - hän olisi lennossa kuin lintu, painonaan siipiensä suurenmoinen sulo. Hän pursuaisi mielensä joka nurkkaan kerääntynyttä yksinäistä hurmiota. Hän kuiskaisi jotakin mutta mies ei kuulisi, viestiä joka palautuisi tämän mieleen paljon myöhemmin, kaikkien aistien viimein vapauduttua: mies oli silloin siirtynyt omasta laulustaan naisen hämmästyttävään melodiaan.

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Postitan kirjan Kasenkalle.

Kiitos halonhakkaaja! Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta, toivon mukaan pääsen sisälle "lyyriseen elegiaan". Tästä saisi maahaasteeseen Zimbabwen.

Kirjan tyyliä kuvataan takakannessa siis lyyrisen elegiseksi. Jos sillä tarkoitetaan unenomaista ja kuvailevaa kerrontatapaa niin sitten kirja varmaankin on sitä. Dialogia ei käydä lainkaan, lauseet ovat pitkiä, käytetään paljon kielikuvia ja koko kirja tuntuu olevan täynnä symboleja. Itse henkilöt tuntuvat jäävän etäisiksi eikä heidän kohtalonsa saa minua kiinnostumaan juuri lainkaan. Päähenkilö Phephelaphi joutuu kylläkin kokemaan kovia jo lapsuudestaan asti, mutta tällä tyylillä esitettynä se ei koskettanut lainkaan. Tarina ja tapahtumat tuntuvan vain lipuvan eteenpäin ilman että lukija ymmärtää henkilöiden motiiveja yhtään, ilman että niihin saa kosketusta. Hahmot lipsuvat lukijan käsistä kuin liukas saippua. Useaan otteeseen mainitaan kyse olevan itsensä etsimisestä. Phephelaphi etsii, mutta tuntuu vain harhailevan pimeässä, eikä löydä mitään pysyvää. Nyt kun kirjoitan tätä niin ymmärrän, että ei tuollaisen elämän elänyt henkilö voikaan löytää pysyvää, kun ei hän voi tietää mitä haluaa ja mitä ei. Hän tuntuu haluavan kaikkea, mutta ei silti mitään. Hän tuntuu poukkoilevan eri suuntiin vetävien voimien vallassa, mutta ei tiedä mitä ääntä kuunnella tai mitä tietä seurata.

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Laitan kirjan postissa Tarnalle joka nappasi sen itselleen hep-ketjussa.

Vau. Kiitos, kasenka! Hep-kirja saapui eilisessä postissa, mutta kun en heti päässyt journaloimaan, muistin sen vasta yöllä kun olin sulkenut koneen. Ja tänään olen juhlinut jonkun 85-vuotispäiviä.
Afrikkalainen kirjallisuus ylipäätään kiinnostaa, enkä muista koskaan lukeneeni mitään zimbabwelaista. Ja naiskirjailija vielä. Siinä oli jo ihan tarpeeksi syytä huutaa foorumille HEP tämän kirjan kohdalla. Mutta kun halonhakkaaja kaiken lisäksi on omaan entryynsä kirjannut takakansitekstin jossa mainitaan mm. ”Veran lyyrisen eleginen tyyli”, niin minähän kiljuin kurkku suorana.
En muuten malttanut olla jo lukaisematta paria ensimmäistä sivua. Nyt Palava perhonen kuitenkin lennähtää sille kolmannelle muiden rekisteröimien ja lukemista kaipaavien BC-kirjojeni hyllylle odottamaan, että saan ensin luettua edes jokusen vanhemman opuksen.


Yvonne Vera, artikkelintynkä Wikipediassa
Yvonne Vera at African Women Writers
Yvonne Vera at Contemporary Poscolonial & Postimperial Literature in English
Yvonne Vera at Answers.com
A Tribute to Yvonne Vera by Desiree Lewis at Feminist Africa
Yvonne Vera at Wikipedia

Palava perhonen on unenomainen, haikea ja visuaalinenkin kertomus ankean ilottomista olosuhteista ja niissä pyristelevistä ihmisistä. Yvonne Veran kerrontatyyli toi jostain syystä mieleeni Herta Müllerin upean Sydäneläimen. Kumpikin kirjailija peittää kertomuksensa karmeutta runollisen kauniilla kielellä. Ehkä vika on minussa, kun en oikein missään vaiheessa päässyt kunnolla sisään Veran tekstiin. Se tuntui karkailevan käsistä ja mielestä niin, etten sivua kääntäessäni enää oikein muistanut, mistä siinä oli puhuttu. Luin kuin unessa, ja jälkeenpäin tuli tunne, että tämä kirja pitäisi lukea heti uudestaan. Juuri nyt en sitä kuitenkaan aio tehdä.
Kirjan koskettavin hahmo on ilman muuta nuori Phephelaph, jolla on haave ja suunnitelma paremmasta elämästä. Hän uhraa paljon saavuttaakseen haluamansa — eikä siitä seuraakaan mitään hyvää.
Palava perhonen on kaunis ja lukemisen arvoinen, mutta mieleenjääväksi en sitä sanoisi. Tai ehkä muutan mieltäni myöhemmin. Olen vasta lukenut kirjan, ja mielessäni on vain valitettavan hajanaisia kuvia.
Ääh, en minä tiedä. Mietin sitäkin, miksi tarina piti sijoittaa juuri 40-luvulle eikä vaikkapa parikymmentä vuotta myöhempään ajankohtaan. Esimerkiksi Phephelaphin halu kouluttautua tuntuu ajankohtaan nähden jotenkin kovin korkealentoiselta, mutta ehkä se on tarkoituksellista. (Tässä kohtaa joudun taas reflektoimaan omia asenteitani; uusinnanko minä eurooppalaista stereotypiaa afrikkalaisista. Pohdinnan paikka.) Halusiko kirjailija ehkä osoittaa, etteivät asiat ja etenkään naisen asema nyt niin hirveästi ole puolen vuosisadan aikana muuttuneet? (Buttefly Burning ilmestyi 1998.)
Joka tapauksessa olen iloinen siitä, että sain tutustua Yvonne Veraan ja lukea tämän kirjan. Nyt kiinnostaisi tietää, millä mallilla asiat ovat Zimbabwessa nykyisin; millaista olisi tämän päivän Phephelaphin, Fumbathan ja muiden elämä.
Kiitos tästä lukukokemuksesta, kasenka ja halonhakkaaja!


Lisäys. Samalla kun muistutan itseäni siitä, että kirja on nyt varattu arjamaarialle, kerron että äsken juolahti mieleeni toinenkin kirja, jota Palava perhonen jollain tasolla muistuttaa: Athol Fugardin upea Tsotsi. Kumpikin sijoittuu menneille vuosikymmenille, kummankin päähenkilö yrittää muuttaa elämäänsä paremmaksi, kumpikin kertoo surullisen tarinan kauniisti ja visuaalisesti. Myös Palavasta perhosesta voisi uskoakseni saada hyvän elokuvan, vaikkei romaanissa dialogia olekaan. Tunnustan silti nauttineeni niin Müllerin kuin Fugardinkin teksteistä huomattavasti enemmän kuin Veran. Suomennoksesta en löytänyt mitään vikaa, mutta luulen kuitenkin, että lukukokemus olisi saattanut olla alkukielellä antoisampi. Hyvän kirjan Vera silti kirjoitti.

Hep-Perhonen lähtee postilaatikosta Poria kohti huomenissa. Kakkospostissa, joten sen pitäisi saapua perille torstaina, jos Itella suo.
Hyviä lukuhetkiä, arjamaaria!
Osallistun samalla katrinat:n bring poetry to the world 2011 -haasteeseen ja siksi liitin mukaan yhden lempirunoistani eli Aale Tynnin Joutsenlammen:

Miten juostaan alla lehmusten, kun tanhun aika on!
Veri kuohuu levoton.
Tule piiriin alle lehmusten! Puu suuri huminoi,
ja leikkilaulu soi.
Tule tahuun vain, tule nurmikolle, hetki pyöritään.
Olen kevyt ja herkkä niinkuin tuuli, etpä tiedäkään.
Selän käännän ja lähden luotasi kuin pois kauas aikoisin —
ja katso, kun käännyt ympäri vain, olen tässä kuitenkin.

Hyvin hauskat kasvot sinulla on, hyvin hauskat, tiedätkö sen:
miten jyrkästu, jyrkästi vaihtuukaan valo, varjo jokainen.
Valo syttyy äkkiä kasvoilles, kun käännyn luoksesi sun,
ja äkkiä varjo ne peittää taas, kun jälleen loitonnun.

Menet pois, tulet luo, menen pois, tulen luo — oi aika iloinen!
Minä muistan kyllä sen.
Sinä muistat kyllä sen.
Ja me muistamme myöskin lammen, jolla ihme tapahtui:
yli lammen joutsen ui,
ja silkkirinta sen
oli unenvalkoinen —.

Menet pois, tulet luo, menen pois, tulen luo —
. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .oi tanhu loputon!
Vaan loppu läsnä on.
Suvi hohtavin siivin kiitää pois kuin linnut yli pään,
kuin linnut etelään,
joka lehti pyörii pois,
kuin kiire sillä ois.

Tulet tyhjään puistoon uudestaan, tulet puistoon paljaaseen,
luo lammen jäätyneen.
Vaan silmiisi nousee ihme taas, joka kerran tapahtui:
yli lammen joutsen ui,
ja silkkirinta sen
on unenvalkoinen.
Vesi läikkyy, kimmeltää —
ole hiljaa! Vaiti jää!
Joka herjaa ihmettä jälkeenpäin, hänen ihmeensä surmataan,
unen kalvon Jumala riisuu pois hänen silmäraukoistaan,
ja hän tyhjän lammen löytää vain, ei joutsenta nää —
oi tyhjää elämää!
Oi elämääsi sun!
Oi elämääni mun!
Pidä silmissäs, pidä silmissäs, kuva lammen joutsenen!
Minä muistan varmaan sen,
koko ikäni muistan sen,
miten loistaen ylitse lammikon ui joutsen valkoinen.

Kylläpä tämä tuli nopeasti, kiitos Tarna. Ja erityiskiitos ihanasta Aale Tynnin runosta. Laitan sen seinälle, niin kaunis paperikin. Opiskeluaikoina vuorasin seinät runoilla, kämpässä kun oli kovin rumat seinät. Taidan ottaa saman tyylin, vaikka kaapin oviin.

Mä en sit tajunnut tästä mitään. Puoleen väliin luin mutta koska mitään ei tajunnut niin jätin. Kylläpä mä olenki tyhmä. Ehkä se kaikki lukioaikainen viisaus on nyt lähtenyt ja tarvin kunnon realismia :) Mutta yritys oli kova.

Osallistun tällä vapautuksella Lii5an kirja kesäkuussa -haasteeseen.

Lukuiloa!