WSOY, Porvoo 1977. Sidottu, 156 sivua.
Päällys: Kimmo Kaivanto.

Sisältää runoja kokoelmista
Ihmisiät (1964)
Oudot minät (1966)
Felix Navitan etu- ja takaraivo (1967)
Kesken asumisen (1968)
Pitkää, omalaatuista rykimistä (1974)
ja lisäksi runoja
Kokoelmien ulkopuolelta (1973—1976)

* * *
Kaivoin kirjan hyllystäni dotdotin julistamaa Vankeudesta pois eli "Ulos koko pataljoona!" -kilpailua varten. Samalla oivalsin sen sopivan myös Nioran heittämään Matemaattiseen lukuhaasteeseen. En tosin ollut varma, raaskisinko luopua koko kirjasta. Sehän piti lukea vielä kertaalleen ennen päätöksentekoa.
Kansi sävähdytti: Olisiko se? Voisiko se olla? Tuo tyyli... Ja sininen... Onhan sen pakko olla! Kyllä, Kimmo Kaivantoahan se. Sääli, ettei meillä ole peltonen-nimistä lintua. Eikä kirjan nimessä puhuta mitään linnuista, ei edes yhdenkään sen sisältämän kokoelman nimessä mainita tipun tipua. Muuten voisin yrittää tarjota sitä myös Ahavan Syksy muuttaa linnut -lintuhaasteeseen.
Siis lukemaan! Ja kas: hirvittävän monessa runossa puhutaan linnuista. Ahava, Peltosen Juhani tulee tyrkylle! Eikä siinä vielä kaikki; Felix Navitan etu- ja takaraivossa vietetään vappua, Oudot minät sisältää pari joulurunoa ja esiintyypä Kesken asumisen -kokoelmassa vielä huntupäinen morsian ja sulhanen — kyse on traagisesti keskeytyneistä häistä. Hmm... Spektrin antaman Juhannushaasteen olen toki jo suorittanut, mutta en malta olla listaamatta Valittua runoutta sinnekin. Vau. Neljän haasteen kirja! Vieläköhän joku julistaisi jotain sopivaa... :-)

* *
Peltosen Valittu runous sisältää tekstejä 1960- ja 70-luvuilta. Kirja heijastelee selkeästi aikaansa. Mukana on Vietnamia, asunnottomuutta, luontoa (ne linnut!), kasvavaa huolta ympäristön ja etenkin ilmakehän saastumisesta ja ylipäätään kaikenlaista yhteiskunnallista kannanottoa. Rakkautta unohtamatta — sitähän runous lähes aina.
Juhani Peltonen (1941—98) näyttää rakastaneen mm. riimittelyä ja sanoilla leikittelyä. Esimerkiksi ”Ihmisen muotoisten puun valitus”: Palomiehet, palomiehet / alakulo leviää / Latva on jo tulessa / ja käpy murheissaan Ja pari pätkää ”Hänen historiansa”-runosta: Hän kirjoitti essee-romaanin / »Punatilkka ja lasi» / Hänen perve sielunsa / asui perveessä ruumiissa [...] Hän asui väärässä hosellissa / maksoi laskunsa kapshekeillä / ja yritti uutta elämää ...
Antologiaan mahtuu tyylillisesti monenlaista; on proosarunoa ja lorua, pitkää ja pätkää jne. Yllättävän usein mieleen tuli japanilainen runous (1970-luvun kuvaa muuten sekin). Muoto tosin on toinen; Peltonen ei sitonut itseään japanilaisrunon tiukkoihin tavusääntöihin. Sisällöltään monet hänen runoistaan ovat minusta silti samaa sukua:
Kesä irtoaa / ja lähtee niin kuin laiva, / Rakkaimmalleen viimeiseen saakka / heiluttaa kellastuva oksa. (Kokoelmasta Pitkää, omalaatuista rykimistä)
Ukin omenapuutarhaan / jäi alaston varhaiskevät. / Suruamme mittaa pisara / herkeämättä / puhkeaa oksien kärkiin.(Kokoelmasta Pitkää, omalaatuista rykimistä)
Rakastan sinua. / Sataa. / Taukoamatta rakastan sinua. (Kokoelmien ulkopuolelta)

Kokoelmien ulkopuolella on myös mm. runo ”Kokoelmien kohtaaminen”, jossa Peltonen kertoo Valitun runouden kannen synnystä: Tulin Pohjaslahdelle Tuulan ja lasten kanssa; / kukaan ei matkalla kränissyt. / Ja lopuksi vetten yli saavuimme Arkkusaareen, / jota kirjeissä nimitän milloin / »Puupalttoo-raglan-hihoin-isola» / milloin »Lankkupomppa-öö-enkelinolkapäillä» / milloin taas »Hirsiviitta-luotopaha-tuplavuorin» // Kirsti ja Kimmo odottivat siellä. [...] Aamu meni turhien asiain kanssa, / paitsi aamiaisen, joka on kaikista aterioista paras. Runoilija kertoi kuvataiteilijalle, että hänellä on "Pitkää, omalaatuista rykimistä"-niminen kokoelma. ... Kimmo sanoi Minullakin on. / Ja niin hän näytti kuvan, / jonka alueella oli kuin kaikki se, / josta olin hitaasti kirjoittanut. ... Jonain toisena päivänä tehtiin ruumiillista työtä, nappailtiin raikkaita rommihuikkia ja puhuttiin ... tauluista, kirjoista, / naisista, lapsista. / Ylistimme toinen toisiamme, / enkä saanut mielestäni lintua, / joka tuikkii sormien välistä. Mökkivierailu jatkui, ja kokemukset olivat huimaavia: Illalla näin ihanan sienen! / Söin tasan kaksi mustikkaa! / Huusissa oli rauhaisaa! ... Ja silti jokin askarrutti runoilijan mieltä. ... Mutta lintu tuikkii sormien välistä, / enkä milloinkaan saa selvää, / onko hän turvassa siellä / vai paossa häkistään. // Yön keskikohtaa tuulettaa säikky kuikka. / Tähti tuikkii pilvien välistä, / kaikki ei ole puolet; kaikki on kaikki.

Tulipa sitä pitkästi. Mutta kansikuvan tarina on minusta kiinnostava.

* *
ETA. Tämä on taas kerran mahtipitkä journaali. Mutta koska aion luopua kirjasta, jossa on monta minua oikeasti koskettavaa runoa, koen oikeudekseni kirjata edes osan niistä tänne. Näin syksyn lähestyessä ja muuttolintujen suunnatessa etelään nimetön runo kokoelmasta Pitkää, omalaatuista rykimistä: Linnunpöntön reikää kirvelee: / se katsoo syksyttyvää maailmaa, / sillä on käsittämättömän ikävä. // Ylhäällä taivaan suulla / huikunokkaisten ihana kuoro / ylistää käsittämättömiä iloja.
Ja vielä yksi lempparini, nimeltään Huom. kokoelmasta Ihmisiät:

Valojen pylväät veteen
eivätkö kannata mitään
Jos ne puuttuisivat
en viipyisi silloilla

* *
Juhani Peltosen nimikkoseura.

* * *
Valittu runous pääsee dotdotin Seitsemän veljestä -henkisen haasteen vaatimusten mukaisesti villinä vapauteen. Ajankohtaa en vielä tiedä, mutta paikka on selvillä: Otti Juhani vaimoksensa Männistön Venlan ja vietti hänen kanssaan hauskoja päiviä, vaikka tosin pientä napinatakin tuolloin, tällöin, kuultiin talossa. ... (Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä.) Vaan nytpä näyttää pahasti siltä, että pariskunta on päätynyt asumuseroon. Yhteenhän heidät pitää saattaa! Ei hätää; samassa kaupungissa ovat jo Venla ja Jussi. Enää ei tarvitse kuin viedä Jussi Venlansa luo, ja eiköhän siinä sitten sopu synty. — Juhani Peltonen lähtee lintu- ja rakkausrunoilemaan bistro Venlaan Kauppakadulle. Eiköhän Venla siitä helly. Toivottavasti joku toinen kuitenkin nappaa Juhanin, mikäli Venla ei olekaan sävyisällä päällä.

RELEASE NOTES:

Eihän Juhani Venlaan sisälle asti uskaltautunut, on tainnut mies olla joron jäljillä. Sen sijaan hän jäi toivorikkaana BC-sadetakki päällään odottelemaan poimijaansa Venlan terassille n. klo 16. Ai miksikö sadetakki? Juhani on kauaskatseinen mies. Hän varautuu lähes pahimpaan, siihen ettei Venla eikä kukaan muukaan huoli häntä ennen kuin hän alkaa kerätä säälipisteitä laususkelemalla tätä runoaan: ”Rakastan sinua. / Sataa. / Taukoamatta rakastan sinua.”