Journal Entry 1 by Annelis from Kerava, Uusimaa Finland on Thursday, May 17, 2007

Journal Entry 2 by Annelis from Kerava, Uusimaa Finland on Monday, May 21, 2007

Journal Entry 3 by Annelis from Kerava, Uusimaa Finland on Friday, May 25, 2007

Kirja on postitettu Tarnalle, joka on kiinnostunut kulttuurien kohtaamisista ja maahanmuuttujatarinoista. Tässähän niitä on miellyttävässä paketissa.
Osallistun samalla Alvhyttanin Linnén juhlavuoden haasteeseen.

The book was posted yesterday. This was my #7 book for the
May Flowers/Botanical Release Challenge
oliivi = olive 

Journal Entry 4 by Tarna from Tampere, Pirkanmaa Finland on Monday, May 28, 2007

Ihana räpäkki! Ja niin mielenkiintoinen. Kiitos, Annelis! Ja postimerkitkin muistit. Kaikki vielä kauniita ja erilaisia.
Minun muistikuvani Italiasta ovat lievästi sanoen hatarat mutta osittain sitäkin kaameammat. Olen tainnut visiteerata maassa vain kerran, 10-vuotiaana. Muistan viisi asiaa, joista itse asiassa neljä oli todella upeaa kokemusta ja yksi — no, kokemus se ainakin oli. Laivamatka Kreikasta Italiaan oli kiva; laivan kannella oli uima-allas, jossa matka taittui mukavasti. Pinjat ja niiden kävyt tekivät pieneen tyttöön suuren vaikutuksen. Pietarinkirkko ja Colosseum olivat mahtavia. Taksimatkaa leirintäalueelta alas kaupunkiin, siis Roomaan, en unohda koskaan. Vauhti oli kova, mäki jyrkkä ja kuski äärettömän ystävällinen ja puhelias, turistikaupungin tehokkain opas. Koko matkan ajan hän selosti meille takapenkkiläisille nähtävyyksiä. Mies puhua pajatti tauotta ja huitoi samanaikaisesti käsillään, jotta osaisimme katsoa aina oikeaan suuntaan. Hän vielä varmisti että todella ymmärsimme, mistä milloinkin oli kysymys, hakemalla vähän väliä katsekontaktia takapenkkiläisten kanssa. Lähietäisyydeltä. Notkea kuski kun taipuu hyvin etupenkin selkänojan ylitse tai välistä. Olisihan nimittäin noloa, jos turistilta jäisi jotakin huomaamatta. Meidän ankeiden suomalaisten mielestämme tosin olisi ollut vielä nolompaa kuolla päin kiviaitaa ajaneessa roomalaistaksissa — mutta maassa maan tavalla.
Sen kyydin jälkeen Skopjen maanjäristys tuntui pikkulasten leikiltä...
Ehkä Extra Virgin onnistuu muokkaamaan kauhunsekaista mielikuvaani Italiasta hieman mukavampaan suuntaan.
 

Journal Entry 5 by Tarna from Tampere, Pirkanmaa Finland on Tuesday, July 08, 2008

Olipa viehättävä kirja! Genren kirjoittajat tuntuvat useimmiten noudattavan samaa kaavaa, sitä jossa ulkomaanelävä (hämmästyttävän usein muuten britti) muuttaa itsensä ja mahdollisen perheensä suurin toivein maaseudulle toiseen, yleensä johonkin Etelä-Euroopan maahan. On hankittu ihana talo, ja intoa puhkuen aiotaan nauttia vehmaan maaseudun suloista ja viljellä siinä sivussa maata ainakin kotitarpeiksi. Pettymys on kova, kun uusi koti osoittautuu kaameaksi rötisköksi jota ei omin voimin kunnostetakaan, naapurit pahimman luokan besserwissereiksi ja tarvittavat remonttimiehet sun muu työvoima veteliksi, saamattomiksi huijareiksi. Kirjassa kaikki tietenkin esitetään huumorin varjolla enemmän tai vähemmän salaa naureskellen tyhmille maalaistolloille. Lopulta kulttuurierot kaikkoavat, ja paikallisista tomppeleista tulee ihan siedettäviä ihmisiä.
Annie Hawes on toista maata. Hän ei ensinnäkään muuttanut suurin odotuksin vaan oli ensin paikkakunnalla töissä ja päätyi sisarensa kanssa talon ostoon ja osa-aikaitalialaisuuteen vasta törmättyään unelmiensa pytinkiin. Paikallisesta väestöstä hän kirjoittaa poikkeuksellisella lämmöllä ja asettaa ensisijaisesti kulttuuria tuntemattomat brittineidot naurunalaisiksi. Tätä kirjaa oli kiva lukea.
Eipä silti, on minulla rutinoitakin. Extra Virgin on niin tässä kuin muuallakin luokiteltu muistelmiksi ja sellaisina sitä ymmärtääkseni markkinoidaan. Tottahan minä ymmärrän, että muistoissa yksilön kokemukset saattavat olla hyvinkin kaukana ns. historiallisesta totuudesta, eikä se tee niitä mitenkään vähemmän tosiksi. Kirjoitetuissa muistikuvissa pitäisi minun mielestäni kuitenkin olla edes jonkinlainen yhteys historiaan, vaikka sitten vuosilukuja. Hawes ei sijoita muistojaan aikaan kuin pari kertaa kirjan loppupuolella ja silloinkin aika epämääräisesti viittaamalla 90-lukuun tai Italian EU-pyrkimyksiin. Hän ei vaivaudu edes mainitsemaan, koska he Lucyn kanssa menivät Italiaan ensimmäisen kerran (netin avulla selvisi sen tapahtuneen 1983) eikä muutenkaan selvitä ajan kulkua. Se pistää epäilemään kirjan tapahtumien kronologista järjestystä. Sitä paitsi hän toistaa repliikkejä hämmästyttävän tarkasti, jos kyse on muistelmista. (Joo joo, voihan olla että hän piti tarkkaa päiväkirjaa, mutta silti.) Käsittääkseni Extra Virgin on loppujen lopuksi pikemminkin fiktiota kuin faktaa, vaikka se todellisiin tapahtumiin perustuisikin. Miksi sitä ei voisi myös kutsua sellaiseksi?
Muutaman kerran Hawes mainitsee rahantienuureissut Olutmaahan. Ymmärrän toki ratkaisun jättää Britannia-kokemukset kirjan ulkopuolelle, mutta olisin silti halunnut tietää, paljonko brittineidot tosiasiassa viettivät aikaansa Liguriassa. Kaipasin myös tietoa siitä, minkä ikäisiä sisarukset oikein olivat. Joissain kohdin heidän naiiviutensa ällistyttää, tai sitten Hawes harrastaa huumorin nimissä todella railakasta itseruoskintaa. Emme ole koskaan käyneet talossa jossa ei olisi vettä; emme ole koskaan miettineet kuinka mahdotonta olisi asua ilman vettä. Siis mitä? Onko briteillä joitain salaisia makeanvedenvarastoja, jos ei moinen ole pulpahtanut mieleenkään? Muistan törmänneeni vedettömään, turisteja täynnä olevaan linnaan 10-vuotiaana Saksassa — totta; iso joukko suomalaisrouvia tukanpesu- ja suihkutteluintoineen oli vesipulan aiheuttaja — eikä siitä kovin kauan ole, kun kymmenien tuhansien järvien Suomessa kärvisteltiin vesipulassa. Eräänkin ystäväni kotikaivo oli täysin kuivunut, ja perheessä oli vanhempien ja kolmen kouluikäisen lisäksi yksi vastasyntynyt lapsi. Miksi ei vesi sitten loppuisi Italiassa?
Kun aikaulottuvuus jää kirjassa kovin vähälle huomiolle, ei tarinasta oikein ole kehityskertomukseksi vaikka sen varmaankin on tarkoitus olla sellainen. Paf vain, ja yhtäkkiä Annie Hawes asennoituu saksalaisiin italialaisten naapureidensa tavoin. Toinen paf ja naapurit ovat muuttaneet asennoitumistaan turistimyönteisemmäksi. Jotain jää välistä pois: aika ja sen eteneminen.
Lucy jää kirjassa hämmennyttävän harmaaksi hahmoksi, vaikka Hawes likipitäen läpi koko kirjan puhuu me-muodossa. Sitten yhtäkkiä kirjan viimeisessä luvussa Giacò kysyy vieläkin marmorista pesuallastani joka kerta kun törmäämme häneen (lihavoinnit minun). Milloin pesuallas oli muuttunut Annien omaisuudeksi? Mitä Lucylle oli tapahtunut? Ketkä ”me”? Rivien välissä kirjailija vihjailee nykyisestä (tai ainakin kirjoitusajankohdan aikaisesta) pysyvästä miessuhteestaan (nimikin on selvillä jossain puolivälin tienoilla). Onko hän puolikas Giacòon törmäileviä ”meitä”? Arrgh, epämääräisyys ärsyttää minua. Varsinkin muistelmissa.
Vaikka jotkin yksityiskohdat saivat minut kitisemään, on seassa yksi huippukiinnostava tieto; Erminialla on astiankuivauskaappi! Ja hänen mielestään se on täysin normaalia. Tähän asti olen kuvitellut — koska kaikkialla on niin sanottu — sitä puhtaasti suomalaiseksi keksinnöksi, jota ei ole missään muualla. ??? No jaa, ns. vanha kansahan ne fiksuimmat keksinnöt on tehnyt. Hawesin naureskelemissa naapurien jakamissa kansanviisauksissakin oli tuttua tavaraa. Äitini esimerkiksi on vakuuttunut siitä, että istutukset ja itse asiassa kaikki muukin uusi on pantava alulle yläkuun (ts. nousevan kuun) aikaan jos haluaa niistä syntyvän jotain. Alakuun aikana aloitettu tulee väistämättä epäonnistumaan. Domenicoko siskoksille niin opetti...
Loppua kohden — jossain viimeiseksi mainitulta Englannin-reissulta paluun vaiheilla —kirja muuttui jotenkin vaisuksi. Viimeiset sivut alkoivat jo uuvuttaa jonkinasteisella paatoksellaan; Annie Hawesilla oli ilmeinen kiire kääriä tarina kasaan alkuaikojen ihmettelyistä kirjoitushetken liki-ligurialaistumiseen. Kertomuksen olisi ehkä voinut lopettaa vähän aikaisemmin, luulen. Varsinkin, kun mm. Tammen tietojen mukaan Extra Virgin on vasta muisteluiden ensimmäinen osa. Ja kas, onhan jatkokin suomennettu. Tekisipä mieleni lukea myös Kypsää poimittavaksi. Ja kun nyt rupesin jakelemaan linkkejä, niin lisäänpä vielä yhden perustelun väitteisiini Extra Virginin fiktiivisyydestä: Hawes on jättänyt tekstistä pois muutakin merkittävää kuin Italian ulkopuolella viettämänsä ajat. Sen todistaa Caroline Boucherin The Observerissa 21.4.2001 julkaistu artikkeli She came, she saw...: Hawesilla on siis poika, jota hän ei muistanut mainita kertaakaan?! Ja sitten hän valittaa muuttuneensa ihmisten puheissa signorinasta signoraksi?
Tulipa taas valiteltuakin. Siitä huolimatta Extra Virgin on minusta hauska, herttainen ja erinomaisen viehko ja kiinnostava kirja. Mainio lukukokemus. Kiitos, Annelis!

Luulenpa, että Extra Virgin valuttaa villinä maukasta öljyään ensi syksynä Pirkkalaan.
 

Journal Entry 6 by Tarna at Hämeenpuisto in Tampere, Pirkanmaa Finland on Thursday, July 30, 2009

Released 2 yrs ago (7/30/2009 UTC) at Hämeenpuisto in Tampere, Pirkanmaa Finland

WILD RELEASE NOTES: