Englanninkielinen alkuteos The Stone Diaries (1993). Suom. Hanna Tarkka. Otava, Helsinki 2000. Otavan kirjasto 136. Sid., 395 s.

* Takakansi:
PULITZER-PALKITTU ROMAANI KANADALAISEN NAISEN ELÄMÄSTÄ, ELÄMÄN SIRPALEISESTA ARVOITUKSESTA.
Lumoava kivimosaiikki, jossa todellisuudesta, kuvitelmista ja dokumenteista muotoutuu säröinen omaelämäkerta.
”Kivipäiväkirjat muistuttaa meitä siitä, miksi kirjallisuus on merkityksellistä.”
—New York Times Book Review

* Etulieve:
Daisy Goodwillin elämä alkaa kummallisissa merkeissä 1905. Hänen syntyessään kuolee äiti, joka ei edes tiennyt olevansa raskaana. Alkaa sattuman tahdittama vaellus läpi elämän ja vuosisadan: naapurinrouvan hoivista nuoruusvuosiin kivenhakkaajaisän kanssa, yllättävästä avioliitosta rakkauteen, äitiyteen, ja leskeyteen, työhön, lopulta vanhuuteen ja kuolemaan.
Hämmennyksen, hukattujen mahdollisuuksien ja suloisten hetkien ristipaineessa Daisy yrittää ymmärtää itseään, elämää ja paikkaansa siinä. Hänen kertomuksestaan ja dokumenttien katkelmista muotutuu lumoava kivimosaiikki, säröinen ja epätäydellinen kuin elämä itse.
Kivipäiväkirjat yhdistelee todellisuutta ja kuvitelmaa lämpimän ironisesti ja vastaansanomattoman kiehtovasti. Samalla se sanoo jotakin olennaista omaelämäkerran rajoituksista ja ihmisen kyvystä muistaa, ymmärtää ja hallita elämäänsä.
Carol Shieldsin läpimurtoromaani on voittanut lukuisia palkintoja, jotka kruunasi Pulitzer-palkinto vuonna 1995.
”Täydellinen suoritus — joka jättää lukijan ihastuneen kiitollisuuden valtaan.”
— Anita Brookner
”Lunoava, herkkä ja hauska. Proosaa, joka muotoutuu pehmeän vaivattomasti kuin voi.”
— Guardian

* Takalieve:
Carol Shields (s. 1935 Illinoisin Oak Parkissa Yhdysvalloissa) on Kanadan tunnetuimpia kirjailijoita. Tämä viiden lapsen äiti aloitti kirjoittamisen nelikymmenvuotiaana ja ehti julkaista kuusi romaania ennen kuin nousi vuonna 1993 kansainväliseen julkisuuteen teoksellaan The Stone Diaries. (...)

* * *
Varattu Räpäkkiarvontaan.
Edit 5.5.07: Kivipäiväkirjat voitti Valpuri. Onnittelen. Jos en löydä kuriirikyytiä, postitan kirjan viimeistään kesäpäivien 07 jälkeen.

No niin, räpäkkikisa on ohi ja voittajat arvottu, joten voin kirjoittaa omiakin mietteitäni kirjasta. Lukukokemuksesta tosin on kulunut jo kuusi ja puoli vuotta, mutta onneksi on luku- vaan ei kivipäiväkirja!

Kivipäiväkirjat on yksi niistä harvoista romaaneista, jotka olen ostanut a) uutuutena ja vieläpä b) ihan täyteen hintaan. En vain voinut vastustaa kiusausta: sekä kirjan nimi että kansi olivat kertakaikkisen vastustamattomia! Lisäksi kyse on kanadalaisesta kirjasta. Niinpä päätin ostaa sen itselleni ties-miksi-lahjaksi ja pyysin kauppiasta oikein käärimään sen lahjapakettiin. Muutama kuukausi kului rattoisasti kaunista kääröä ihaillen ja toinen mokoma pelkästä omistamisen ja odotuksen ilosta nautiskellen. Joulukuussa 2000 lopulta aukaisin kannet...

Suomalaiskäännöksen kansikuva on upea, yksi parhaista mitä olen nähnyt. Maanläheiset värit iskevät syvälle sieluuni, ja muotokielikin on kaunista: Iso savimaljakko lattialla tai pöydällä, jonka pinnassa puunsyyt näkyvät selvästi. Vaasissa törröttää muutama kukanvarsi (kuvassa tiukka rajaus) ja lattialla/pöydällä lojuu yksi kuivunut tulppaani. Ah. Koska Shieldsin teksti on vain hatarasti muistissa, en osaa sanoa, miten osuvasti kansi kuvaa sisältöä. Ilmeisesti niillä on ainakin jonkinlainen yhteys; myös alkukielisten versioiden kansikuvissa on usein kukkia. Käännöksen takakansi kertoo kannen kuvan olevan Vase / Fennopress. Koska kyseessä on kansainvälinen kuvatoimisto, ei minulla ole hajuakaan kuvan alkuperämaasta kuvaajasta puhumattakaan. Voisiko se edes olla suomalainen? Harmi, että kuvatoimistolla on kuvaan niin laajat oikeudet, ettei kuvaajan nimeä tarvitse ilmoittaa. Pahus.

Sitten sisältöön ja lukupäiväkirjaotteisiin:
...Kanadalaiseen tapaan kirjaan on liitetty muutakin kuin tekstiä. Siinä on tarpeellinen sukutaulu sekä koko joukko valokuvia suvun jäsenistä ja ystävistä. Haluan uskoa, että Shields on ensin kirjoittanut tekstin, johon on sitten etsitty sopivia kuvia. Kuvat ja teksti eivät nimittäin kaikin paikoin kulje käsi kädessä. Esimerkiksi Daisyn äiti Mercy ja isä Cuyler ovat valokuvassa toisennäköisiä kuin tekstin luomissa mielikuvissani. (...)
Kirjassa on muutamia hyviä, pohdintaa aiheuttavia kohtia. Ne käsittelevät mm. siirtolaisuutta, Kanadaa ja elämäkertaa. Elämäkertaahan Shields sanoo kirjoittavansakin, tai oikeastaan omaelämäkertaa. Kertoja identifioituu Daisyksi, ajoittain hän puhuukin minämuodossa. Valtaosa kerronnasta kulkee kuitenkin kolmannessa persoonassa. Tuolloin kertoja saattaa olla Daisy itse (jolle esim. nuori minä on jo hän) tai joku muu. Pätkittäin pääsevät ääneen myös muut esim. kirjeissä. Daisyn masennuksesta teorioitaan esittävät niin ystävät, sukulaiset kuin vihamiehetkin, kaikki minämuodossa. Shields siis kokoaa päiväkirjojaan kuin kivenpalasia. Niitä symboloivat Daisyn isän rakentamat kivitorni ja pyramidi. Ja miksei myös Kanadasta käytetty mosaiikki-metafora.
Kaikesta huolimatta kerronta jää jotenkin ulkokohtaiseksi ja Daisy vieraaksi. Hänen ihonsa alle ei pääse millään. — Sama vaivasi myös Shieldsin aiemmin suomennettua mutta myöhemmin (1997) kirjoitettua romaania Larryn juhlat ja äskettäin lukemaani Arundhati Royn Joutavuuksien jumalaa. Kaikki kolme kirjaa ovat jotenkin kylmän persoonattomia. Muutakin yhteistä niillä on; suomentaja Hanna Tarkka. Sattumaa vai ei?
Ainakin päätin tästä lähin tarkkailla suomentajan nimeä ja tyyliä entistä tarkemmin. Erityisesti päätin tarkata (ja ehkä vähän varoakin) Tarkkaa. Tottahan saatan haukkua väärää puuta. Jos sen teen, pyydän nöyränä anteeksi.
Päätin myös jossain vaiheessa tutustua Royhin ja Shieldsiin alkukielellä. Onhan kirjailijoille annettava mahdollisuus.
On toki mahdollista, että tekstin persoonaton viileys on kummankin kirjailijan tietoisesti valitsema tehokeino. Mutta on myös mahdollista, että se syntyy vasta suomentajan myötä. Etsin hyllystäni muita Tarkan suomennoksia mutta en löytänyt. Onpahan arvoitus ratkaistavaksi. (...)

*
Kauhean ihastunut Kivipäiväkirjoihin en siis ole ollut, joskin nimi ja kansi viehättävät yhä. Mutta kuten niin usein olen todennut, vasta lukija tekee tekstin. Kirjoittaja, mahdollinen kääntäjä ym. tuotokseen vaikuttavat tekijät ovat — vaikka äärettömän tärkeitä, niin sittenkin — vain välivaiheita. Lukijana minä siis sain aikaan ei-niin-kovin-hyvän tekstin. Toivottavasti Kivipäiväkirjat arvonnassa voittanut Valpuri onnistuu minua paremmin, onhan kyseessä kuitenkin arvostettu ja kehuttu teos. Lukuiloa sinulle, Valpuri!

Kuriiri tässä, hei! Kirjat kulkevat Helsingin kautta aikanaan Kuopioon.

Uusi kuriiri tässä ilmoittautuu hieman itsekkäin taka-ajatuksin - yritän lukaista ennen Kuopioon menemistäni, joka on loppukuusta. Kirja on omallakin wish listillä ;) Mutta toimitan kyllä Valpurille kuopiolaisten välikäsien kautta!

Tunnustan syntini tässä virallisesti, eli kuriirin oikeudella menin lukemaan tämän kirjan, joka oikeastaan kuuluu Valpurille! Mutta tällä kertaa synninteko kannatti: pidin kirjasta tavattomasti. Teksti oli mielestäni yhtä kaunista kuin kansikuva (jota Tarnakin edellä suitsutti), jotenkin rytmikästä, soljuvaa, mukaansa tempaavaa. Kirjan alkuun piirretty sukupuu auttoi selviytymään sen hahmottamisessa, kenestä henkilöstä milloinkin kerrotaan. Hieno, koskettava kirja!

Kirja on matkalla Valpurille, mutta kuriirin oikeudella minäkin sen tässä lukaisin. Kirjailijan tyyli ei kauheasti iskenyt. Henkilöt jäivät tosiaan vähän etäisiksi. Toisaalta taas kun etukannessa kirjasta sanotaan 'Samalla se sanoo jotakin olennaista omaelämänkerran rajoituksista ja ihmisen kyvystä muistaa, ymmärtää ja hallita elämäänsä', niin se kyllä pitää paikkansa ja herättää ajatuksia.

Sain kirjan tänään bc-tapaamisessa, suuri kiitos kaikille kuriireille! Ja vielä kerran kiitokset myös Tarnalle räpäkkiarvonnasta! Kirja vaikuttaa tosiaan kovinkin mielenkiintoiselta, se kun on näköjään herättänyt lukijoissaan monenlaisia mielipiteitä ja ajatuksia.

Pidin tästä kirjasta kyllä, en kuitenkaan niin paljon että laskisin tämän ihan lempikirjojeni joukkoon. Kirjan alku oli mielestäni aivan absurdi, ja muutenkin tarinassa oli paljon hämmästyttäviä sattumuksia - melkein urbaanilegendojen tunnelmaa. Tarinankerronta oli hauskasti monipolvista, rönsyilevää ja hyppelehtivää, ja kaikki harottavat langanpätkät sidottiin aina lopulta yhteen. Vaihtelevat tekstimuodot pitivät lukijan valppaana ja toivat hyvää vaihtelua muuten kovin paksuun kirjaan ;)

Ymmärrän hyvin aiempien lukijoiden kommentit siitä, että henkilöt tuntuivat jäävän viileiksi ja etäisiksi. Haluan kuitenkin uskoa, että tämä on ollut kirjailijan tarkoituksenakin, kun hän on antanut kirjalleen monimerkityksellisen nimen Kivipäiväkirjat (Stone Diaries). Äkkiseltään ajateltunahan sanan kivi (stone) voi ajatella vain viittaavan päähenkilön Daisyn äitiin, jonka tyttönimi oli Stone, sekä Daisyn isän ammattiin kivenhakkaajana. Kirjan loppupuolella aloin kuitenkin ajatella, että tarinan henkilöthän itsekin olivat kuin kiviä! He saattoivat olla fyysisesti lähekkäin kuin kivet meren rannalla, mutta loppujen lopuksi kukaan ei koskettanut toista niin että siitä olisi jäänyt jälkeä, naarmuakaan. Varsinkin Daisyn elämä oli alusta loppuun vain tuon kosketuksen etsimistä, sitä että tuntisi olevansa elossa ja yhdessä muiden kanssa. Kaikesta päälleripotellusta koristelusta huolimatta tarinan ydin paljastui siis aika lohduttomaksi.

Kiitokset Tarnalle paljon ajatuksia herättäneistä kommenteista & haasteesta, jonka ansiosta sain tämänkin kirjan lopulta luettua!

Liitän kirjan Tarnan suostumuksella osaksi 1001-kirjastoa. Tämä on listan kirja numero 142.

Mahdollisia postituksia varten tiedoksi, että kirja on kovakantinen, painaa n. 560 g ja paksuutta on n. 3,8 cm.

Thanks so much for your donation Valpuri!

This book is now part of the 1001-library. If you want to take this book from the library but don't know how to proceed, please refer to the library bookshelf.