Risukoista riipomia. Uusi sarja pakinoivia tutkielmia
1 journaler for this copy...
Aivan loistavan hauskaa ja kiinnostavaa luettavaa suomesta. Tutkielmakokoelman aluksi Rapola käy läpi suomen kehitystä sivistyskieleksi eli "kieleksi, jonka sanoilla ja lauseilla voidaan ilmaista kehittyneen sivistyksen piiriin kuuluvia asioita" eli kieli, jolla voidaan käsitellä ja tuottaa tiedettä taidetta ja kirjoituksia aiheesta kuin aiheesta. Tämä kehitys alkoi vasta 1800-luvun puolivälissä, kun fennomaanit alkoivat tietoisesti tuottaa suomalaista sanastoa uusille ilmiöille ja ilmiöille, jotka aikaisemmin olivat kuuluneet vain ruotsinkielisen sivistyneistön elämänpiiriin, eivät suomenkielisen maaseuturahvaan elämään eivätkä siis kieleenkään. Tarvittiin sanoja kuten tiede, taide, yliopisto, luento, näytelmä, näyttämö, aikakauskirja, kaunokirjallisuus, kirjailija, yksilö, yhteiskunta, yleisö, valtio, valtiopäivät, puolue, mielipide, teollisuus, vallankumous, sähkö, käsite, aate, henkinen, ilmiö, ihanne, kansakoulu, pöytäkirja, virasto, sopimus, tilasto, ilmakehä, ravintola, voimistelu, kasvi, lämpömittari, kaasu, sivistys ja monet, monet muut. Pelkästään akateeminen maailma tarvitsi kokonaan uuden suomenkielisen termistön. Vuonna 1953 julkaistu kirja tuli lukuaikana myös ajankohtaiseksi, kun virisi keskustelu ja pieni kohu Aalto-yliopiston tutkintokielen vaihtamisesta suomesta (ja ruotsista) englanniksi. Suomen aika sivistyskielenä on kääntymässä ehtoopuolelle.
Rapola käsittelee myös Agricolan sanastoa ja vanhojen sanojen merkitysten muuttumista konkreettisesat abstraktiksi. Siinä määrin mielenkiintoista ja hauskaa luettavaa, että pidän kirjan ainakin toistaiseksi omassa kokoelmassani.
Rapola käsittelee myös Agricolan sanastoa ja vanhojen sanojen merkitysten muuttumista konkreettisesat abstraktiksi. Siinä määrin mielenkiintoista ja hauskaa luettavaa, että pidän kirjan ainakin toistaiseksi omassa kokoelmassani.