Eka Wexford-dekkari ( alunperin From Doon with Death) jonka ajattelin lukea uudelleen ja laittaa sitten avl-hyllyyni!

Kirja on vapaa ja toivoo että joku sen haluaisi! Ihan hyvä mutta ei mielestäni parasta Wexford-tarinaa.

Täytyy varata arvoitusarkkua varten ja poistaa avl-hyllystä!

Arvoitusarkku paljasti aarteensa, ja Kuoleman säkeet sointuvat hyvin Tampereellakin. KIITOS, Chania! Myös lumpeisesta kortista.

Brittikirja — eihän nyt tarvitse noudattaa mitään pikaruokatuotemallia, eihän. Minäpä lataankin sitten tiskille ensin valitusta.
Aloitan kannesta, siitähän se ensivaikutelma yleensä syntyy. Kansikuva on kamala: ensinnäkin se on ruma, toiseksi se on noiden pupujussimaisten nököhampaiden takia huvittava (mikä ei taatusti voi olla tarkoitus, kun ottaa huomioon kirjan sisällön) ja kolmanneksi se on harhaanjohtava. Mahtoikohan kuvaaja Kari T. Leppänen — olettaen, että kuva tosiaan on näpätty tätä kirjaa varten eikä kaiveltu jostain arkistojen kätköistä) — tietää tarinasta muuta kuin että joku nainen siinä löydetään kuristettuna. Jo tarinan alkupuolella nimittäin korostetaan, ettei vakavamielinen ja uskovainen Margaret Parsons -vainaa käyttänyt minkäänlaista meikkiä. Ei ikinä. Eikä mitään, ei edes huulipunaa. Kuvassa poseeraavan naisihmisen huulet taas kiiltävät siihen malliin, että niihin on levitetty melkoinen kerros vaalea huulipunaa tai ainakin -kiiltoa (jollaista sitten taas ei kirjan tapahtuma-aikaan vielä taidettu tunteakaan). Tuskinpa Margaret vaseliinipurkkiinkaan koski, kun minkäänlainen kaunistautuminen ei tuntunut kuuluvan hänen ohjelmaansa. — Kuvittelinkin, että kuvan naisihminen oopperan lavalla lauleskelemassa aariaa jollekulle kuolevalle tai jo valmiiksi kuolleelle tyypille. No ehkä kirjan suomenkielinen nimikin johdatteli moiseen tulkintaan.
Kuoleman säkeet on sinänsä vallan käypä nimi tälle dekkarille, mutta niin alkukielinenkin From Doon With Death (1964).
Kirja on kooltaan käteen sopiva ja mukava pideltävä. Mutta tarvitseeko ihan kelpo pokkarin olla ulkoasultaan näin halvan ja luotaantyöntävän näköinen? Semminkään kun lähes 25 markan tarjoushinta pokkarista ei 90-luvun lopulla tainnut kuitenkaan olla ihan niitä halvimpia. (Keltaisesta, paljon peittävästä hintalapusta, joka sekin saattaa olla kustantajan tekosia, en viitsi sanoa mitään.)

Itse tekstistä on vaikea sanoa mitään tekemättä juonipaljastuksia, senpä takia tässä kohdin on syytä antaa SPOILAUSVAROITUS: älä lue seuraava kappaletta, jos et halua tietää mihin kirjan juoni perustuu.
Kuoleman säkeet on hyvin kirjoitettu, viihdyttävä ja juonenkulultaan vallan oivallinen kertomus. Aika ennalta-arvattavana sitä tosin pidin; Doonin ns. vika oli minulle selviö lähestulkoon jo Säkeiden alkutahdeissa. Kirjailija oli kyllä ilmeisesti osannut varautua siihen, sillä hän yritti viedä lukijaa harhateille esittämällä erään järisyttävän stereotypian. Mistä tullaankin siihen toteamukseen, että kansikuvan ohella kustantaja puolestaan johti ainakin tätä lukijaa harhaan eräällä nimiölehdessä antamallaan tiedolla. Tai oikeastaan sillä mitä jätti kertomatta. Tekijänoikeuksien kun kerrotaan olevan vuodelta 1978, ja minä onneton kuvittelin sen tarkoittavan myös alkuperäisteoksen ilmestymisvuotta. Se taas sai minut aivan erityisesti kammoksumaan Rendellin stereotypiointia. Vielä enemmän hämmästyin, kun luin Wikipediasta, että kirja oli ilmestyessään aiheuttanut melkoista kohua. Johan oli aihetta ihmettelyyn; Eeva Tenhusen Nuku hyvin, Punahilkka ilmestyi 1973, eikä siitä minun muistaakseni kohkattu — takapajuisessa Suomessa! Mutta väärässähän minä olin: From Doon With Death onkin ilmestynyt jo 1964. Johan ymmärsin. Käypää ajankuvaakin kirja siis tarjoaa.
Eipä silti, Suomessa ei kovinkaan usein kerrota etenkään ulkomaisen alkuperäisteoksen ilmestymisvuotta, ellei se sitten satu olemaan myös copyright-vuosi. Eikä niin välttämättä tehdä muuallakaan. Harmi. Jo yksin siitä syystä, että tieto saattaisi helpottaa lukijaa sijoittamaan kirjan tapahtumat ajallisesti kohdilleen.
Pasi Junilan suomennos on ihan ok, vaikka joissain kohdin muistaakseni kummastelin epäsuomalaista välimerkkien käyttöä. (Jälkiajatus: välimerkkihuomautus saattaa sittenkin koskea erästä toista, samaan aikaan luvun alla ollutta käännöskirjaa. Sen siitä saa, kun pitää lukea useampaa opusta yhtäaikaa; ne voivat mennä tai olla menemättä päässä sekaisin.) Toinen hämmennyttävä seikka oli se, että šillinki kirjoitettiin järjestelmällisesti muotoon _illinki. Kunnon sosiologilla pitää kuulemma olla ilmiöön kuin ilmiöön vähintään kolme selitystä. Minä kun en ole kumpaakaan, tarjoan vain kaksi: joko suomentaja (tuskin tekstiä enää erikseen ladottiin, 90-luvulla) ei tiennyt millä näppäimillä suhu-ässä syntyy tai sitten hän käytti PC-konetta ja taittaja puolestaan macia (niinhän he yleensä), joka jostain syystä muunsi š:n pelkäksi viivaksi. Koneet kun eivät aina ole ihan ymmärtäneet toisiaan — koettu on sekin. Jälkimmäistä vaihtoehtoa pidän itse asiassa vallan todennäköisenä, muutenhan tietokonekyvyttömän suomentajan olisi luullut korvaavan hankalan š:n sh:lla.
Tarinan keskeisinä hahmoina rikosta tutkivat ylikomisario Wexford ja komisario Burden. Vallan mukavia tyyppejä kumpikin, sympaattisia ja myös empaattisia. Olin lukenut takakansitekstin huolimattomasti, ja tutkimuksen edistymistä seuratessani vaivasin päätäni pohtimalla sankareiden ulkonäköä. Olin varma, että herrat ovat esiintyneet televisiossa (takakannessa se mainitaankin) vaikka en kyennytkään muistamaan heitä. (Hassua, mutta se tosiaan vaivasi. Olisin halunnut kuulla Wexfordin äänen.) Kirjan luettuani sitten googlasin esiin Wexford-sarjan englanninkielisen sivuston, mutta ei siitä paljon apua ollut. Christopher Ravenscroft kyllä näyttää tutulta — luultavasti ihan muista yhteyksistä — mutta George Baker ei kilkuta minkäänlaisia kelloja. Saati sitten että puhuisi.
From Doon With Death on Komisario Wexford -sarjan ensimmäinen osa mutta ei suinkaan ensimmäinen suomennettu Wexford. Yhtä lukuun ottamatta sarjan kirjat onkin näköjään käännetty tälle kotimaiselle vasta tv-sarjan suosion myötä. Sitäkin mietin, miksi kummassa ykkösosa jätettiin 70-luvulla suomentamatta. Johtuikohan se alkuteoksen herättämästä kohusta vai syystä, jonka Chania mainitsee; Kuoleman säkeet ei ole Wexfordien parhaimpia.

Oli tai ei, minä ainakin pidin siitä. Voisi näitä Wexfordeja lisääkin lukea, jos kohdalle sattuu. Pelkäsin turhaan; kamalan kannen lisäksi lukemisen aloittamista viivytti mielikuvani Rendellistä raakojen dekkareiden kirjoittajana. Onneksi olin väärässä. Kiitos mukavasta lukukokemuksesta, Chania!

Ruth Rendell DekkariNetissä
Ruth Rendell Wikipediassa
Ruth Rendell at Wikipedia

Edit 6.1.10. Kirja on nyt matkalla kohti Helsinkiä. Kiitos kuriroinnista, Lasikello!
Siitä tuli sitten samalla tämän vuoden toinen Keep Them Moving -haastekirjani eli 2010 KTMC # 2.

Kirja saapui tänään Helsinki-miittiin Lasikellon tuomana. Kiitos kuriirille! Tarnalle suuret kiitokset koko lähetyksestä, oli juhlaa saada ei yksi vaan peräti kolme teosta Näkymättömään kirjastoon. Mietin etukäteen mahtoiko tämä kirja olla kauan sitten lukemani dekkari, jossa naisparin puolisko surmaa kiristäjänsä, mutta hetken selailulla kävi jo ilmi että ei.

Saa jatkaa matkaansa seuraavassa Näkymättömän kirjaston tapaamisessa.

Helsinki Priden kirjailijakeskustelun yhteydessä ks.

http://www.facebook.com/event.php?eid=242777535732510

joko ulkoeteisessä tai kiertokirjojen hyllyssä

Nopealukuinen klassinen dekkari, varhaisempia Wexfordeja, joissa ei vielä rönsyillä poliisien perhe-elämään eikä laajemmalti yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Pidän Wexfordeista huomattavasti enemmän kuin Rendellin psykotrillereistä. Tosin lähes aina Rendellin juonet perustuvat tavalla tai toisella tuhoavaksi muuttuvaan rakkauteen.
Terveisiä aktiiviseen Kokkolaan - veisin kirjan sinne takaisin, ettei kaikki päädy Helsinkiin, mutta ei nyt ole matkaa tiedossa lähiaikoina. Kampista löysin ja sinne taidan palauttaa.