Unelmien keskustakirjaston lahjoitus BC-Helsingille


Ranskan Amazonista:

"Zut! on a encore oublié Madame Freud!"

"Oh! excusez-moi! je ne vous ai pas présenté Madame Mahler!"

"II avait une femme, Marx?"

"J'ai décidé de sauver de la médisance et de l'oubli quelques femmes de grands hommes. J'irai les dénicher, cachées derrière les fourneaux, ensevelies sous les moutons de poussière de l'histoire, puis je les recoifferai, leur poserai du rose sur les joues, et je les aimerai surtout, car elles ont toutes vécu un amour hors du commun."

"Que ce soit Xanthippe, la femme-enfant de Socrate dont le prénom est devenu synonyme de méchanceté, en passant par Madame Freud, la sereine, l'heureuse qui, d'instinct, elle, avait conçu (parce que je l'ai décidé), tout ce que son mari a appelé ensuite la psychanalyse, ou Adèle Hugo, la réputée imbécile ; ou encore Jenny la petite baronne, épouse de Karl Marx, dont la vie fut plus atroce que celle de. toutes les héroïnes de Dickens; ou encore Alma Mahler, Alma la jalouse, Alma l'agressive, Alma l'envieuse, Alma la malheureuse à qui son fiancé, du haut de son génie, avait-interdit de composer... - Françoise Xenakis

L'auteur vu par l'éditeur
Avec l'humour de Moi j aime pas la mer, l'émotion de Elle lui dirait dans l'Île, Françoise Xenakis nous entraîne dans des biographies semi-imaginaires, pimentées d'érotisme et de violence qui, lorsque vous les aurez lues, deviendront pour vous les vraies biographies de ces femmes-là. Et quelles femmes !

Nappasin omaan lukupinooni, kun rouvat alkoivat selailun perusteella kiinnostaa.

Edit 30.12.2007: Kirja on tarjolla kirjasäteeseen LUKEMISEN AAKKOSET 2008-haastetta varten. Mukaan pääsee lähettämällä minulle PM:n. Lukujärjestys muokkautuu sen mukaan, miten lukijoita ilmaantuu. Yritän ainakin aluksi järjestää lukijat jonkinlaiseen maantieteelliseen järjestykseen.

Purina (Helsinki)
lottuli (Helsinki)
Tarna (Tampere)
kiksu (Tampere)
lukutuoli (Tampere)
myntti (Tampere)
BlackDevil (Tampere)
Bookgeo (Tampere)
MsTeddy (Tampere)
Alejanda (Pori)
arjamaaria (Pori)
Huumorto (Pori)
Pellu (Lappeenranta)
Niksu (Helsinki)
VariC (Helsinki)
kasenka (Simpele)

Edit 31.1.2008: Mä luen tätä jo! Jotta kaikki aakkoshaasteeseen kirjan haluavat ehtivät lukea kirjan ajoissa, lukuaika on 2 viikkoa / lukija.

Edit 5.8.2008: Koska kirja on liikkunut reippaasti ja on jo toiseksi viimeisellä lukijalla, jatkan lukuaikaa kuukauteen.

Edit 18.9.2008: Lukijoita on tullut ainakin kolme lisää. Kuukauden lukuaika voimassa.

Puheenvuoron saavat 1800-luvun suuruuksien rouvat Martha Bernays (Sigmund Freud), Adèle Foucher (Victor Hugo), paronitar Jenny von Westphalen (Karl Marx) ja nuorimpana Mahlerin pouliso Alma Schidler 1900-luvun alkukymmeniltä. Varhaisempia sukupolvia edustaa vain Ksanthippe, Sokrateen vaimo.

Kirjan nimen ja kirjailijan esipuheen perusteella odotin hilpeää kirjaa. Rouva Freudin puheenvuoro avasi kirjan. Hänen osuuteensa sisältyi huumoria. Muiden rouvien tarinat olivat katkerampia. Jenny Marx sai minut melkein kyyneliin. Hänen tarinansa oli hyytävää luettavaa. Tyyliltään kirja oli kevyempää luettavaa kuin sisältönsä puolesta. Vain Alma Mahlerin kirjemuotoon kirjoitettu kertomus oli rasittavaa lukea.

Huomenna kirjan saa Purina.

Hain kirjan tänään Sanomatalosta, ja olen jo lukenut sitä melkein puoliväliin. Tähän asti kiintoisa ja eloisa kirja.

Esipuheessa kirjailija kertoo: "pesen ja kampaan, pistän väriä ripsiin ja punaa poskiin, huuhdon pois harmauden ja kelmeyden, johon muutamat vaimoihin asti pääseet hovihistorijoitsijat ovat heidät kätkeneet"
Tässä on onnistuttu varsin hyvin, vaietut puolisot heräävät eloon. Jotkut kappaleet ovat parempia kuin toiset, Jenny von Westphalen jäi aika hahmottomaksi, kun taas Alma Schindler hurmasi boheemilla ja voimakkaalla luonteellaan, joka kesti vuosien tallomisen ja vähättelyn.
Kirja oli vähän turhan synkkä, tuntuu kuin kirjailija olisi päättänyt, että näiden puolisoiden elämä oli pelkkää kurjaa uhrautumista kiittämättömän miehen vuoksi. Mutta sellaista vaimojen elämä menneillä vuosisadoilla on pitkälti tainnut olla...

Annan kirjan Lottulille seuraavassa tapaamisessa.

Sain kirjan eiln ja menee lukuun heti kesken olevan ringin jälkeen, toivottavasti jo huomenna.

Menin kirjan alussa hiukan sekaisin, oliko tarinat edes osittain totta? Vai käyttikö lähinnä miellikuvitustaan? Enpä vielä mytkään osaa sanoa miten paljon oli totta ja mikä keksittyä vaikka esipuheenkin luin toistamiseen.

Tarinat olivat hyvin erilaisia ja rouvat olivat omia persooniaan. Kaikille oli kuitenkin yhteistä se, ettei kuuluisan miehen rouvana ole helppoa. Viimeinen Mahlerin rouvan tarina oli kieltämättä ärsyttävä luettava kirjemuotoisena, mutta kyllä hänenkin kohtalonsa oli kurja.

Voi rouva parkoja!

Rouvat jatkavat matkaa Tarnalle tiistaina, kun olen takaisin kaupungissa.

Hupsista. Anteeksi! Olin vallan unohtaa koko journaloinnin. Kirja saapui tänään. Kiitos, lottuli!
Lukaisin jo esipuheet. Aivan oikein; monikossa. Kirjailija on katsonut tarpeelliseksi väsätä niitä kaksi. ???
Paras, etten vielä sano tämän enempää.

Harvoin kai odotukset ja ennakkokäsitykset vaihtelevat niin kuin tämän kirjan kohdalla: Rinkiin ilmoittautuessani kuvittelin saavani huumoripläjäyksen hajamielisen herrahenkilön ja/tai hänen vaimonsa seikkailuista. No, se virhe korjautui äkkiä, ja sitten luulin saavani lukea faktaa arvon rouvista. Esipuheen tyyli oli tosin hieman kepeämpää laatua, mutta kerrankos sitä niinkin. Kunnes: Tahdon palauttaa arvoonsa herrojen taiteilijoiden ja nerojen parjatut ja unohdetut paremmat puoliskot. Otan suurimpien kuuluisuuksien elämäkerrat uuteen käsittelyyn ja kaivan ihmisten ilmoille heidän hellan taakse hautautuneet, pölykoirien peittämät, kaapin taa kauimmaiseen nurkkaan harjankin ulottumattomiin unohdetut rouvansa ja tutkin, miten asiat ovat. ... Joskus se voi vaatia valheen, mutta mikä on valhe? (Lihavointi on minun.) Siis ei faktaa vaan sitä ja fiktiota sekaisin? Epämääräisin ja inhottavin yhdistelmä minkä tiedän. Ongelma on tietysti minun. Eikä tämä taida olla vallan faktiotakaan: Historiallisten elämäkertojen ystäviä neuvon jättämään romaanini rauhaan. Siis romaani?! Kääk. Eikä edes sitä; romaani (käännösvirheestä esipuheessa ei liene kyse) on minun ymmärtääkseni laaja (so. yhtenäinen) proosamuotoinen teos. Tämä kirja lienee jonkin sortin kertomuskokoelma.
Sen verran kvasifaktion rakentelijat minua rutinoistani huolimatta kiinnostavat, että päädyin etsimään tietoja kirjailijasta itsestään. Toimittaja, mitäpä muuta. Mutta mielenkiintoisempi havainto oli se, että Françoise Xenakisia googlatessani tunnuin väistämättä törmäävän ensin aviomieheen, säveltäjä Iannis Xenakisiin. Hmm... En tiedä, kuinka kuulu säveltäjä X. on mutta silti: On tietysti sellaisiakin taiteilijan puolisoita, jotka tunnetaan omana itsenään, mutta kuka tietää, mihin kaikkeen he olisivat pystyneet jos... Ei kukaan. ... Taiteilijan vaimon osan valinnut sanoo: ”mies ensin, mies ensin...” En voi välttyä ihmettelemästä, paljonko kirjan suurmiesten vaimoissa on rouva X:ia itseään. — Esipuhe taisikin olla kirjan kiintoisinta antia.
Tekstissä kahlasin kuin suolla. dotdot onnistui sentään löytämään huumoria rouva Freudista. Minä en ollut yhtä onnekas tai huumorintajuinen. Jo Ksanthippe (olen tottunut kirjoittamaan nimen hieman toisin, mutta kirjoitusasuja näkyykin olevan suomessa useita) oli kiinnostavampi. Tavan mukaan sokeri oli kuitenkin pohjalla tai tässä tapauksessa tietenkin lopussa; Alma Schindler. Päinvastoin kuin joitakin aiempia lukijoita, minua miellytti rouva Mahlerin tarina päiväkirjoineen kaikkineen. Sitä paitsi siinä oli eniten ihan oikeaa dokumentoitua tietoa. (Vai oliko sittenkään, sillä mikä on valhe? Voinko minä luottaa Françoise-rouvaan?) En vain oikein ymmärrä, miksi kertomuksissa ei voinut edetä kronologisesti vaan piti hypellä ajassa edestakaisin. Eivät ne jutut siitä juuri ehyemmiksi muuttuneet, päinvastoin. Mitä rouva X. sillä halusi peitellä? Kirjansa tyhjänpäiväisyyttäkö?
Gustav Mahlerin (kursiivilla kirjoitettu, siis todellinen?) kirje Almschilleen pisti minut tosissani miettimään, mikä saa ihan fiksutkin naiset hyppäämään egoistien, narsistien tai muiden itseään ja suurta tehtäväänsä täynnä olevien hömötiaisten kelkkaan. Alman kohdalla ajattelin sen johtuvan ihailun lisäksi kapinasta, tuntuivathan sekä hänen että Mestarin ystävät ainakin Xenakisin mukaan paheksuneen avioaikeita. Kirjailijan tulkinta oli kuitenkin toinen: kapinaa kyllä, mutta äitiä vastaan. Tiedä sitten, mikä on totuus.
Toinen mieltäni vaivaava ajatus koskee tällaisten sosiaalisesti vajavaisten suurmieshömökkien lapsia. Mitä mahtaa miettiä esimerkiksi sisaruksensa kuolemasta kauhistunut nälkäinen lapsi, kun isä puolihuolimattomasti mättää mahaansa koko perheelle tarkoitetut ruoat suurin piirtein viimeisiä siemenperunoita myöten, kuten Jenny von Westphalen -tarinassa?
Lopuksi Xenakis kehuskelee vielä lukeneensa ja kerranneensa kasan kirjallisuutta oppiakseen tuntemaan miehet läpikotaisin ja vahvistaakseen käsityksiään heidän vaimoistaan. Lausunnon loppuosa viittaa minusta pahanlaiseen lähdekritiikin puutteeseen. (Purina on oikeassa: ... [T]untuu kuin kirjailija olisi päättänyt, että näiden puolisoiden elämä oli pelkkää kurjaa uhrautumista kiittämättömän miehen vuoksi. Niinhän hän olikin. Jo ennen kuin alkoi ”tutkimustyönsä”.) Eikä kovin vakuuttavalta näytä lähdekirjallisuuden määräkään. Ehkä se on sitä laadukkaampaa? Tuskin sentään. — Itse asiassa arvon rouvistakin tuntuu netistä löytyvän aika lailla tietoa. On tosin muistettava, ettei moista apuvälinettä ollut käytössä vielä 80-luvulla. Mutta kirjastoja sentään, ja arkistoja.

Ääh. Taas minä kirjoitin pitkästi. Enkä edes itse ”romaanin” sisällöstä. Aika tylsä opus, mutta antoipahan ajattelun aihetta. Kiitos siitä, dotdot! Ja aakkoshaasteen X:stä. — Annan kirjan kiksulle tamperelaisten huomisessa miitissä. Tästä tuleekin sitten guinaveven Keep Them Moving -haasteen tusinas kirjani eli 2008 KTMC #12.

Rouvat siirtyivät haltuuni eilisessä miitissä, kiitos Tarna! Esipuheiden verran kirjaan eilen tutustuin, jatkoa seuraa...

Olipas kirja, jotensakin erilaista kirjaa minäkin odotin. Ärsyttävintä oli juurikin se, ettei tiennyt mikä on totta ja mikä tarua, kun kuitenkin kyseessä ovat todelliset henkilöt. Poukkoilu ajallisesti sai kirjan välillä tuntumaan jotenkin hankalalta. Minä pidin eniten rouva Freudin, Ksanthippen ja Jenny von Westphalen tarinoista. Koin Adèle Foucherin tarinan ahdistavimpana, sellaisia nämä olivat kyllä kaikki, mutta jostain syystä erityisesti tämä. Adèlen kuolinvuosi oli jutun alussa väärin ja se vähän hämäsi alkuun. Hieman hämmentyneenä laitan kirjan jatkamaan matkaansa - tulipahan luettua! Lukutuoli saanee armon Rouvat kylään pääsiäiseksi.

Kirja saapui kotiinkuljetettuna ja upeasti ajoitettuna: sain viime yönä päätökseen aakkoshaasteen C-kirjaimen ja enää puuttui tämä X , niin koko aakkoshaaste on suoritettu loppuun:) Kiitos toimituksesta, kiksu, ja kirjasäteestä, dotdot! Jos saan pääsiäispyhinä luettua, siirtyykin varmaan jo ensi viikon BC-miitissä myntille.

Minusta tämän kirjan idea oli sinänsä aika hurmaava ja mielenkiintoinen, mutta valitettavasti toteutus jäi odotuksiini nähden puolitiehen. Kiksun tavoin minua häiritsi faktan ja fiktion sekoittuminen, ja luulen, että olisin enemmänkin kaivannut faktaa näiden naisten elämästä kuin esim. mielikuvia rouva Freudin ajatuksista seksuaaliaktien keskellä ;)
Minun suosikkitarinani oli Jenny von Westhalenista kertova tarina, joskin myös Freudin rouvan ja Alma Mahlerin tarinat olivat mielenkiintoisia. Noista parista muusta en saanut oikein mitään irti, ne olivat aika tylsiä ja huomasin kiirehtiväni lukemista, jotta pääsisin siirtymään johonkin "hyvään kirjaan".
Kirjan lukemisen jälkeen kokonaisuudesta jäi vähän epäuskottava tunnelma, mutta toisaalta heräsi kiinnostus saada tietää lisää erilaisten historian merkkihenkilöiden perheistä.

Kiitos dotdotille ringistä sekä siitä, että sain tästä viimeisen puuttuvan kirjaimen, X:n, aakkkoshaasteeseen!!

Siirtynee Myntille vielä tämän viikon BC-miitissä.

Kiitos. Sain kirjan tänään miitissä. Täytyykin muistaa siirtää kirja lukupinon kärkeen, että ehtii kahdessa viikossa.
***
Huuto.netin myynti-ilmoituksesta napattu takakansiteksti:
Sigmundin ja Karlin tuntee jokainen, mutta kuka on kuullut Marthasta tai Jennystä? Suurmiehistä kirjoitetaan hyllymetreittäin, kun taas heidän puolisonsa kuitataan useimmiten parilla sivulauseella. Ranskalainen kirjailija Francoise Xenakis päätti pelastaa unohduksesta edes muutaman historian pölyyn hautautuneen rouvan. Tosiasiat lähtökohtanaan, mielikuvitus ja intuitio apuvälineinään hän kirjoitti viiden naisen elämäkerrat, antoi heille äänen, pisti heidän suuhunsa niin todentuntuiset sanat, ettei lukija voi muuta kuin uskoa hänen olevan oikeassa.
Sokrateen lapsivaimo Ksantippe, josta tuli äkäisen akan vertauskuva; on tyyni ja tyytyväinen Martha Freud, joka luonnostaan (ja kirjailijan tahdosta) tajusi kaiken sen mitä hänen miehensä myöhemmin nimitti psykoanalyysiksi; on kananaivoiseksi leimattu Adele Hugo; on Jenny Marx, pikku paronitar jonka elämä oli kovempaa kuin kaikkien Dickensin sankarien yhteensä; ja viimein Alma Mahler, mustasukkaisen ja kateellisen maineen saanut Alma, jolta sulhanen neroutensa suomalla etuoikeudella kielsi säveltämisen.
Näitä häpeämättömästi naisen näkökulmasta kirjoitettuja sivuja ryydittävät huumori, erotiikka ja aito tunne.

Voi ahdistus! Olipa tämä synkeätä luettavaa. Kurjaa oli rouvilla, sillä ei heidän elämässään juuri tuntunut valonpilkahduksia olevan. Minäkin lainaan Purinan kommenttia: "tuntuu kuin kirjailija olisi päättänyt, että näiden puolisoiden elämä oli pelkkää kurjaa uhrautumista kiittämättömän miehen vuoksi."
Suosikkirouvani olivat Adèle Foucher (Victor Hugo) ja Alma Schindler (Gustav Mahler).
Alman tarinan aloittava kirje on jokseenkin kammottava! Ilmeisesti se on sitten ihan aito - ainakin kirjan lopussa mainitaan, että "kursiivilla painetut lauseet on todella joskus sanottu tai kirjoitettu".
Nyt kiinnostaisi tietää vähän enemmänkin näiden rouvien elämästä.

BlackDevil saa kirjan tänään miitissä.

Rouvat ovat nyt löytäneet tiensä Nokialle kun kirja sujahti laukkuuni Tampereen miitissä. :)

Kirja jatkaa matkaansa tänään Tampereen miitissä, palaan editoimaan tähän vielä journalini, mutta nyt myöhästyn bussista jos en sinkaise täysillä matkaan!

Edit: noniin, jospa muutaman sanasen laittaisi vihdoinkin. Ensinnäkin, kuten muutkin ovat todenneet, oli ärsyttävää miettiä mikä on totta ja mikä ei - kunnes viimeisellä sivulla todettiin, että kursiivit olivat totta ja muut kirjailijan keksintöä. (Oliko todella?) No ei kiinnostanut enää siinä vaiheessa ruveta kahlaamaan rouvien kohtaloita läpi toistamiseen tutkiakseen tarkemmin kursiiveja ja tavallisia tekstejä, vaikka näin olisikin varmasti saanut kirjasta enemmän irti. Mielestäni asia olisi siis pitänyt ilmoittaa alussa... Sillä tavalla olisin itsekin lukenut näitä rouvien tarinoita melko lailla eritavalla ja varmasti kiinnostunutkin kirjasta edes jossain määrin. Vaikkakin... lähteiden määrä ei vakuuttanut mua millään tavalla, että kirjailijan kehuja olisi mitenkään voinut ottaa todesta hänen sanoessaan, kuinka hyvin hän on näihin henkilöihin tutustunut. Idea itsessään kuitenkin olisi ollut todella hyvä, jos vain toteutus olisi ollut toisenlainen.

Noin muuten kursiivien "ulkopuolella" kirjailijan mielikuvitus tuntui junnaavan tasan yhtä ja samaa rataa, joten yhdelläkin tai maksimissaan kahdella rouvalla olisi tämä kirja voitu klaarata läpi, turhaa näitä "samoja" juttuja kerrata moneen otteeseen vain eri nimellä. Tarna sen hyvin aikaisemmin sanoikin: "Tekstissä kahlasin kuin suolla."

Että semmäävaa sanon, että kyllä sitä pitää ihmisen hullu tämmösiä haasteita varten olla, tätä kirjaa en varmasti olisi muuten loppuun lukenut. Kirveen nieleminenkin olisi ollut helpompaa. (Lisähuomautuksena vielä, että elämäni aikana olen jättänyt kesken ehkä noin kymmenisen kirjaa, joten siitä voi varmaan päätellä kuinka kuolettavan tylsänä tätä pidin.)

Tämä rinkikirja on nyt siirtynyt minulle, kiitokset BlackDevilille kirjan tuomisesta miittiin.

Tähän rinkitarjoukseen tartuin lähes pelkästään aakkoshaasteen vuoksi. Toisaalta kurkistus näiden rouvien elämään faktamuodossa kiinnosti kyllä. Kirjassa vain en pysynyt ihan perillä siitä, mihin uskoa oikeana tietona ja mitä taas ajatella kirjailijan omina sovelluksina. Faktan ja fiktion häilyvä raja siis häiritsi.

Rouvien elämä oli kirjan mukaan pitkälti alistumista puolison ja yhteiskunnan asettamiin vaatimuksiin ja asemaan. Pilkahduksia vahvemmasta omasta tahdosta välittyi ainakin Alman mielenliikkeiden kuvauksesta.

Otan yhteyttä MsTeddyyn kirjan siirtämiseksi eteenpäin.

Kiitos Bookgeo, sain viimein jotain luettavaa!!=)Tämä opus lähtee lukuun aivan välittömästi...

Alku oli hyvä. Piti mukanaan ja sivut kääntyivät ahkerasti, loppua kohden kävi jotenkin kuivaksi, mutta kokonaisuutena ihan hyvä.=)

Laitan kirjan eteenpäin Alejandalle maanantaina.

Rouvat saapuivat tänään. Kiitos!

p.s. Että mää tykkään tuosta dotdotin rekisteröintilapusta!

Nimestään päätellen tämä kirja olisi voinut olla hauska, mutta sitä se ei ollut. Myöskään odottamani "kaiken takana on nainen" -teema ei pompannut esiin. Kirja oli täynnä kurjuutta ja kuolevia lapsia. Ehkäpä pelkkä BC ei olisi riittänyt loppuun lukemiseen. Siihen tarvittiin aakkoshaaste. X on nyt sitten tässä. Kiitos siitä dotdot!

Rouvat jatkaa matkaansa arjamaarialle viimeistään lauantaina.

Kiitos täällä on. Menee lukupinon päälle eli aloitetaan tänään.

Voi hitsi. Luulin, että tää on dekkari. Jostain olin keksinyt, että dekkari tämä on, joten meni hetki ennen kuin tajusin, että mistä oikein on kyse.

Minuakin häiritsi se, ettei tiennyt, mikä on totta ja mikä ei. Tuntui, että kirjailija oli tarkoituksella kirjoittanut niin, että herättää huomiota ja kysymyksiä.

Kirja oli osaltaan mielenkiintoinen, mutta kaikki jutut ei niin mielenkiintoisia. Mietin itsekin, olisinko lukenut ilman aakkoshaastetta. Ehkä en...

Mielenkiintoni herättänyt kirja on nyt täällä. Se oli saanut lojua toisessa työpaikassa jonkin aikaa, kun olin eri paikassa töissä.

Luen kuin kerkiän. Toivottavasti ehdin ettei tarvitse laittaa lukematta eteenpäin. Ensi viikolla on tämä "uraputki" (= muutama viikko joka päivä töitä yhdellä vapaapäivällä) sentään ohi. Voi lopettaa tietokoneen ääreen nukkumisen.

Hitto, kirja unohtui! Tai lähinnä unohtui tässä kaikessa kiireessä ja melskeessä tuo kahden viikon lukuaika. Tuli ylitettyä pahasti! Anteeksi anteeksi anteeksi.
Laitan nyt äkkiä liikkeelle.

Kirja oli mielenkiintoinen. Hieman häiritsi se, että jokaisella naisella oli "samat tavat" kertoa asiat, koska kirjoittaja ei ollut ns. luonut hahmojaan kunnolla erikseen. Oikeat ihmiset oli kyseessä, mutta tarinat vain osittain totta.
Itse osasin heti alussa suhtautua kirjaan "vain romaanina". Tietysti välillä mietti, että mahtoiko tämä olla totta vai kirjailijan keksimää.

Edit: Onneksi lukuaikaa on pidennetty näköjään kuukauteen, niin en niin pahasti myöhästynyt aikataulusta.

Hiukka hidas reaktioaika täällä päässä. Kirja tuli jo noin viikko sitten, mutta on unohtunut kesälaitumilta paluun kiireessä journaloida. Yritän olla ripeämpi lukemisen suhteen kuitenkin.

Kirja oli oikeastaan aika mielenkiintoinen. Pisti miettimään, että jos joidenkin naisten elämä vaimoina on kirjassa kuvatun kaltaista, niin yksinhuoltajaäitiys ei ole ollenkaan niin surkuteltava tila. Ainakin olisi yksi "lapsi" vähemmän huolehdittavana. Kirjassa vaimot eivät oikein olleet vaimoja ollenkaan, vaan jonkinlaisia palvelijoita tai äitejä aikuisille miehilleen.

Kirjasta tuli mieleen Märta Tikkasen omaelämänkerrallinen romaani Kaksi - Kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta, joka on myös aika karua kuvausta kirjailijan vaimona elämisestä, ja vaikka se on omaelämänkerrallinen niin sitäkin lukiessa alkaa helposti pohtia, että onkos tämä totta, tulkintaa kirjailijan omaksi eduksi vai tarkoitettu fiktioksi.

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Postitan kirjan Niksulle.

Kirja on minulla. Rouva oli pyörähtänyt entisessä osoitteessani, mutta löysi tiensä kuitenkin perille.

Ei tämä nyt kovin hyvin pudonnut. Yhdyn edellisten kommentteihin häiritsevästä faktan ja fiktion sekoittamisesta. Jos tämä oli suurimmilta osin fiktiota niin miksi naisista oli tehty niin surkeita ja alistuvia. Vai kuinka paljon tässä oli faktaa? Martha ja Jenny olivat naisista mieluisimpia luettavia, kenestähän VariC pitää? Hänelle seuraavaksi.

Kiitos dotdotille että sain osallistua, aakkoshaasteen hengessä minäkin tämän luin.

CONTROLLED RELEASE NOTES:

VariC:lle.
KTMC #94.

Kirja on nyt täällä. Yritän saada luettua pian, ihan siltä varalta, että X:ää haluavia ilmestyy vielä lisää. Kiitos, dotdot ja Niksu.

Tämä kirja tuli luettua aika automaattiohjauksella. Tyyli oli riittävää siihen, etten sentään keskeytellyt jatkuvasti lukemista, mutta ei mitenkään niin erikoista, että olisin todella paneutunut siihen. Kirja oli ihan ok lukea, en ihastunut mutten myöskään vihastunut.

Pahin ongelmani oli, etten oikeastaan tuntenut edes niiden miesten taustoja; Freudista tiesin jotain, mutta muuten tuntemiseni rajoittuu lähinnä miesten tuotantoon. Eikä edes aina niinkään pitkälle: Mahlerista ei ole minkäänlaista käsitystä enkä koskaan ole Hugoakaan lukenut. Ehkäpä sivistyneen ranskalaisen voi olettaa tuntevan näitä henkilöitä paremmin? Jotenkin tuli tunne, että tämä kirja on hyvin tyypillisen ranskalainen.

Mielenkiintoisinta oli, kuinka eri naiset edustivat erilaisia vaihtoehtoja suurmiehen vaimon roolille, tavallaan arkkityyppejä, jotka esiintyvät kerta toisensa jälkeen kertomuksissa. Tämä taitaa muuten olla ainakin osittain myös syy, miksen päässyt kirjaan ihmeemmin sisälle: naisilla ei oikein ole kenelläkään omaa persoonallisuutta, vaan teksti on hyvin pitkälti samanlaista tarinasta toiseen.

Freudin vaimo on se todellinen nero, jonka keksinnöistä mies ottaa kunnian, koska maailma, etenkään tiedemaailma, ei ole valmis naisten osaamiseen. Sokrateen vaimo on näkymätön, tuskin ihmiseksi tunnustettu, jota kukaan ei edes huomaa. Hugon vaimo on edustusvaimo, joka miehellä on vain koska miehellä odotetaan olevan vaimo. Marxin vaimo on kodinhoitaja, joka pitää kodin pystyssä, koska mies ei siitä välitä tai siihen pysty.

Mahlerin vaimon määrittelevä piirre on ehkä kätketyin, mutta minulle pisti silmään miehen vaatimus omien sävellysten lopettamisesta. Mahler kokee vaimonsa itselleen uhkaksi ja tukahduttaa kaikki vaimon piirteet, jotka voisivat kilpailla hänen itsensä kanssa. Freudin tapaus näyttäisi itse asiassa käänteiseltä tälle, mutta minulle tulee vaikutelma, että Freud ei koskaan näe vaimonsa osaamista; hänelle vaimon antamat ajatukset, siinä määrin kuin ne toimivat, ovat hänen omiaan, ja vaimon alistunut suhtautuminen pönkittää tätä käsitystä.

En tapaa lukea yksityiskohtaisesti aiempia journalointeja, mutta jonkin verran kuitenkin silmäilen. Olin siis varautunut muita häirinneeseen faktan ja fiktion sekoitteluun, ja lähdin kirjaan lähinnä asenteella, että se on puhdasta fiktiota alusta loppuun. Saattaa niin olla, ei siellä kovin paljoa kursiivilla ollut, mutta saattaa olla olemattakin. (Tuli tuolla ylempänä jo mainostettua, etten näistä henkilöistä ihmeemmin tiedä.) Enkä tiedä, onko sillä ihmeempää väliä: ei tämä kirja selvästikään ole tarkoitettu historialliseksi totuudeksi (joka sekin vaihtelee muotivirtausten mukaan), vaan ennemmin herättämään ajatuksia modernissa lukijassa. Freud varmaan hyväksyisi...

Oli aika hassua lukea Freud-osuutta, kun olin juuri äsken lukenut tämän psykoanalyysin ylistyksen ja tiesin mm. millaista kukkua Susimies-tapaus oli. Olikohan Freudin kaiken höpöpöpön takana sittenkin vaimo ja Freud olisi yksinään pystynyt saamaan aikaan jotain järkevämpää? ;-)

Kasenkan osoite minulla onkin, eli kirja jatkanee matkaansa alkuviikosta.

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Postitettu kasenkalle.

Kirja saapui tänään, se on koirastani erityisen mielenkiintoinen. Terveisiä siis kaikille edeltävien lukijoiden koirille - teidät on haistettu!

(toivottavasti itsekin kiinnostun siitä yhtälailla)

edit. Kirja on varattu Annelisille minun jälkeeni.

Heti alkuun tunnustus: Tätä kirjaa en takuulla olisi lukenut ilman aakkoshaastetta. Ihan käsittämätön kirja, vai johtuukohan tunnelma siitä että olen viime aikoina sattunut lukemaan ihan ihmeellisen ihania kirjoja joihin verrattuna tämä opus tuntui olevan anekdoottimainen sillisalaatti vailla pääta tai häntää.

Freudin vaimon tarinasta pidin eniten ja se johtuu ihan siitä että tunnen herra Freudia parhaiten näistä tyypeistä ja siksi sain siitä jotain tarttumapintaa. Toiseksi mieluisin tarina oli Ksantippe, Sokrateen vaimo - samasta syystä. Tällöin faktan ja fiktion sekoittaminen sopii, kun lukija kykenee erottamaan siitä sen totuuden siemenen ja ymmärtää lopun olevan kirjailijan ajatuksen tuotetta. Loppujen kolmen rouvan jaarittelut oli pakkopullaluettavaa. Heistä olisin mieluummin lukenut lyhyen elämäkerran ja jättänyt kirjailijan tarinoinnin sikseen.

Ehkä nämä todella on tarkoitettu arkkityypeiksi niinkuin VariC mainitsi. Tai sitten rouva X. tarvitsi jonkun foorumin jossa purkaa omaa ahdistustaan säveltäjän vaimona.

Tämä kirja on yksi niistä kirjoista joista en viitsi edes olla iloinen sen takia että tuli luettua.

Haa, X saapui! Alusta alkaen ajattelin tätä kirjaa pyytää kylään. Jäi vähän viime tippaan, mutta vielä ehtii. Kiitoksia kirjasta, kierrättäjät!

No, enpä ennättänyt silloin. Nyt on uusi kierros ja tämä saa olla ihan ensimmäisiä tällä kertaa. Kirja oli kansistaan kovin valkoinen. Tuunasin sen. Tässä on takakansi.
---

Muistan lukeneeni Freud-osion jo aiemmin. Ei kai se haittaa, koska se kuuluu olevan paras tarina tässä kirjassa.

This is my # 75 (100) in
"REDUCE MOUNT TBR 2011" Challenge arranged by Dove-i-Libri.

This is my # 79 in
"KEEP THEM MOVING 2011" Challenge arranged by Booklady331.

Luin viimeinkin kirjan loppuun. Freud-osio oli ehdottomasti paras eikä Mahlerkaan ollut hullumpi lainkaa. Muista jutuista en juurikaan pitänyt. Luultavasti olisin lukenut kirjan ilman haastettakin - joskus.

Tästä tulee taas säde:
Sumako
Duskiska

Kirja on postitettu Sumakolle. Kotona koitin että kirja on juuri ja juuri alle 3 senttiä paksu, mutta liian suuri pieneen helposti -kuoreen. Kirja tuntui painavalle enkä uskaltanut punnitsematta postittaa. Menin postiin punnitsemaan sen. Kuoren ja kortin kanssa painoi 502 grammaa. Otin kortin pois: 500 grammaa. Halusin teipata kuorta tukevammaksi. Nyrsin postin huonoilla saksilla kirjan lopusta kaksi tyhjää sivua pois: 496 grammaa. Yes!
Lukuiloa!

Kiitos kirjasta! Luen tämän kesken olevan kirjan jälkeen, niin lähtee eteenpäin.

Tästä kirjasta opin, ettei koskaan kannata rakastua (tulevaan) suurmieheen eikä ainakaan mennä naimisiin sellaisen kanssa. Elämästä tulee helvettiä, ja joudut uhraamaan itsesi miehesi työlle ja olemaan lasten synnyttäjä ja taloudenhoitaja...

Kirja perustuu totuuteen, mutta on vaikea tietää, mikä on pelkkää sepitettä. Kirjan tarinathan eivät ole elämäkertoja. Ehkä pitäisi lukea henkilöiden oikeita elämänkertoja ja samalla tämän kirjan kursiivilla kirjoitettu teksti, joka loppusanojen mukaan on "todella joskus sanottu tai kirjoitettu".

Putoaa ensimmäiseen näkemääni postilaatikkoon. Lukuiloa!

Kirja perillä. Tattis vaan! Postikustilla tais olla vähän vaikeuksia saada tätä luukusta sisään, sen verran kauan se sen kanssa nyhräsi. :D

Kyllä mää ihan tykkäsin tästä. Mua kiinnostaa historia ja minussa on paljon feministin vikaa, joten aihealueeltaan kirja on sellainen, että olisin saattanut esim. kirjastossa tarttua tähän ihan ilman aakkoshaastettakin. Olen ihan onnellisessa asemassa sikäli, että mun on toistaiseksi tarvinnut lukea vain yksi pakkopullakirja aakkoshaastetta varten, ja muut olisin voinut muutenkin lukea. :>

Minua ärsytti melko tavalla se, että kirjoittaja myöntää esipuheensa ihan avoimesti tahtoneensa antaa näistä vaimoista tietynlaisen kuvan, joka voi erota paljonkin historioitsijoiden käsityksistä, ja halunneensa kirjallaan palauttaa heidän arvonsa. "Joskus se voi vaatia valheen, mutta mikä on valhe?" Siis mitähäh? Kyllä nyt hieman tulee mieleen, että onko arvon kirjoittaja miettinyt historiallisia tosiasioita ollenkaan, vai onko hän lukenut lähdeaineistoaan nähden siinä just sitä mitä itse tahtoo, ja ehkä laittaen vähän omiaankin, jotta saa annettua haluamansa kuvan suurmiesten vahingoksi ja heidän vaimojensa hyödyksi. Historiaa opiskelleena en nyt ihan voi arvostaa tällaista tarkoitushakuista, ehkä epärehellistä kirjoitustapaa, vaikka ei tämä historiankirjoitusta olekaan, vaan kaunokirjallisuutta.

Esipuheen rehellisyydelle on kuitenkin annettava kiitosta, ja sen takia luinkin tämän sillä oletuksella, että kerrotut asiat eivät välttämättä ole totta. Lukiessani en liiemmin pohtinutkaan sitä, mikä on totta ja mikä ei. En mä näitä yksityiskohtaisesti kuitenkaan muista enää vuodenkaan päästä, joten sama se on jos mulle nyt tuli jotain vääriä käsityksiä.

Suurin osa suurmiehistä olivat mulle entuudestaan jonkin verran tuttuja. Tuntemattomin heistä oli Mahler, jota olisin veikannut kirjailijaksi. Onneksi on Wikipedia (se olikin säveltäjä). :) En kuitenkaan koe, että kirjasta nauttiakseen pitäisi tuntea näiden miesten saavutuksia ja ajattelua hirveän syvällisesti, vaan ihan hyvin tarinoihin pääsee sisälle ilmankin. Poikkeuksena ehkä Freudin vaimon pätkä, sillä ilman Freudin ja psykoanalyysin jonkinlaista tuntemusta jää tarinasta varmasti monet merkitykset huomaamatta. Eniten pidin Victor Hugon vaimon Adèle Foucher'n osiosta. SIinä oli eläväisyyttä ja intohimoa kerrakseen.

Vien kirjan miittiin, jossa Nokkosperhonen katselee ottaako sen luettavakseen aakkoshaastetta varten. Jos hän tai kukaan muu aakkoshaasteilija ei sitä tahdo, tuon sen takaisin kotiin ja tarjoan foorumilla.

Kiitos, duskiska, sen verran kirjasta kiinnostuin, että otin sen kotiin ja aion lukea aakkoshaasteeseen, mutta ensin täytyy saada muutama keskeneräinen opus loppuun. Voin laittaa kirjan sitten myös eteenpäin, jos X vielä puuttuu joltakulta.

Hirmuinen kiire tämän viimeisen aakkoshaastekirjan kanssa tuli, vaikka sain kirjan käsiini jo syyskuussa. Opus ei vaan missään vaiheessa alkanut aidosti kiinnostaa, joten se oli helppo jättää viimeiseksi.

Rakkaudentunnustukset ja muut tunteilut luin läpi aikamoisella vauhdilla, niihin en jaksanut enkä ehtinyt perehtyä. Sen sijaan kirjan valttina oli mielestäni ajankuvaus - olkoonkin, että osa jutuista oli varmaankin kirjailijan mielikuvituksen tuotetta - ja tietynlainen realismi. Oli hurjaa lukea siitä, miten lähes kaikilta suurmiehiltä kuoli lapsi johonkin sairauteen ja silti he vaan jatkoivat tärkeää luomistyötään eivätkä oikein edes ehtineet pysähtyä lastaan suremaan.

Hugo- ja Mahler-osuudet olivat jotenkin tympeää luettavaa toisine naisineen ja pitkine jaaritteluineen. Marxin perhettä koskevassa pätkässä oli todella liikuttavaa perheen äidin sitkeys ja kyky hymyillä läpi kyynelten. Xantipan kohtalo oli arvatenkin karu, mutta myös kiinnostavaa luettavaa.

Osallistun kirjalla aakkoshaasteeseen (X-kirjain). Sen verran kovaa vauhtia sitä lukiessa jouduin pitämään, että ehkäpä luen sen vielä uudelleen lähiaikoina vähän rauhallisempaa tahtia. Jonkinlainen kiinnostus suurmiesten perhe-elämää ja 1800-lukua kohtaan tässä nyt heräsi.

Kirjalle löytyi uusi lukija, ja johan se on minulla liian kauan ollutkin. Uusi kohde on siis Lahti. Hyviä lukuhetkiä!

Kiitos kirjasta... :)

No niin, nyt on luettu äx-kirja aakkoosiin. Muuten ei varmaan olisi tätä tullut luettua. Osa tarinoista oli parempia kuin toiset, mutta jokaisessa mies vaikutti törkimykseltä. Tainnut olla tosi TOSI rakkautta, kun ovat jaksaneet katsella näitä sankareita loppuun asti.

Tämä kirjamaailman kiertolainen päätyi miitissä minun kassiini.