Kirja poliittisesta 70-luvusta ja sen nuorista.

Todella mielenkiintoinen kirja 1970-luvun kouluelämästä. Millaista on olla koulussa, jossa oppilaat jakaantuvat puolueittain. Kun ei itse tiedä, mihin joukkoon kuuluu ja sitten kuin vahingossa vain ajautuu eri leiriin ystävänsä kanssa.

Olen näitä juttuja joskus pohtinyt, mutta tämä kirja toi ihan uuden näkökulman. Sen, että suurin osa koululaisista ei kuitenkaan kuulunut mihinkään, ei millekään puolelle. Ja heistä taisteltiin. Heitä yritettiin saada mukaan keinolla millä hyvänsä. Kukin omalle puolelleen. Ja kuinka helposti leimautui. Uhkana oli myös leimautiminen opettajien silmissä ja se tiesi numeroiden laskua.

Rauha S. Virtanen on muuten sanonut kirjastaan näin:
"Kuvittelen, että Lintu pulpetissa tulee vielä pyrähtämään esiin kuin Fenix-lintu tuhkastaan, kun veljeys (sisaruus), vapaus ja tasa-arvo näitten hyytävien ja itsekkäitten vuosien jälkeen nousevat uuteen arvoonsa."

Mielenkiintoista. Luin juuri hetki sitten Virtasen toisen kirjan, mikä sijoittuu myös hänen viimeisimpiin teoksiin, nimittäin Ruusunen. Ihan eri tyylinen kirja, mutta mainitsen sen siksi, koska sen innoittaman tartuin tähänkin kirjaan.

Toivottavasti kirjalle löytyy innokkaita lukijoita vielä minunkin jälkeeni.

Lähtee Tampereen bookcrossing-kesäpäiville ja toivottavasti lähtee sitten kiertää Suomee. Ei tartte palauttaa lähtöpisteeseen. Ilmoitan mahdollisen säteen järjestyksen tässä journalissa.

Säde:
Lukutoukka
Tarna
Cinnamon234
Ahava

(editoin järjestystä käytännöllisyyden ja postikulujen vähentämisen takia)

Hei! Pääsin ekana tähän säteeseen, eri vänkää (vai mitähän silloin 50-luvulla sanottiin)!

*Nolostunut lisäys* Ai niin, tämä olikin se 70-luvun kirja. 50-luvun säde tulee minulle sitten myöhemmin... :)

Kyllähän sitä vieläkin (valitettavasti) muukin kuin kouluosaaminen numeroihin saattaa vaikuttaa, mutta olin yllättynyt, miten helposti ainakin tässä kirjassa saattoi leimautua yksinkertaisesti olemalla politiikasta eri mieltä kuin opettaja. Mielenkiintoinen ajankuva. Mihinkähän kaupunkiin tämä sijoittui, vai oliko kaupunki kuvitteellinen? Kirjailija itse taitaa olla Pirkanmaalta, jos muistan oikein...

Seuraavana listan mukaan Tarna.

Lukutoukka antoi kirjan torstain konjakkimiitissä minun hoiviini, jos sattuisin törmäämään Tarnaan ennen häntä.

Rauhasvirtanen on tuttuakin tutumpi mm. Seljan tytöt -sarjasta. Kirja alkoi kiinnostaa BC-kesäpäivillä, ja pystyin vaivoin pysymään päätöksessäni ("Ei enää yhtään uutta rinkiä!"). Vaan nytpä Lintu livahti laukkuuni vähänniinkuin kylkiäisenä. Kivaa: ei tarvitse käydä sitä kirjastosta kinuamassa.

Häikäisevä nuorisokirja vuodelta 1972. Häikäisevä merkityksessä "ajatuksia, muistoja ja mielleyhtymiä herättävä".

Tamperelainen Rauha S. Virtanen (s. 1931) lienee Suomen 60- ja 70-lukulaisista nuorisokirjailijoista idealistisimpia. Vahva aatteellinen pohja tuntuu yllättävän räikeältä kaikennähneellä 2000-luvullakin. Asiaa on auttamassa valloittava mielikuvilla myyminen, Virtasen vahvuus Numero Uno. Kirjailijasta ei olisi epäilystä, vaikka kansilehdet puuttuisivat, sen verran tavaramerkkistä kielenkäyttö on. Virtanen saarnaa paatoksella, mutta hallitsee suvereenisti tunnelmankutomisen ja vetävän tilannekuvauksen, valloittavat henkilöhahmot (tässä kirjassa Iri liihottelee voimakkaasti tyylitellyssä ihannemaailmassaan kulttuurin, sivistyksen, poliittisen rohkeuden siivittämänä idolihahmona), samoin osallistuvan nuorisojoukon liki autenttinen kuvaus on ihailtava voimavara. Tämä siitäkin huolimatta, että nykyperspektiivistä on lähes mahdotonta tavoittaa muuta kuin hento haiku siitä hengestä, jolla Lintu pulpetissa on Suomen lukevia (esi)teinejä aikoinaan ravistellut.

Luku 'Tilintarkastaja Iri' on malliesimerkki Virtasen omimmasta tyylistä ja keinoista. Voi, kuinka idealisoitua kotielämää, todellista "avoimen" ja "osallistuvan" kulttuurikodin meininkiä! Ah, nuo sumuiset syysillat, usvassa kotiin kaartavat Citroënin valot ja yöperhoset, kosteat luumut puutarhassa, boheemikodin lämpö ja kirjoituskoneen nakutus... Entäs sitten tunkkainen, sameanvärinen, liitupölyinen koulu, joka pikkuhiljaa puutarhan syysomenien punastuessa radikalisoituu...? :-D Minua ovat aina viehättäneet Virtasen tietoisen voimakas tunnelmointi ja tavaton värikylläisyys. Vaan myisikö tällainen tyyli enää nykynuortenkirjoissa? Aatteellisestikin Virtanen on täysin aikansa, 60- ja 70-lukujen tyyppi: hän ei liene julkaissut mitään 1980-luvulle tultaessa ja 2000-luvullakin vain vuoden 1973 Chileen ja poliittiseen melskeeseen sijoittuvan päätösosan Seljan tytöt -sarjalle.

Kirjan rakenne on rikottu: varsinaista juonta kuljetetaan takaumien kautta ja useiden henkilöiden näkökulmasta. Tilanteissa ollaan molempien leirien, sekä kristillisen Teinikillan että yd-rintaman kannattajien näkökulmasta, mutta kuitenkin detaljeja näyttävästi alleviivaten niin, että sosialistishenkisestä perussanomasta ei tule hetkeksikään epäilystä. Paikoin kerrontaratkaisuun pujahtaa loogisia ristiriitoja, mutta muuten valittu näkökulmatekniikka tukee hyvin kirjaa ajavaa aatetta, monitahoista joukkotoimintaa, "yhdessä olemme vahvat" -henkeä ja aatetoveruutta. Aivan perinteisin päähenkilöön keskittyvä keskeisrakenne on joutanut uusien aatteiden myötä romukoppaan; toisaalta samaa virtasmaista hajontaa löytyy jo 50-luvun Seljan tytöistä, joissa varsinainen idealistisuus oli uljaimmillaankin vasta nupulla.

En tiedä, voiko Virtasta syyttää liiallisesta politikoimisesta, jos hän on kuvaillut värikkään maalailevalla tavallaan yhteiskunnallista todellisuutta puoluepolitiikan leimaamassa yhteiskoulussa vuonna 1971, nimenomaan yleisdemokraattisen rintaman näkökulmasta ja sosialismia/kommunismia sympatiseeraten. Lintu pulpetissa tuo kuitenkin esille myös 60-/70-luvusta puhuttaessa usein vähemmälle huomiolle jäävän ryhmän, ei ainoastaan konservatiivisia porvariopiskelijoita, vaan spektrin ääripäässä olevan uskonnollisen nuorison. Tahallinen ääriaines ja törmäyskurssilla olleet säilyttävät vs. uudistusmieliset arvoasetelmat ovat ruutia. Virtanen lyö naulan kantaan muutoksessa 50-lukulaisesta tyttökirja- ja kiiltokuvamallista rajumpaan, osallistavaan nuorisokirjallisuuteen. 217 sivuun on saatu sijoitettua aika panokset yhteiskunnallisia ja ideologisia perusoppeja Jeesuksesta Marxiin sekä molempien koululaisryhmien käsityksiä kansalaisten eriarvoisuudesta; kaikki kuitenkin nuorisoromaaniin sopivalla yksinkertaisella tasolla ja keinoin, jotka saattavat paikoin hipoa utopismia. Kirjalle enemmän tai vähemmän tärkeistä teemoista mainittakoon mm. työväestön työolot ja työperäiset sairaudet, eläkkeet, terveys ja sairaus yhteiskunnassa, koululaisten olot, kouluopetuksen vääristyneisyys, Vietnam, sota ja rauha. Yksityiskohdissa löytyy hehkuva rautaisannos ajankuvaa ja autenttisuutta, kun teinikunnan kokoushuoneen pöydällä olevat lehdetkin luetellaan nykylukijoille kuriositeetteina: Sana, Ruotuväki, Pennin Pyörylä, Nuori Oikeisto. Kirjan löyhänä pääjuonena on kuitenkin Anna Lean yhteiskunnallisen ja poliittisen tiedostamisen herääminen ja kehitys rippileirillä uskoon tulleesta "kiltistä tytöstä" koulun tulipunaiseksi yd-aktiivien ydinryhmäläiseksi. Vaikka paikoin ideologinen mielipiteenmuokkaus tuntuu päällekäyvältä ja osoittelevalta, Virtanen saa kuitenkin mielipiteiden ja ajatusten herättämisestä täydet pisteet.

Rauha S. Virtanen on myös kirjojensa kautta vahvasti pirkanmaalainen. Ei liene epäselvää, mihin kaupunkiin Lintu pulpetissa sijoittuu. Siinä, missä Seljan tytöt asuivat Tampereen Vehmaisissa ja palloilivat koulun jälkeen keskustassa, Anna Lea ja kumppanit käyvät ihmeen tunnistettavaa Tampereen yhteiskoulua ja seikkailevat Hämeenpuistossa, Aleksanterin kirkkopuistossa, Tuomiokirkonkadulla, City-käytävässä, "Stockin" kahvilassa jne. "Tarjanmaan yhteiskoulun" rehtorina jopa mainitaan Helmeri O. Vaski ja tämän oikeistopolitiikassa vaikuttava poika, oikeustieteen yo Osmo H. Vaski :-) Yhteys Tampereen yhteiskoulun maineikkaaseen rehtoriin Immeri E. Sasiin ja tämän poikaan, Kokoomuksen kansanedustaja Kimmo I. Sasiin on minimaalisesti verhottu.

Rauha S. Virtasen kirjojen heikkouksia tai ns-heikkouksia on helppo löytää ja osoitella. Idealisoitu nuoriso ärsyttää ehkä eniten. Naiivin ihanteellinen osallistuvan kulttuuriälykön muotti vesittää sutjakimmankin nuorisokielen, kun 15-vuotiaat pojat heittävät huolettomasti Nerudaa ja Majakovskia koulutunnilla. Tai kun 3-vuotias penää aikuisilta demokratiaa. Kirjan pituuteen nähden ylenpalttisen mittava henkilögalleria ja sivuhenkilöiden turhan yksityiskohtainen kuvailu, sivupolkuseikkailuista aiheutuva ahtaus ja juonikuvion hajoaminen loppua kohti eivät nekään aina vakuuta. Osa heikkouksista/"heikkouksista" lienevät toki ajalleen tyypillisiä keinoja, mutta niin Linnun pulpetissa kuin muidenkin virtasten kohdalla mieleen pyrkii väkisin toivomus useampiosaisesta kirjasarjasta, johon kaikki elementit voitaisiin sijoittaa edes jotenkin sopusuhtaisesti ja niin, että jokainen detalji saisi riittävän painoarvon.

Spesifisti Virtaselle ominaisia ovat huikeat etunimet, joista erikoisimpien valinnassa epäonnistutaan nimenomaan liiallisen harkinnan ja samamuottisuuden vuoksi. Nimet ovat Virtaselle jostain syystä tärkeitä: vähäpätöisimmätkin statistit määritellään etunimen kautta. Lintu pulpetissa pysyttelee kuitenkin maltillisena nimien erikoisuudessa, r-sointisuudessa tai muuten äänteellisessä samankaltaisuudessa: Irin, Anitran, Piipan, Aanin, Meijun ja Lili-Marleenin vastapainona on ihan hyvä määrä Hannua, Makea, Tiinaa ja Eskoa. Reippaan punainen r kuuluu silti tilastojen todellisuutta vahvempana: Jyri, Riitta, Raila, Iri Perttilä, Raimo, Marita, Marja-Terttu, Marjo, Marleena, Roni, Erkka, Veeru, Mauri... Virtanen tuntee myös etymologiat ja valitsee tärkeät nimet teeman mukaan: Iri tarkoittaa Vanhassa Kalevalassa Ilmatarta.

Kansikuvasta bonuspiste: eipä olisi aatteen paloa voitu enää runollisesti julistavammin koululaisromaaniin liittää. Tekstissä pulpetista vapautuva lintu väännetään rautalangasta vasta toiseksiviimeisessä kappaleessa: rauhankyyhky, Prévertin 'Laskentotunnin' lintu, Summerhill-aatteen lintu ja Feeniks nousevat lentoon Anna Lean kouluaineessa. Anna Lean henkilöhahmo muuten vaikuttaa modernisoidulta Virva Selja -tyypiltä: povaisin hänellekin poliittisesti osallistuvan kirjailijan uraa. Joka tapauksessa: lukijalle Lintu lähtee lentoon.


Rauha S. Virtanen

***

Äh, innostuin tästä niin maan vietävästi, muistiinpanoja tuli tehtyä ihan liikaa :-) Seuraavaksi kuitenkin kirja Tarnalle, jos joskus lähiaikoina malttaisin...

Tämä on nyt kolmas kerta, kun yritän tehdä saapumisilmoituksen Linnusta pulpetissa. Sivusto tuntuu tökkivän ainakin jo kolmatta päivää. Katsotaan onnistunko tällä kerralla.
CatharinaL:lle kiitokset nopeasta toimituksesta. Vaikka etsimäni kirja oli jo napattu (lukutuoli ehti ensin), sain silti parikin kiinnostavaa kirjaa.
Seljat olen toki joskus lukenut, mutta Rauha S. Virtasen muu tuotanto on jäänyt vieraammaksi. Ja nyt mennään omiin kouluaikoihin, pyöritäänpä ilmeisesti omassa koulu- ja kotikaupungissakin. Minä tosin en käynyt TYK:iä vaan Syl:iä, mutta silti. Mielenkiintoista...

Lukupiiriajoiltani muistan, miten eräs piiriläinen usein hehkutti Seljan tyttöjä. Silloin mietin hiljaa mielessäni, miksi sarja ei koskaan ollut tehnyt minuun kummoistakaan vaikutusta. Yhtään kirjaa ei ole tarvinnut toista kertaa lukea.
CatharinaL puhuu omassa journaalissaan Rauha S. Virtasen tavaramerkkisestä kielenkäytöstä. Kieltämättä nuo kosteat luumut sun muut ovat minusta aika puistattavia. Mutta suurempia ongelmia minulle tuotti Virtasen lause. Etenkin kirjan alkupuolella ne ovat samanmittaisia ja siten tylsiä. Vaihtelua ei ole missään. Teksti on tasapaksua, yllätyksetöntä mämmiä (ei edes nakeja), tympeää koska tekijältä on unohtunut piristävä pomeranssinkuori. Ei sellaisesta nauti. En voi, en kykene, en edes halua. Tämänkaltaisen aiheen käsittelyyn olisi sopinut vähän terävämpi kielenkäyttö.

Kirjailijan ilmiselvä asenteellisuus alkoi pahasti ärsyttää. Siitäkin huolimatta, että olin tuolloin henkisesti huomattavasti lähempänä Linnun kilttejä yleisdemokraatteja kuin pahoja porvareita. Toki me elämme eri aikaa kuin 70-luvun alussa, mutta silti.
Täytyy tosin myöntää, että kirjan ajoitus on osunut nappiin. Lintua pulpetissa ei tällaisena olisi voinut enää parin vuoden kuluttua julkaista. Kai nyt jopa Tarjanmaan tarmokkaat demokraatit olisivat miettineet toisenkin kerran, millaista opetusta vaativat, kun naapurikunnan kokeiluperuskoulun historianopetusmoniste tuotiin julkisuuteen. (Heh. Ja siinä monisteessa on kuulemma erään presidentin puolison sormenjäljet näkyvissä;-)

Avainromaanistahan tässä kai ainakin osittain on kyse. Virtanen ei päästä Tarjanmaan rehtoria ja tämän oikeustieteilijäpoikaa helpolla. Ällistyttävän tunnistettavaksi hän on kamalan kaksikon kuvannut — varsinkin kun muistaa Rauha S:n jossain radiohaastattelussa vakuuttaneen, että vaikka hän käyttää kirjoissaan eläviä malleja, hän ei koskaan ikipäivinä kuvaa ketään niin että tämä itse sitä tajuaisi. (Ja kyllä Kirjailijalle nauru maittoi, kun tyttären kaveri oli luullut olleensa jonkun ihanaisen Selja-sankarittaren mallina. Tyttöressu kun oli oikeasti kuvattu vähemmän viehättävänä, ujona ja ylipainoisena haikailijana tms.) Toki Linnussa on muitakin tuttuja hahmoja, mm. Pasuunateatterin väki.
Koulun kammokaksikon vastapainona kirjassa astelee upea, älykäs ja monilahjakas Iri, tuo boheemin kulttuurikodin kasvatti. Tämä lukiolaistyttö tuntee jopa kirjanpitolain vähintään yhtä hyvin kuin autonsa ja kykenee sanelemaan kielteisen tilintarkastuskertomuksen tuosta vaan. En oikein voi välttyä ajatukselta, että erinomaisen Irin esikuvana on Virtasen oma tytär, joka todennäköisesti on käynyt juuri ”Tarjanmaan” yhteiskoulua. Arvatkaa, kenen herttaisen sekamelskaisesta mutta, ah, niin esimerkillisestä kodista sitten onkaan kyse. Äiti tekee kirjoitustöitä kotona ja... Niinpä.
Kirjassa esiintyvät maamerkit, kahvilat, puistot jne. ovat selkeästi tamperelaisia. Rauha S. Virtanen ilmeisesti tykkää ylen määrin sanoilla pelleilystä: Ota nakeja. Tai valmiita lihapulia. Minä vain en ymmärrä, miksi myös paikan- yms. nimiä piti muunnella mutta niin vähän, että esikuvat ovat helposti löydettävissä. Esimerkiksi Raatsu tai Raati, Stocki ja Peiponpesä. Askarruttamaan tosin jäi Domino. Kuvittelen sen viittaavaan legendaariseen Korona-baariin, mutta siinä tapauksessa Virtanen on muuttanut sen muualle. (No, vaihtoihan hän City-käytävänkin paikkaa ja laski Raatsan — huom. a! — kahvilan, mikä sen nimi sitten lieneekään ollut, kerrosta alemmaksi.) Raatsa/usta puheenollen; minusta on jotenkin omituista, ettei Lintu sanallakaan mainitse Hämeenkadun toista puolta omine joukkoineen. Elitismiä?

Kaikkein eniten kuitenkin kummastelen sitä, että kirjan keskushenkilö, viidesluokkalainen työläiskodin tytär Anna Lea käy yksityiskoulua. (Ai niin, ”yhteiskoulu” nimen osana kirjoitettiin tuohon aikaan muuten Y:llä.) Olihan lähistöllä valinnan varaa; Tarjanmaan kanssa likipitäen yhtä kaukana taisi olla kaksikin tyttölyseota ja kaksi yhteislyseota. Oliko ujo Aani epäonnistunut pääsykokeissa? Vai halusivatko vanhemmat tyttärensä ns. parempiin piireihin huomattavasti korkeamman lukukausimaksun uhallakin? Aanin kaltainen sankaritar ja kirjan keskeinen tapahtumapaikka syövät toistensa ja koko kirjan uskottavuutta. — Ettei vain Kirjailijaa olisi laiskottanut: toisenlaista koulua varten olisi pitänyt tehdä taustatyötä.

Sen sijaan minua ihastutti nimenomaan aamuhartauden valitseminen Aanin julkisen kannanoton paikaksi. Tuli elävästi mieleen oman kouluni se aamuhartaus. (Todistettavasti olen siis ollut ainakin kerran paikalla!) Aihe on unohtunut, mutta tunnelma oli ikimuistoinen: pimennetyssä juhlasalissa paloi vain yksi kynttilä. Hartaudenpitäjä oli muuten Satu Hassi. Ja historianopettaja purki tunnilla meille järkytystään. :)
Toinen minua miellyttänyt seikka oli kirjassa esitetyt kirjallisuusviitteet. Niitä Virtanen on harrastanut ennenkin. Lintua lukiessani muistin tutustuneeni Tarjei Vesaasin palkittuun Jäälinnaan Selja-sarjasta saamani vinkin vuoksi. Siinä se esitellään nuortenkirjana. Hmm.

Lintu pulpetissa on ollut ilmeisen suosittu, otettiinhan siitä ilmestymisvuonna ainakin kaksi painosta. Jostain syystä se on jäänyt minulta tyystin huomaamatta. Olisinkohan tuolloin ajatellut ohittaneeni nuortenkirjaiän. Kuka tietää, ehkä minä olisin silloin pitänytkin tästä kirjasta. Nyt tämän lukijan kohdalla lintuparka ei lennellyt mihinkään, siipirikko kun on.
Siitäkin huolimatta: kiitos tästä lukukokemuksesta!

**
Eräs Cinnamon234:n ja minun yhteinen ei-BC-ystävä suunnittelee keskiviikoksi siskonpiristysretkeä Turkuun. Yritän tuupata kirjan hänen mukaansa. Jos en onnistu eikä muuta kuriirikyytiä äkkiä ilmaannu, turvautunen postin palveluksiin.
Edit 25.7.07: Vein kirjan tykötarpeineen eilen Jankaan. Linnun on määrä pyrähtää tänään Turkuun ja etsiytyä siellä kovin kiireisen Cinnamonin työpaikan neuvontaan tms. Eiköhän se sieltä löydä tiensä perille, ja C. saa kirjan luettavakseen ei pyyhkeiden vaan pyyhkeen kera (C. kun jätti kuivaimensa kiinaillessaan täällä Kesäpäivien aikana).

Kirja saapui tänään Turkuun ja toivottavasti pääsen sen kimppuun ensi viikolla.

Ihan mielenkiintoinen kirja, kun siihen pääsi sisään. Tosin itselläni siihen sisäänpääsyyn meni sitten aikaa.

Herätti ajatuksia. Itse 80- ja 90-luvuilla peruskoulun ja lukion käyneenä monet kohdat olivat tuntemattomia. En itse muista, että meitä olisi esim. kahviloista kehotettu poistumaan, vaikka kahvit olisikin jo juotu ja muutenkin tilattu vähän. Toisaalta muista vielä joskus lukiossa parinkin opettajani huomattaneen hieman... kärkevästä kirjoitustyylistäni. Faktat olivat kuulemma kunnossa, mutta YTL ei ehkä täysin tykkäsi, jos ihan suoraan kirjoittaisin pankkikriisin syyksi Suomen Pankin johtotavat tai mielipiteeni Suomen valtiojohdon toimintaan Viron itsenäisyyden aikaan.

Kaikkiaan ihan mielenkiintoinen kirja.

Kirja lähtee 20.8. illalla postissa seuraavalle lukijalleen.

Lintu putkahti tänään postiluukustani. Nuorisopoliittisen 60-luvun kuvaus kuului lempilukemistooni teini-iässä, katsotaan, toimiiko kirjan viehätys yhä. Tällähän voisin sopivasti osallistua omaan lintuhaasteeseeni... :)

Kiitos Cinnamon234 kirjan lähettämisestä! Ja luonnollisesti arjamaarialle kuuluu kiitos kiintoisan säteen aloittamisesta!

Piipahdan tähän väliin kertomaan mitä mainioimmasta yhteensattumasta.

Tänään tamperelaisten miitissä Kahvila Runossa Ojakadulla toinen kappale Lintua pulpetissa lojui pöydällä päällimmäisenä ja olimme juuri keskustelemassa näistä vuosikymmenen (oho) takaisista luku- ja journalointimuistoista, kun pöytämme ohi kulki kahvilasta poistumassa oleva seurue. Yhtäkkiä seurueesta erkani vauhdilla rouvashenkilö, joka nappasi Linnun käteensä ihastuneena ja kertoi olevansa eräs kirjan henkilöistä! Hän muisteli tuon henkilön olevan kirjassa nimeltään Marja-Leena Välimäki. Rouva jäi joksikin aikaa seuraamme kertomaan yhteiskoulusta ja vuodesta 1972. Juttu jäi kuitenkin kesken seurueen poistuessa, emmekä saaneet selville, mistä rouva tunsi Rauha S. Virtasen :-)

Kaikkea sitä voikin sattua!