Jotain täytyi hankkia Helsingin kirjamessuilta, ja tällä kertaa valintani osui tähän ensimmäiseen suomennettuun Picoultin romaaniin.

Takakannesta:
" Kolmetoistavuotias Anna ei ole sairas, vaikka verensiirrot ja leikkaukset ovat hänen arkeaan. Niillä ei kuitenkaan hoideta häntä vaan isosisko Katea, joka taistelee harvinaista leukemian muotoa vastaan. Anna itse sai alkunsa koeputkessa, kun perheeseen kaivattiin Katen kanssa geneettisesti yhteensopivaa lasta. Anna ei ole koskaan kyseenalaistanut asemaansa isonsiskon kudos- ja solupankkina...ei ennen kuin nyt.Anna tekee ratkaisun, jota useimmat pitäisivät ennenkuulumattomana. Hänen päätöksensä uhkaa repiä perheen hajalle ja koitua kohtalokkaaksi rakkaalle sisarelle."

Tämä on Jodi Picoultin kirjoista ensimmäinen lukemani ja ensimmäinen suomennettu, mutta Picoultin muut kirjat kiilaavat tämän lukukokemuksen ansiosta TBR-pinon päällimmäisiksi. Pidin kovasti, ihana, puhutteleva kirja. Ehkä olisin voinut antaa täyden kympinkin, mutta koin loppuratkaisun vähän töksähtävänä ja vähemmän uskottavana. Toisaalta jotkut henkilöhahmot jäivät hatariksi, kuten Annan veli Jesse.

Tämä kirja saa paikan pysyväiskokoelmassani, mutta voin lainata ainakin paikallisesti. Postitteluun en ehkä ryhdy, koska kirja on kovakantinen ja paksu,480-sivuinen.

Lähtee lainaan Kempulle, vien hänelle seuraavaan Tampereen BC-miittiin.

Tämä oli kirja toivelistaltani. Kiitos!

Halusin lukea jotain suomeksi luettuani taas monta englanninkielistä kirjaa. Aloitin tätä, jäin heti koukkuun ja luin kirjan turbovauhtia loppuun. Pidin tästä kovasti.
Kirja herätti todella paljon ajatuksia esimerkiksi ihmisoikeusnäkökulmasta. Minusta oli alunalkaen väärin tehdä lapsi sillä perusteella, että sen avulla voitaisiin parantaa toinen lapsi. Annalle tehtyjä toimenpiteitä ei myöskään selitetty hänelle mielestäni riittävästi, eikä hänen mielipiteitään otettu huomioon. Toisaalta vanhemmat eivät myöskään kuunnelleet tarpeeksi Katen toiveita. He, varsinkin Sara, olivat tavallaan sokeutuneet kaikelle muulle kuin epätoivoiselle vimmalle saada Kate parantumaan. Samalla he osittain laiminlöivät muita lapsiaan ja omaa parisuhdettaan. Toisaalta tämä on hyvin ymmärrettävää. En voi edes kuvitella, miten kamalaa täytyy olla kun joutuu jatkuvasti kamppailemaan kuolemansairaan lapsen hengen puolesta.
Kirjassa ärsytti hieman se, että kertojia oli niin monta. Toihan se tavallaan syvyyttä tarinaan, mutta myös sekavuutta. Lisäksi varsinkin juuri Jessen osuus jäi vähän ohueksi. Samaten minua turhautti välillä lukea Campbellista ja Juliasta kun halusin jo tietää lisää siitä, miten Annalle käy. Minua rasitti myös se, että kukaan ei koskaan alkanut inttää Campbellilta todellista selitystä sille, miksi hänellä on koira. Juonen kannalta kirjailija tietysti halusi pitää sen salaisuutena tarpeeksi kauan, mutta kuitenkin...
Kirjan loppu oli hieman töksähtävä kaiken veivaamisen jälkeen. Ei se silti huono ollut.
Parasta kirjassa oli mielestäni Annan ja Katen suhteen kuvaus.
Tämä kirja kannatti kyllä ehdottomasti lukea. Kiitos vielä kerran lainasta, lukutuoli!

Sain tämän lainaan lukutuolilta illan tapaamisessa, kun olin maininnut Jodi Picoultiin tutustumisesta aiemmasssa miitissä. Odotan lukukokemusta jännityksellä. Aion palauttaa kirjan takaisin 13.12. miitissä.

Nyt on ensimmäinen Picoult luettu. Pidin ajatuksia herättävästä tyylistä. Henkilökertojia oli ehkä vähän liikaa tarinan pysymiseksi kompaktina tai ainakin joidenkien kertojien tunnekokemukset jäivät vähän enemmän hämärän peittoon. Ajatus mittatilauslapsesta toisen hoitamiseksi on eturistiriitainen, joten aiheessa on hyvin paljon ainesta kirjaksi. Erikoista loppuratkaisua olisi vounut kerronnaltaan laajentaa hieman, nyt se tuli vähän töksähtävän lyhyesti.

Aion kyllä lukea lisääkin Picoultia. Kiitokset lainasta lukutuolille!

Kirja palasi kotiin - kiitokset kommenteista!

Luvattu lainaksi lii5alle - toimitan seuraavassa BC-miitissä, johon osumme yhtä aikaa.

Pyysin lainaan Lukutuolilta. Yritän lukea louhinnan päätyttyä lokakuusssa.

Kiitos lainasta!

Tämä kirja pani kyllä miettimään... Kemppu tuossa edellä kuvaakin paljolti samoja ajatuksia kuin itsellänikin nousi mieleen. Onko oikein suunnitella sairaalle lapselle sisarus siten, että syntyvän sisaruksen geenit vastaavaat sairasta sisarusta ja näin voida käyttää nuorempaa vanhempan veren- ja luuytimen luovuttajana, mahdollisesti jopa elimenluovuttajana? Entä jos sisarukset ovatkin sattumalta riittävän samaa perimää - kuinka pitkälle voidaan mennä luovutuksissa lapselta itseltään kysymättä - veren luovutukseen, luuytimen luovutukseen, munuaisten luovutukseen?

Toisaalta jäin miettimään myös sairaan lapsen tilannetta - onko oikein käyttää kaikki keinot loppuun asti lapsen hengissä pitämiseksi, jos lapsi itse haluaisi kieltäytyä pitkistä, raskaista hoidoista, koska ei ole entisilläkään hoidoilla _parantunut_ vaan elinaikaa on saatu lisättyä ja sairautta pidettyä jonkin aikaa hallinnassa?

Pidin kovasti tästä kirjasta. Vaikka kirjan aihe on vaikea ja herättää kysymyksiä, se oli tyyliltään silti helppolukuinen. Kirjan eri luvuissa on kertojana useita kirjan henkilöitä, mikä auttaa näkemään tapahtumia eri osapuolten näkökulmista.

Kirja palautuu Lukutuolille takaisin jossakin miitissä.

Kirja palautui jälleen kotiin.