Helvetinsaari
|
Helvetinsaari
Buy from one of these Booksellers:
|
||||||||||||||||||||||
3 journalers for this copy...
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Hyvän toimittajan avulla kirja olisi voinut olla antoisampi, sillä nyt teksti on kömpelöä ja töksähtelevää, eikä lukeminen ollut nautinnollista. Kerronta on usein "sitten mentiin tonne ja sitten tehtiin näin ja sitten mua ärsytti" -tyyppistä, tunteita herättämätöntä listausta. Esimerkiksi kilpasoutua olisi saanut kuvailla enemmän: miltä vene tuntui, millaista oli olla joukkueessa, miltä kilpailupäivän aamuna tuntui jne., eikä tyytyä pelkkään "sit meillä oli semmonen vene ja sit yks kerta me voitettiin ja se oli kivaa" -toteamukseen... Nyt kirja jäi keskikertaisen tilityksen tasolle ja pohdinta ja eläytyminen jäivät vähälle. Kirjan valokuvaosio tuki tekstiä hyvin ja ilman kuvia kirja olisi kahta köykäisempi. Minäkään en ymmärtänyt miksi kirja loppui Jormanaisen omiin koulumuistoihin, etenkin kun kertomukset olivat samassa minä-muodossa kuin Kimin muistelot, mikä tuntui vain hämmentävältä, sillä kertoja vaihtui ilman liikoja selittelyjä. Lisäksi Jormanaisen osio on otsikoitu "Suomessakin oli poikakouluja", mutta sen sijaan että Suomi-osio olisi käsitellyt suomalaista poikakoulua suhteessa Kimin sisäoppilaitoskokemukseen, lukijalle tarjoitiin vain Jormanaisen ja kavereiden hassunhauskoja kouluaikaisia jekkutempauksia. Jormanaisen osion olisi voinut jättää pois tai ainakin ehdottomasti erottaa sen selkeämmin omaksi osiokseen, jonkinlaiseksi jälkipuheeksi. Tulipahan silti luettua. Oma kokemukseni brittiläisestä koulumaailmasta on huomattavasti positiivisempi, mutta tunnistan toki tiettyjä vähemmän mukavia piirteitä, kuten esim. kouluruokailun laadun... |
|
|
|























