(Like sant som jeg er virkelig, 1999, suom. Tuula Tuuva, Gummerus 2003, 156 s.)

Minäkertoja, nuori Johanne, huomaa aamulla ettei pääse huoneestaan ulos. Tuon päivän ajan hänen tajuntansa virtaa sitten lähimenneessä ja lähi-ihmisissä. Ja Ivar odottaa lentokentällä.

Ambivalentti Johanne sisäistää äidin tahdon ja kontrolloi itseään halujen ja velvollisuuksien ristivedossa. Fantasiat ja kipeä selkä vain puhuvat.

Ørstavik kirjoittaa hienosti, kuin proosarunoa; kuitenkin tämä on selkeä tarina, jota lukiessa alkaa jännittää miten se päättyy.

Kansiliepeen mukaan tämä on trilogian toinen osa. Toimii tämä irrallaankin, mutta enköhän lue ne muutkin.