Englanninkielinen alkuteos: Breath, Eyes, Memory (1994).

Näen,muistan, hengitän on tarina Sophiesta, nuoresta haitilaistytöstä. Hänet lähetetään 12-vuotiaana köyhästä mutta tarinoiltaan ja kulttuuriltaan rikkaasta kotikylästä New Yorkinn äitinsä luo, jota hän hädin tuskin muistaa. Menneisyys ja nykyisyys törmäävät rajusti äidin ja tyttären kohdatessa, ja Sophie saa kantaakseen taakan josta irrottautuakseen hänen on lopulta palattava takaisin synyinsaarelleen.

Tämä romaani on voimakas kertomus naisten välisistä, sukupolvet yhdistävistä siteistä. Se on lumoava matka Haitin yliluonnollisiin ja samalla poliittisen väkivallan leimaamiin maisemiin. Se on kunnianosoitus kokonaisen kansan perinteille, kärsimyksille ja viisaudelle.

*************************

Edwidge Danticat on syntynyt Haitissa, Port-au-Princessa vuonna 1969. Kun Danticat oli vielä lapsi, hänen vanhempansa muuttivat New Yorkiin, ja hän jäi veljineen setänsä ja tätinsä hoiviin. Danticat muutti vanhempiensa luokse Brooklyniin 12-vuotiaana. Näen, muistan, hengirän on Danticatin esikoisteos, joka ilmestyi kirjailijan ollessa vasta 25-vuotias.
Jo monia kirjallisuuspalkintoja saanut Danticat on Amerikan tähän mennessä nuorin National Book Award -ehdokas, ja hän on saavuttanut maineen yhtenä Amerikan lahjakkaimmista ja kiinnostavimmista nuorista kirjailijoista.

Ostin toisen kappaleen tästä kirjasta alkuperäiskielellä, joten tämä suomenkielinen käännös on vapaa etsimään uusia lukijoita.

Päädyin lopultakin lukemaan tämän kirjan, jota olin ihaillut jo kirjastossa aivan 2000-luvun alussa. Jostain syystä en ikinä lainannut sitä, ja senkin jälkeen kun ostin kirjan, se odotti lukemistaan 9 vuotta... Selvästi tämä kirja kiehtoi ajatuksena enemmän kuin lukukokemuksena, ja valitettavasti olen tätä mieltä myös luettuani kirjan. Pidin kyllä kirjasta, mutta se jäi jotenkin etäiseksi, eikä siksi koukuttanut minua lukijana. Luin kyllä kirjan sinnikkäästi loppuun, mutta en kyllä näe lukevani tätä uudestaan.

Kirja vapautui Helsingin BC-miitissä.

Napattu mukaan pääkaupunkiseudun miitistä

Vein kirjan pääkaupunkiseudun miittiin etsimään uusia lukijoita. Tämä jäi lukematta, ja koska kirjapinossa riittää luettavaa, ajattelin jo vapauttaa tämän.

Otin kirjan viedäkseni sen tarjolle sunnuntain miittiin. Kiitos kirjasta, CandyDarling!

Nähty miitissä Johto-kaffelassa.

Valitsin kirja kansikuvan perusteella, no, kurkistin vähän sisäpuolellekin. Haitilla olen vieraillut kaunokirjallisuuden matkassa aikaisemminkin. Mielelläni lähden sinne uudestaankin.

Kirja tuntui aluksi liian surumieliseltä siihen kohtaan, jolloin sitä aloin lukemaan, mutta vähän myöhemmin kirjaa olikin nautinto lukea ja tarina kosketti. Äidit toisensa jälkeen ovat varjelleet tyttäriensä koskemattomuutta kokeilemalla, onko immenkalvo vielä ehjä. Raiskaus voi vapauttaa tästä rituaalista, mutta viedä loppuiäksi painajaisten maailmaan ja ristiriitaisiin tunteisiin tuosta syntynyttä lasta kohtaan. Kaunis, surumielinen kertomus usean sukupolven haitilaisista naisista ja miten he selviytyvät tai eivät selviydy kipeistä kokemuksistaan. Äitien ja tyttärien siteet ovat vahvoja, vaikka eivät kivuttomia.

"Pyhä Pietari ei päästä äitiäsi taivaaseen tuo vaate yllä", Marc sanoi.
"Hän menee Guineaan", minä sanoin, "tai hänestä tulee tähti. Hänestä tulee perhonen tai puussa laulava leivo. Hänestä tulee vapaa."

Kirjan loppu sai muistelemaan, mitä jokin aika sitten lukemassani Palava perhonen tapahtuikaan, siinä oli varmaan jotain samaa tunnelmaa, vaikka oli tätä kirjaa sekavampaa , vaikeaselkoisempaa ja raskaampaa luettavaa.

Jätän kirjan Kanneltalolle kirjaston edessä olevan kirjojen kierrätyshyllyyn, koska näytti siltä, ettei kirja ole kenenkään toivelistalla ja sitä löytyy monta kappaletta rekisteröitynä. Toivottavasti sinä, joka löydät kirjan, kohtelet sitä hyvin, voit lukea sen, pitää sen, antaa sen eteenpäin ja toivottavasti uskallat ja viitsit kirjoittaa kommenttisi heti kun kirjan poimit mukaasi, kun sen luet ja sitten jos sen laitat eteenpäin. Voit tehdä sen nimettömästi tai luomalla profiilin tänne sivustolle.

Pääsiäisiloa!