Takakannesta:
"Halusimme osoittaa, että on olemassa tyttöjä, jotka tavoittelevat muutakin kuin missikruunua. Halusimme osoittaa, että olemme olemassa ja että välitämme. Olemme cooleja, hyvännäköisiä, tiukkoja, fiksuja ja hauskoja – ja ennen kaikkea feministejä."
Pilluparvi on räväkkä, hauska ja kipeä nuorten tyttöjen puheenvuoro siitä, miltä tuntuu kasvaa naiseksi yhteiskunnassa, jossa seksillä myydään vaatteita ja naisten vartalolla kaikkea sampoosta ruuvimeisseleihin.
Tapetilla ovat rakkaus, seksi, ystävyys, identiteetti ja salaisimmatkin fantasiat. Suomalaisen näkökulman keskusteluun tuovat Tyttöjen talon Mari Uusitalo, Tulva-lehden graafinen suunnittelija Katju Aro ja Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Lotta Viinikka.

"Tämä kirja pitäisi saada kaikille yläasteille pakolliseksi kirjallisuudeksi."
-Frihet-


Lyhyitä esseitä nuorten naisten elämästä, jotka osuvat suoraan asiaan. Kirja ei saarnaa, toteaa vaan miten asiat ovat ja sen, että sitä ei tarvitse hyväksyä. Hyvää luettavaa sukupuolesta riippumatta. Petyin tosin hieman suomalaisiin artikkeleihin, koska niistä jäi puuttumaan se henkilökohtaisuus, joka ruotsalaisten artikkeleissa oli parasta.

Tämä lähtee kiertämään rinkinä Suomea. Ringin järjestys on alustava, eli jos kiinnostuneita vielä ilmenee, sijoittelen niitä sopiviin kohtiin, mutta laitan kirjan heti kiertoon tämän päivän PKS-tapaamisessa.

Eli tässä järjestys:
1. CandyDarling, Helsinki
2. oofiri, Helsinki
3. dotdot, Helsinki
4. Louhi, Oulu
5. Jaatiina, Leivonmäki

ja sitten takaisin minulle :)

Sain kirjan tänään Helsingin tapaamisessa. Kiitos paljon ringin järjestämisestä, RoryG!

Rinkikirja tuli mukaan BC-tapaamisessa. Kiitos!

pikakäynti hyllyllä

ja takaisin oofirin hyllyyn

Tämä kirja pitää varmaankin hankkia omaksi. Esseet ovat aika kirjava valikoima, monet kuvatut kokemukset enemmän tai vähemmän tuttuja - mutta yksi näistä osui ensi lukemalta ja upposi todella syvälle:

"Taito tarkastella itseään toisen silmin sekä kyky unohtaa ravinnon ja levon kaltaiset perustarpeet tavoiteltaessa hyväksyntää ja pyrittäessä hoikemmaksi ja kauniimmaksi ovat eräänlaisia eloonjäämiskeinoja. -- Ruumis, joka on suljettu tunteiden ulkopuolelle, ei voi tuntea kipua eikä nälkää, mikä on erityisen kätevää, koska silloin toinen puolisko saa vapaat kädet muokata ja parantaa."

ja loppu

"Aina välillä yritämme saada yhteyden toisiimme, vartaloni ja minä. Mutta niin kuin tiedätte, tunnelma on helposti väkinäinen, jos toista ei ole tavannut pitkiin aikoihin. En koskaan oikein tiedä, mitä sanoisin, ja seuralaisenikin yleensä vain seisoo hiljaa, sanomatta mitään."

(Karin Ekman: Alituinen seuralaiseni - syömishäiriöstä)

Sain kirjan tapaamisessa. Kiitos oofiri ja RoryG.

Edit 3.6.2006:
Vähän väliä kirjaa lukiessani mieleeni tuli työtoverini. Hän tekee miesten puolesta pieniä työtehtäviä ja tuskailee sitten kiireessä omien töidensä kanssa. Kun kerran sanoin hänelle, että hänen ei tarvitse eikä pidä käyttää aikaa siihen, että hän tekee työtä miesten puolesta, hän sanoi: "Kyllä miehiä pitää vähän passata, ne tykkää siitä." Sama nainen ei osaa vaihtaa pattereita mihinkään laitteeseen, vaan pää kallellaan lirkuttaa apua lähimmältä mieheltä. Mielistelemällä miehiä hän on aikanaan hankkinut itselleen pysyvän työpaikan. Kouluttamattomana ja ammattitaidottomana hänen ainoa selviytymisstrategiansa työyhteisössä on "verkostoituminen" (termi, jota hän käyttää juoruilusta ja mielistelystä). Se tuntuu toimivan edelleen kohtalaisesti. Onhan hän monen mielestä täydellinen nainen: ei sano EI, ei sano mielipidettään mistään, tekee kaiken, mitä miehet pyytävät, puhuu hiljaisella ja naisellisella tavalla, on sievä ja tyttömäinen ja pienessä humalassa kohottaa miehen kuin miehen itsetuntoa. Ilmeisesti se, että hän saa miehiltä mielestään positiivista palautetta, on ainoa asia, jolla hän osaa omaa itsetuntoaan kohottaa. Toivon, että hänenlaisiaan naisia ei enää kasva missään.

Jonkinlaisesta itsesuojelusta ehkä johtuu, että en nähnyt kirjassa niinkään itseäni. Maailma on muuttunut paljon sitten nuoruuteni rauhallisten päivien. Yliseksualisoituminen ja pornon ihmiskuvan siirtyminen lasten maailmaan on totta. Teinivuosinani tyttöjä ahdistelivat lähinnä aikuiset miehet. Ikätovereiden kesken vallitsi jonkinlainen rauha. Rumille tytöille ja niille, jotka olivat ryhtyneet seurustelemaan itseään 10 vuotta vanhempien kanssa, pojat naljailivat. Naljailivat, eivät huudelleet pitkin käytäviä. Rumaan tyttöön naljailu on sattunut varmasti samalla tavalla kuin näkyvämpikin huomio. Rumat tytöt olivat kyllä aina hiljaa. 13-vuotiaat aikuisten miesten tyttöystävät olivat äänessä. Opettajia eivät heidän seurustelusuhteensa kiinnostaneet.

Suosikkikirjoitukseni kirjassa oli Tytöt eivät pääse ammattilaisiksi Italiaan. Rinnastin mielessäni tyttöjen jalkapallon työelämään. Pienten jalkapalloilijoiden masentava oivallus riipaisi. Olisiko ollut parempi, että he eivät olisi niin varhain oppineet, että heillä ei ole samoja mahdollisuuksia kuin pojilla? Kirjoitusten tason kirjavuus häiritsi. Suomalaisten kirjoitukset Katju Aron juttua lukuunottamatta olivat kuin virallisen feminismin esittelyjä ja ne tuntuivat olevan väärässä yhteydessä. Kirja oli suunnattu nuorille lukijoille, ja joidenkin tekstien lopussa oli suoria ohjeita koulutytöille. Se tuntui oudolta, patroniseeraavalta (patronizing). Tai matroniseeraavalta.

Tasa-arvon nimissä yksi kirjoittajista sanoo: "ennemmin ampuisin tyttäreni kuin antaisin hänen lukea Fridaa". Toivottavasti hän muistaa joka päivä olla äidilleen kiitollinen siitä, että tämä ei noudattanut samaa kasvatusperiaatetta.

Lukemisen arvoinen kirja. Kiitos ringistä, RoryG. Seuraavaksi kirjan saa Jyväskylässä Louhi

Sain kirjan Jyväskylän miitin kautta. Yritän lukea sen pian. Lueskelin jo vähän ja vaikutti tosi mielenkiintoiselta.

27.6.
Kirja on nyt luettu ja olen erittäin tyytyväinen, että tämä tuli luettua. Ihanaa lukea ihmisten (sic!) omista, aidoista kokemuksista, jotka ovat kuitenkin niin universaaleja, että niistä ei saa/tohi/ole lupa puhua, koska ne ovat jotenkin uhkaavia.

Kirjassa mainittiin usein jalkapallo. Se jotenkin hyppäsi artikkeleista esiin, kun on miesjalkapallon MM-kisatkin nyt menossa. Kirjoittajat herättelivät minua katsomaan sokeita pisteitäni eli henkilöhistoriaani uudessa valossa. Mitä minäkään p***a olen pienenä muuta tehnyt kuin ajatellut toisista pahaa ja kadehtinut jne. jne. (vrt. Linda Skugge: Niin kutsutut ystäväni) Itsesyytökset ovat hyvästä, sillä niiden avulla voi kehittyä, jos jaksaa nousta syytöstensä yli. Toisaalta millainen muunlainen minusta olisi voinut tulla sellaisessa ympäristössä. Ei sitä lapsena pysty itsenäiseen, abstraktiin ajatteluun. Juurikin siksi kaikki kulkee vanhaa rataansa ja kaikki toistuu sukupolvesta toiseen. Omaksutusta tulee aukotonta todellisuutta :./

Päällimmäiseksi tunteeksi minulle jäi tästä kirjasta ensinnäkin halu muuttaa omaa tulevaisuutta paremmaksi, eli suhtautua itseeni ja muihin paremmin. Kyllä tästä jäi myös vähän tomaattimuikun maku suuhun, koska luettuani en voi olla ajattelematta sitä, mitä kaikkea minusta olisi voinut tulla (lue: seesteinen, tyytyväinen henkiseen itseensä), jos en olisi pitänyt elämän päämääränä 1990-luvulla saamista. Kantapään kautta kuitenkin oppii parhaiten ja ilman sitä ei olisi nyt tämä nyt vaan mahdollisesti jokin vielä pahempi nyt.

Lisäksi muistin ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun ajatelleeni, että on jotain mätää siinä, että tallilla x järjestettiin poikien laukkaava lännenkerho ja tytöt kiertävät pedantisti maneesia. En siinä iässä osannut sanoa, mitä väärää siinä on, koska en osannut kielentää erilaisia odotuksia ja käytösnormeja sukupuolen mukaan. Tunsin vain, että siinä on jotain mätää. Olin 8-vuotias tuolloin.

Gatun jalkapalloartikkeli oli mielenkiintoinen, vaikken jalkapallosta suoraan sanottuna välitä yhtään. Eniten pidin Jenny Svenbergin artikkelista (lesboudesta) ja Ann-Linn Guilloun Huoria ei ole olemassakaan -artikkelista.

Seuraavaksi Pilluparvi lentää Jaatiinalle.

Kirja tippui eilen postilaatikkooni. Kiitos, Louhi!

Edit: 19.7. kirja lähti kotia kohti tänään. Kiinnostava kirja, joskin kesälomalla luen mieluummin ei-tietokirjallisuutta.

Kirja odotti minua kun tulin eilen lomalta kotiin. Ensimmäinen kotiin palannut kirjarinkini :) Kiitoksia kaikille osallistujille!