"Seitsemän kertomuksen kokoelma, jonka tapahtumapaikat vaihtelevat saksalaisista suurkaupungeista New Yorkiin ja Etelä-Amerikkaan."

Olipa jo aikakin saada tämä luettua. Kiitokset kannustuksesta Tarnan TBR-vuoren louhintahaasteelle!

Pari ensimmäistä novellia eivät maistuneet ollenkaan, ja olin jo vähällä luovuttaa kokonaan, mutta onneksi seuraavat novellit olivat kiinnostavampia. Paras niistä oli mielestäni Ympärileikkaus, joka kertoo juutalaisnaisen kanssa seurustelevasta saksalaismiehestä ja historian painolastista heidän suhteessaan.

Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin aika yhdentekevä, enkä varmaankaan olisi sitä lukenut kokonaan ilman tuota haastetta. Takakansitekstissä kehutaan Schlinkin kertomuksissa olevan "poikkeuksellisen selkeä kieli", mutta minusta se oli vähän turhankin selkeää ja vivahteetonta - olisin veikannut insinöörin kirjoittamaksi, mutta Schlink onkin ammatiltaan juristi. Ehkä lakipykälien kapulakielisyys vaatii vastapainoksi äärimmäistä selkeyttä.

RELEASE NOTES:

Kirja vapautuu BC-kesäpäivillä.

Löytö Kesäpäivien kirjaröykkiöiden seasta.
Schlinkiin en ole aiemmin tutustunut, mutta muistan Hambon kehuneen hänen Lukijaansa. Siksi kirja kiinnostaa. KIITOS, Tintti!

Kieli on todella selkeää ja täsmällistä, kerronta etenee vankan tasaisesti kuin saksalainen marssi. Mutta onko se sitten kiinnostavaa? Minusta ei; se on vivahteetonta, kuten Tintti jo totesi. Eikä siinä ole mitään hohdokasta. Minulla on vähän sellainen aaninki, että tämä kirja olisi pitänyt lukea alkukielellä; saksankielisenä Schlinkin lause kuulostaisi ehkä kiehtovammalta. Ei suomennoksessa mitään vikaa ole, se ei vain tunnu toimivan siten kuin pitäisi ja luultavasti nimenomaan tämän ihanan kielen ongelmallisuuden takia. Tiedä sitten, olenko oikeassa vai väärässä.
Kun sanonnassa ei ole hohtoa, pitää sitä sitten löytyä sisällöstä, eikö totta? Vaan kun ei sellaista suuremmin löydy sieltäkään...
Joistakin tarinoista kyllä pidin, ja on kai aika tyypillistä, että eniten minua miellyttivät kulttuurien kohtaamista käsittelevät tekstit. Sellainen on mm. ensin jaettuun ja sitten yhteen Berliiniin sijoittuva Syrjähyppy, joka valottaa itäsaksalaista todellisuutta.
Sokeripapuja lukiessani mietin, mahtaako Schlink olla tutustunut Arto Paasilinnaan. Kertomus Thomasista muistuttaa nimittäin kovasti Onnellista miestä (luulen). Siinähän siltainsinööriltä onnistuu enimmäkseen kaikki, ja lopulta hän päätyy asumaan kahden vaimon & lasten kanssa saman katon alle. Sokeripapujen Thomas ei sentään ole insinööri vaan siltoja(!) suunnitteleva arkkitehti, jolle myös näyttää koko ajan käyvän hyvin. Ja arvatkaas, mihin hän sitten päätyy... Thomas joutuu myös vertailemaan saksalaista ja usalaista bisnes- /työkulttuuria toisiinsa, ja aika herkullisesti hän sen tekeekin. Vastapooleina näissä kulttuurikysymyksissä kautta koko kirjan ovat muuten Saksa ja Amerikan maat, etenkin USA.
Tintin kanssa olen samaa mieltä myös kirjan parhaasta kertomuksesta. Ympärileikkaus on vaikuttavaa tekstiä ja pistää kyllä miettimään yhtä jos toistakin. Sitä olisin mielelläni lukenut pidempäänkin.
Kirjan päättävä Nainen huoltoasemalla puolestaan toi mieleen Percy Adlonin ohjaaman Bagdad Cafen alkua, jossa saksalainen pariskunta lomailee autoillen Yhdysvalloissa. Jossain keskellä autiomaata heille tulee kiistaa, jonka lopputuloksena vaimo jää matkalaukkuineen maantien varteen. Hän ei jää neuvottomaksi vaan kävelee matkalaukkuineen huoltoasemalle/motelliin, ja sitten se meno vasta alkaa. Elokuva on laistava, Schlinkin tarina valitettavasti ei.
Kirjan suomenkielinen nimi minua vähän arveluttaa. Alkukielinen nimi Liebesfluchten, joka on kieltämättä hankala käännettävä viittaa rakkauteen ja karkumatkaan. — ”Lemmenpakoja”, ”Rakkauden karkulaisia”, ”Lemmenpakolaisia”, ”Rakkautta karkuun” tms? — Niistähän näissä kertomuksissa oikeasti on kyse; päähenkilöt pakoilevat tai ovat pakoilleet rakkautta ainakin jossain muodossa.
Neuvottoman sukupolven keskeiset henkilöt ovat yhden sortin antisankareita kaikki. He ovat syntyneet sodan aikana tai sen jälkeen eli pääpiirteissään 1940-luvulla ja ovat järjestään miehiä. Aivan, he ovat kaikki miehiä. Jotkut kertomukset (etenkin jo mainitsemani Sokeripapuja) pistivät miettimään, olisiko ”Neuvoton sukupuoli” osuvampi nimi käännökselle. Sen verran avuttomilta nämä hemmot nimittäin naistensa rinnalla vaikuttavat. Mutta ehkä suomentaja Oili Suomisen ajatus on, että sodanjälkeinen (saksalais)sukupolvi on neuvottomampi kuin toisen maailmansodan kokeneet vanhempansa tai joskus 60-70-luvulla syntyneet lapsensa. Schlinkin viesti se ei minusta kuitenkaan ole.
Ei Neuvoton sukupolvi mikään huono kirja ole — vaikka epäilenkin alkukielistä opusta suomennosta paremmaksi — ja ihan mielelläni minä sen luin. Niin paljon en silti siitä pitänyt, että välttämättä haluaisin tarttua Hambon ylitsevuotavasti kehumaan Lukijaan.
Kiitokset tästä lukukokemuksesta, Tintti!


Edit. Kun ei kirja kerran kelvannut miitissä, se vapautuu villisti.

LÖYTÄJÄLLE: Kiitos, että nappasit tämän kirjan mukaasi ja tulit vielä vilkaisemaan sen matkapäiväkirjaa! Tieto siitä, että kirja on hyvissä käsissä, on minulle tärkeä. Siksi pyydän sinua kertomaan, että se on sinulla. Toivon myös, että luettuasi kirjan poikkeat uudestaan täällä kirjoittamassa mietteitäsi lukemastasi. Sinun mielipiteesi kiinnostaa minua. :) Samalla voit myös kertoa mahdollisista jatkosuunnitelmistasi kirjan varalle. Jos olet kiinnostunut BookCrossingista, mutta haluaisit tutustua siihen suomen kielellä, kurkkaapa näiden linkkien taakse: * BookCrossingista suomeksi http://bookcrossingfinland.net/wiki/Etusivu * Suomenkielinen keskustelufoorumi http://www.bookcrossing.com/forum/30 * BookCrossing suomenkielisessä Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/Bookcrossing LUKUILOA!!!

Löydetty 30.8. klo 10 Lapinniemen portilta 40 v. päiväni aamuna.. Loistava juttu, nyt innolla lukemaan kirjaa... Avomieheni tuossa paasaa, että onko selvempää vihjettä: löytää syntymäpäivänään kirjan, jonka on kirjoittanut lakimies ja on itse samaa ammattikuntaa. Avomiehen johtopäätös: minun pitää kirjoittaa kirja. Esitin vastalauseen ja luen ensin kollegan kirjan. Palaan asiaan.

Löysin kirjan tänään Vihtorin kirjaston OBCZ-hyllystä kun kävin katsomassa hyllyn tilannetta. Kirja odotti hyllyssä viralliseen bc-pussiin pakattuna ja se mielenkiinnon herättikin. Itselläni on tästä kirjasta toinen bc-kappale odottamassa lukemista, joten tämä vapautuu lähipäivinä jonnekin ulkoilmaan - onhan kirja jo valmiiksi pussissa. ;o)

Kirja odottaa lukijaansa Keskustorin laidalla, teatterille menevien portaiden lähellä Kulttuuriravintola Kiven edustalla.

EDIT:
Vapautusilmoitusta tehdessäni paikalle saapui nuori mies, joka jäi tutkimaan kirjaa kun lähdin. On siis mahdollista että kirja jatkaa heti matkaansa... :)