Otava 2019. 334 s.

Ollaan 1900-luvun alkuvuosikymmenien Pohjanmaalla, ja kopsaan nyt kerrankin kustantajan esittelyä:

"Kun Liisa menee naimisiin Kallen kanssa, edessä siintävät onnelliset vuodet täynnä hellyyttä. Mutta avioliitto onkin rahapussin nyörien kiristämistä, laskiämpärin tyhjentämistä ja valittava vanha äiti tuvan nurkassa.

Kalle lähtee paremman elämän perässä Amerikkaan, ja Liisa jää lastensa kanssa Isoonkyröön. Häntä painaa lupaus, jonka hän antoi isälleen tämän kuolinvuoteella: talo on pidettävä suvussa. Mutta kuinka paljon nuori nainen jaksaa harteillaan kantaa?"


Suomalaisessa realismissa on kaksi vaihtoehtoista tarinalinjaa: vaikeaa oli, mutta selvittiin, tai sitten: vaikeaa oli, eikä selvittykään.


Aluksi kävi niin, että mitä pitemmälle luin, sitä vähemmän tekstistä pidin. Minua häiritsivät (minun makuuni) väkinäiset kielikuvat ja vertaukset. Toki oli onnistuneitakin, ja puolimaissa olin joko tottunut tyyliin, tai ehkä kirjailijan kielikeksinnöt hilliintyivät. Ja joka tapauksessa oli saatava tietää, kumpi tarinatraditio tässä nyt toteutuu. Kun ei millään arvannut :)

Kontrasti ahkera-Liisan ja muiden henkilöiden välillä oli silmiinpistävän korostunut, ja mielestäni kaikkitietävä kertoja meni Liisan piikkiin jo paranoian puolelle vihjailevissa puheissa ja panettelussa. En välittäisi uskoa, että kyläläiset oikeasti kehtaavat edes Pohjanmaalla. Kuvittelisin, että pienessä pitäjässä jo puolet asujaimistoa on sukuakin keskenään ja amerikanleskeä autetaan.

Hyvää kirjassa on selkeä kronologia ja tapa jolla sitä elävöittävät sekaan ripotellut muistot ja kuvitelmat. Pidin myös murteen käytöstä ja jäyhästä dialogista sekä aidonkuuloisista puheenparsista. Ja totisesti kirjailijalla on se niin sanottu oma ääni.

Mutta ehkä näitä tarinoita on jo luettu. Ehkä seuraavaksi luen uudempaa suomalaista realismia (sitä jossa kerrotaan että hauskaa oli mutta *selvittiin*).

-ruzena

EDIT. Syystuulet vievät pilvet uusiin maisemiin.

Kirja tulikin nopeasti, kiitos ruzena! Enpä lue etukäteen arviotasi, ettei tule ennakkoasenteita:)

Kirja luettu ja se jätti aika ristiriitaiset tunnelmat.
Kirjan tarina kiinnosti kyllä, sillä omien isovanhempieni sisaruksista osa on 1920-luvulla lähtenyt leveämmän leivän perässä Amerikkaan ja sille tielleen myös jääneet. Elämä Suomessa ei tuolloin ollut hääviä ja Nivukoski kuvaa mielestäni tuon aikakauden oloja varsin hyvin ja uskottavasti.
Kirjailijan kirjoitustyyli ei sen sijaan saa minulta kovin hyvää arvosanaa. Murteella kirjoittaminen ei minusta ole kovin fiksua. Varsinkin jos murre on lukijalle vieras, se vähentää lukunautintoa merkittävästi. Murretta eivät ole tehokeinoksi Pohjanmaalle sijoittuviin romaaneihinsa tarvinneet sellaiset mestarit kuin Lars Sund ja Antti Tuuri.
Nivukoski kirjoittaa myös minun makuuni aivan liian runollista ja korkealentoista tekstiä, jota yleensä tapaa vain ns. viihde- ja omakustannekirjallisuudessa.
"Liisan huulilta lenteli haaveita kuin perhosia. Kalle ojensi etusormensa, jolle unelmat saattoivat laskeutua, eikä hän läpsäyttänyt käsiään yhteen."

Oli mukava kuitenkin lukea entuudestaan tuntemattoman kirjailijan kirja. Kiitos siitä ruzena! Taidan viedä kirjan tarjolle seuraavaan miittiin.
***************
Vien 13.12.21 miittiin. Tovon että lähtee sieltä jonkun matkaan, mutta jos ei, niin vapautuu Kampin hyllyyn.

Kiitos kirjasta, kiltit kierrättäjät!
Minä puolestani rakastan kaikkia murteita, jopa vieraissa kielissä. Isoisä lähti Pohjanmaalta Amerikkaan kuten kaksi veljeänsäkin joskus 1900-luvun alussa. Veljet jäivät sinne, isoisä palasi, onneksi koska äitini oli vielä syntymättä silloin.