Kampin kierrätyshyllystä poimittu, mutta Muorilla oli samainen kirja, riittää meille kahdelle.
Pääsee Bookcrossing-kesäpäiville Kotkaan ensi viikolla.

On siinä kaveria uralla paiskattu.

Ei kiinnostanut uranvaihtaja kotkalaissii, miten käy Helsingin miitissä?

Kirjailijan varoitussanat kirjan alussa lukijalle olivat vallan aseistariisuvat. Hän varoittaa minua, ettei ole mikään oikea kirjailija ja ystävät ovat yllyttäneet hänet hommaan, vaikka hän ei pysty tarjoamaan loisteliasta tyyliä eikä runollisuutta, vaikka on ehkä nuoruudessaan ja ylioppilaana yrittänytkin kirjoittaa koreita lauseita. Arkista juttelua ja kaunistelematonta keskustelua lukijan kanssa on tiedossa ja sekös kirjoittajaa vallan jännittääkin, kun pitää puhua asiat niinkuin ne ovat. Ja muutenkin kirjoja on jo maailmassa enemmän kuin tarpeeksi (onhan niitä...) ja sitten tässä kirjassa joutuu vielä puhumaan varsin paljon itsestään ja sekös hävettää.
Voi sentään.
Kiitos tästä 50-luvun ihanuudesta.

Tulipa erään elämäntarinan lisäksi tutustuttua palaseen teatterin historiaa. Oletin, että kirjoittaja olisi päätynyt teatteriin näyttelijäksi, mutta hän olikin ensin lehtimies ja teatterikriitikko, joka sitten pyydettiin teatterinjohtajaksi. Luin kirjan ihan mielelläni eläytyen menneisiin aikoihin.

Esirippu-patsaan juurelle Kansallisteatterin viereen Kaisaniemeen jäi tämä. Löytämisen ja lukemisen iloa!