Omaelämäkerrallinen kuvaus sokeriaddiktiosta.

Hauskan värikkäästi ja humoristisesti toteutettu kuvaus taistelusta makeanhimoa vastaan. Lukiessani mietin, että piirrostyylissä oli jotain tuttua, ja äsken huomasin, että ainakin pari bloggaria on luonnehtinut sitä Maikki Harjanne -tyyliseksi. Siitä se tuttuus siis. Pystyin jopa tiettyyn rajaan asti samaistumaan päähenkilöön: olen muun muassa itsekin oppinut jo lapsesta asti siihen, että kun on vaikkapa pahalla mielellä tai kipeänä, voi lohduttaa itseään makeilla herkuilla.

Lukukokemusta häiritsi se, että sokeririippuvuutta käsitellään ikään kuin sairautena – siis että makeanhimon syynä olisi nimenomaan se, että sattuu olemaan sokerista riippuvainen. Tutkimusten mukaan kun sokeriaddiktio on huuhaata ja makeanhimon syyt ihan muualla, esimerkiksi väsymyksessä ja liian vähäisessä syömisessä. Olen itsekin testaillut asiaa tänä vuonna Patrik Borgin oppien mukaan ja huomannut, että tässäkin asiassa kannattaa luottaa tutkittuun tietoon, ei ns. kokemusasiantuntijoihin...

Lähti miitistä tämän sokerihullun matkaan.

Löysin itseni monestakin kohdasta. Kaikkea olen minäkin yrittänyt, mutta pitkän tähtäimen tulokset eivät oikein vakuuta... Tykkäsin tästä kovasti, ehkä juuri siksi, että aihe on niin läheinen ja omakohtainen. Tuli luettua enemmän ajatuksella kuin monia muita sarjakuvia.

Miittiin tarjolle

Kääks, olen ollut varsinainen sokerihiiri. Vähän kuikuilin alkua ja kovin oli tuttua juttua. Jos tämän kesän helteissä on ollut mitään positiivista, niin kuumalla ei tee mieli makeaa. Varsinkaan suklaata, joka klähmyyntyy alta aikayksikön. Minun kohdallani ei ole olemassa kohtuullista karkinsyöntiä. On pantava välit kokonaan poikki herrojen Fazer, Chymos ja Panda kanssa. Edellisestä totaalivälirikosta on seitsemisen vuotta ja silloin paino lähti tippumaan todella mukavasti ja ilman mitään muuta elämänmuutosta. Makeanhimoa kesti vain muutama päivä ja sitten sitä vaan ei enää ollut. Ihan uskomattoman helppoa. 20 kiloa hävisi ja pysyi poissa noin vuoden. Sitten jossain reissussa tuli "otettua" taas ja siitä se alkoi. 30 kiloa kipusi pikku hiljaa. Nyt kokeilin samaa lopetusta helteen avustamana, mutta kolme kiloa hävisi ja siihen tyssäsi painon putoaminen. Petosta!
Onneksi en ole koskaan juurikaan pitänyt alkoholista enkä kokeillut huumeita, sillä kuulemma ne joilla on taipumus jäädä koukkuun johonkin nautintoaineeseen, koukkuuntuvat myös niihin toisiin. Stephen Fry myöntää, että hänellä oli pienenä ihan hirveä sokerin himo, alkoholiin hän myös kiintyi liikaa ja huumeet tulivat suunnilleen kerrasta isoksi ongelmaksi.

Luettu. Juu, meillä syötiin jotain hyvää aina suruun, mutta myös iloon...
Saimme veljeni kanssa aina saman verran karkkia tai jäätelöä. Minä pistelin herkut aina saman tien hetuloihin, mutta veljeni jemmasi ne pahan päivän varalle. Jäätelöä hän ei tietenkään voinut piilottaa, joten kiersin pakastinta kuin kissa kuumaa puuroa. Jäätelö saattoi olla siellä vaikka kuinka ja pitkään, mutta varjelkoon, jos olin sen joskus syönyt, niin ei mennyt kuin vartti ja veljeni kävi tarkastamassa pakastimen... Ja hirveä meteli siitä nousi, koska hän puolestaan olisi JUURI NYT halunnut syödä sen jäätelön...
Olemme alkaneet pitää serkku- ja pikkuserkkutapaamisia ihan muutama vuosi sitten ja oli hauska kuulla, että yksi pikkuserkuistani on kuin minä, jos tietää että kaapissa on jotain hyvää, niin sitä on kuin kissa pistoksissa. Hän oli ratkaissut asian pitämällä karkkivarastoaan kellarikopissa. Sieltä hän ei lähde niitä illalla hakemaan, koska pelkää mennä illalla kellariin. Tämä toimi hyvin siihen saakka, kunnes kellarissa kävi varkaita; ne olivat tyhjentäneet hänen karkkivarastonsa! Hän ei ollut kuulemma kehdannut käydä tekemässä rikosilmoitusta eikä täten saanut karkkeja kotivakuutuksesta...
Omena ja porkkana ovat hyviä korvikkeita makeanhimoon. Silloin kun ensimmäistä kertaa opettelin eroo sokerista, niin söin aina joko porkkanaa tai
omenaa kun alkoi tulla mielitekoja ja ne veivät himon mennessään.

Ajattelin kirjan sopivan lääkärikeskuksen hyllyyn.