Siltala 2017. 352 s.

Aluksi en pitänyt tästä kirjasta. Lyhyt lause ja nokkava tyyli särähtivät kaunosielussani. Toki ilkeilyt - pianisti oli p-nisti, sellisti katsoi vetiseen henkevyyteen viritetyin puolalaissilmin ja sen sellaista - olivat näkökulmahenkilöiden puhetta, mutta tunsin lukevani kirjailijankin taiteilijaihmiskuvaa, ja se tuntui ankealta.

Tekstiä täytyy kiitellä. Siinä ei ollut kulunutta kohtaa, sanarekisteri oli tuoretta, ja kun staccatotyyliin tottui, se tuntui tarinaan sopivalta. Musiikkikieli ui sujuvasti mukaan kerrontaan.

Etäännytetyt taiteilijakohtalot jättivät hämmentyneen olon, niin kuin kai oli tarkoituskin, mutta hivenen vähempi sivumäärä olisi siihen riittänyt. Kokonaisuutena kuitenkin positiivinen ja mieleen jäävä lukukokemus.

- ruzena

EDIT. 16.9.2019. Vapautui Metson vaihtohyllyyn.