Kevään yöt niin valoisat

by Nils-Aslak Valkeapää | Poetry | This book has not been rated.
ISBN: 9512619784 Global Overview for this book
Registered by Tarna of Tampere, Pirkanmaa / Birkaland Finland on 10/3/2017
Buy from one of these Booksellers:
Amazon.com | Amazon UK | Amazon CA | Amazon DE | Amazon FR | Amazon IT | Bol.com
2 journalers for this copy...
Journal Entry 1 by Tarna from Tampere, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Tuesday, October 3, 2017
Saamenkielinen alkuteos Giđa ijat čuovʼ gadat (1974). Suomentanut Anneli Rosell. Kuvitus: Nils-Aslak Valkeapää. Helsinki : Kirjayhtymä 1980. Sidottu, 62 sivua.
Kannen kuva: Nils-Aslak Valkeapää. Kannen suunnittelu: Erkki Poutiainen.



Takakansi:
Kevään yöt niin valoisat
niin valoisat

Yksinäisen sydän ikävöi
ajatukset palavat



Suomentaja Anneli Rosellin saatesanoista poimittua:
... ”Kevään yöt niin valoisa” (Giđa ijat čuovʼ gadat) ilmestyi ensi kerran omakustanteena 1974. Kirjoittajan sanojen mukaan se sisältää ”yhden ihmisen ajatuspisaroita” eli arkisemmin keskeislyriikkaa. Kokoelma on paljolti joikusanoituksen inspiroima, paikoitellen tekstit tuovat mieleen japanilaisen tai kiinalaisen lyriikan: runoissa on samaa ihmisen sisäisen avaruuden tutkimisen tuntua. Valkeapää välittää lukijalle ajatuksiaan maailmasta, elämästä, luonnosta ja rakkaudesta turhia konstailematta.
Kokoelmalle on ominaista, että kirjoittaja tuntee voimakkaasti itsensä osaksi luontoa ja että hän kuuluu kansaan nimeltä saamelaiset. Hän kunnioittaa perinteistä kulttuuria samalla kun haluaa antaa tilaa myös kehitykselle, vaikka näkeekin tietynlaisen kehityksen suoranaisena uhkana. Esiin nousee huoli oman kansan tulevaisuudesta.
(...)
Suomessa kirjoitetaan hyvää saamenkielistä kirjallisuutta, mutta sitä on vaikea saada julki — edes käännettynä. Mutta juuri kirjallisuushan on omiaan edistämään meille outojen kulttuurien tuntemusta, ja siksi tämäkin kokoelma nyt suomennettuna puolustanee paikkaansa. ...



Marja Laakkosen laatima teosarvio, julkaistu Arvostelevassa Kirjaluettelossa 12/1980, Kirjasammosta:
En voi olla ihmettelemättä, miksi Kevään yöt niin valoisat on suomennettu saamesta vasta nyt, alkuteos on vuodelta 1974. Se on herttaista, tunnelmoivaa keskuslyriikkaa, missä saamelaisuus tuntuu pienoisena eksotiikkana (huolimatta varmasti totisesta tarkoituksestaan) ja runojen muodot tuovat mieleen japanilaisen ja kiinalaisen runouden. Valkeapää laulaa, joikuu, tunnelmoi, ottaa joskus kantaakin, ja tekijän oma mustavalkoinen piirroskuvitus täydentää kokonaisuutta. On hyvä muistaa esim. verrattaessa Erno Paasilinnan toimittamaan Lapin runot -kokoelmaan, että tällaistakin saamelaisuus on: ”Pimeänä yönä/ kotavaatteen sisällä toinen elämä” — kaikesta huolimatta. Kyllä Aillu osaa ja tietää, ja lukijoita varmasti löytyy.


Nils-Aslak Valkeapää Stiftelsen Lásságámmin sivuilla
Nils-Aslak Valkeapää 23.3.1943-27.11.2001 Lapinkävijöiden sivuilla
Valkeapää, Nils-Aslak Kirjasammossa
Nils-Aslak Valkeapää Wikipediassa
Nils Aslak Valkeapää kuollut Yle Uutisissa 27.11.2001
Nils-Aslak Valkeapää on kuollut MTV Uutisissa 27.11.2001
Kevään yöt niin valoisat Kirjasammossa

Journal Entry 2 by Tarna at Tampere, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Wednesday, October 4, 2017
Kevään yöt niin valoisat on loistanut hyllyssäni ilmestymisestään asti, ja monet kerran olen sen annista nauttinut. Tämä lukukerta taisi jäädä viimeiseksi; enää eivät runot puhutelleet yhtä voimakkaasti kuin ennen. Paria poikkeusta lukuun ottamatta ne eivät oikein koskettaneet. Pidän niiden vahvasta yhteydestä luontoon ja siitä, miten kokoelman runot seuraavat vuodenkiertoa. Arvostan suuresti sitä, miten selkeästi Saamenmaan ja saamelaisuuden tärkeys runoilijalle välittyy näistä teksteistä. Kuvat ovat hienoja, mutta koen tussipiirrosten jyrkän mustavalkoisuuden liian räikeäksi runojen herkkyyden rinnalla. Kuvat ja teksti näyttävät minun silmissäni syövän toistensa voimaa.
Kokoelma on sekä hieno että tärkeä, mutta luulen kumminkin vapauttavani sen jossain sopivan tilaisuuden tullen. Lopuksi vielä suosikkirunoni, joka vie minut nuoruuteni tuttuihin maisemiin:

Silloin tällöin kuuluu kellon kalahdus

On iltamakuun aika

Jänis loikkii hietikoilla



Videoita:
Váimmustan lea biegga / Tuuli käy läpi sydämein (about Nils-Aslak Valkeapää, in Saami / Fin)
Ailluhas





Lisäys 6.3.18: varattu CatharinaL:lle.

Journal Entry 3 by Tarna at Pirkkala, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Monday, March 26, 2018

Released 5 yrs ago (3/26/2018 UTC) at Pirkkala, Pirkanmaa / Birkaland Finland

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Tämäkin Runorepussa täyden kierroksen tehnyt kokoelma löysi uuden hyllyn CL:n luota. Kiitos kun kelpuutit kirjan. Hyviä lukuhetkiä!

Journal Entry 4 by CatharinaL at Pirkkala, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Monday, March 26, 2018
Pikavilkaisullakin nämä vaikuttavat hurmaavilta runoilta. Kiitos kirjasta ja kaffeseurasta!

Nils-Aslak Valkeapäähän tämä ei sentään liity, mutta mainitaanpa vielä kuitenkin. Jahka jälkikasvu saapuu koulusta, hän saa kuulla Tarnan eittämättä järkiperäisen perustelun saksanopiskelulle :-D אוי געוואלד

A2-saksa kannattaa valita! Se auttaa ymmärtämään yiddishiä.

Journal Entry 5 by CatharinaL at Pirkkala, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Tuesday, April 3, 2018
Olen hieman yllättynyt siitä, millaisella ylivoimalla kokoelman kuvitus pesee runot.

Oikeastaan tekisi mieli sanoa, että sanallinen anti on jopa köykäinen, kun rinnalla hehkuu voimakastunnelmaisia tussipiirroksia. En tiedä; tuntuu myös, että runoissa olisi vieläkin enemmän pelkistämisen varaa. Sanat eivät tunnu loksahtavan paikoilleen; efekti on kyllä metka, mutta lukijana en osaa päättää, miten tarkoituksellinen se mahdollisesti on. Ainakin se vaatii lukijalta sanojen yllä pintatasolla edestakaisin liikkumista, höyläämistä, työstämistä; mukavaakin työtä, jollaista ei aivan jokaisen runokokoelman kohdalla koe.

Kokoelma on ohut: se sisältää 62 lyhytrunoa ja 8 tussipiirrosta. Piirrokset ovat (ainakin näennäisen) kielettömiä ja vapauttavat kokoelmaa kieli- ja kulttuurisidonnaisuudesta. Innostuin piirrosten suorastaan järkyttävästä kontrastisuudesta: ehkä se on tuo raju musta tussi, joka tuntuu niin paljon ilmaisuvoimaisemmalta kuin tavallinen painetun tekstin kirjasinlaji. Tussinjälki on samalla luontevaa ja haastavaa, repivääkin. Kun jotkin kuvat on vielä aseteltu aukeamalle niin, että ne ulottuvat kahdelle sivulle ja tekstin lomaan, tuntuu, että ne tekstiä paremmin pystyvät tavoittamaan jotain avarasta maisemasta, ulottuvuuksista, ja ihmisen ilmaisusta ja intohimosta ulottuvuuksien keskellä ja osana niitä.

Piirrokset eivät suinkaan ole kielettömiä; ovatpa vain vähemmän kielestä (kontekstista) riippuvaisia kuin sanataide. Kun kuvassa on luonnonmaisema, kuvatussa maisemassa elävä osaa tulkita kontekstin oikein: mitä on tarkoitus kuvata? mitä tämännäköisessä paikassa tehdään? miksi maisemassa ei ole/on tekijöitä, eläimiä tai ihmiseläimiä? Todellisessa elämässä paikka ole koskaan tyhjiö; vasta taiteessa esitettynä se voi olla enemmän ja painotetummin abstraktio. Kuvataiteen tutkija tai ihailija tulkitsee abstraktiota enemmän kuin kontekstia. Kun kuvattu maisema on jollain lailla Toinen tai Toisena esitetty, tulkitsija toimii tietoisesti myös puhtaan abstraktiotason ulkopuolella, "maastomerkkejä" etsien.

Saamelaisen (tai yleensä pohjoissuomalaisen) maiseman sekä aikansa kuvaajina runot ovat avartavia; mutta kuva avaa aina enemmän. Johtuuko vaikutelma yksinkertaisesti siitä, että runot ovat käännöksiä? Ehkä suomen kieli on niin tiukasti kytköksissä suomalaisuuteen ja eteläsuomalaisen silmin koettuun Lapin maisemaan, että saamelaisia vivahteita on tekstistä vaikea nähdä saati tulkita. Varsinaisia, kääntäjä Anneli Rosellin esipuheessa selittämiä viitesanoja esiintyy runoissa 7 kappaletta; ja vaikka ne ankkuroivat monet sinänsä universaalit runot saamelaiskulttuuriin, olisin kaivannut lisää jotain sellaista hienonhienoa, jota ei ehkä voi ilmaista kuin alkukielellä.

Kokonaisteoksena kokoelma on mielestäni erinomainen, mutta se on paljolti kuvituksen ansiota. Millainen vaikutelma runokokoelman runoista olisi jäänyt ilman tussipiirroksia? Ei varmaankaan yhtä intohimoinen tai vaikuttava. Toisaalta runojen maltillinen (en nyt puhuisi "herttaisesta" kuitenkaan) kieli ja muoto tasapainottavat hienosti kuvien syvää tunnelmaa. Näin ihminenkin tasapainoilee; näin hänen on hyvä olla.

*
En osaa yhtään saamea. En myöskään ole koskaan käynyt saamelaisalueella enkä edes Lapin läänissä. Se johtuu siitä, etten ole kiinnostunut koiravaljakkoajeluista tai lomakylämeiningistä; enkä ole oikein tuntureillavaeltaja tai soillarämpijäkään. Näitä vaihtoehtoja turistille Lapissa tarjotaan.

Pohjoissuomalainen maisemakaan ei ole välittömästi "minun" maisemaani.
Tietysti voi miettiä, milloin ja miksi maisemasta tulee oma, kokonaan tai edes jossain määrin.

Saamelaiskulttuuri on minusta upea, mutta (syystäkin!) ulkopuoliselle luoksepääsemätön asia. Vieraaseen kulttuuriin tutustumisen voi ehkä syvällisimmin aloittaa kirjojen ja muiden taideteosten välityksellä, kaikessa rauhassa, ei turistireissulla. Onneksi nykyään on internet ja muita apuvälineitä, joiden avulla tutustuminen helpottuu.

Enää ei olla aivan samanlaisessa tilanteessa kuin tämän kirjan julkaisuaikaan, jolloin saamelaisuutta ja saamelaisia ei taidettu vielä arvostaa – tai arvostettiin korkeintaan pintaeksoottisena myyntitavarana. Saamelaispuvuilla, poroilla, noitarummuilla ja tuntureillahan koko Suomea on maailmalle markkinoitu niin kauan kuin markkinoida on täytynyt. Se nolottaa, monestakin syystä: esimerkiksi siksi, että mainoskuvissa näkyy asioita, joihin minulla ei ole ollut mitään kosketusta. En osaisi kertoa niistä mitään ulkomaalaiselle kysyjälle, etenkään en sitä, millä tavalla virheellisiä ja ryöstökäytettyjä nuo saamelaissymbolit ovat.

Olen tietämätön sekä maisemasta että kulttuurista.

Se, joka ei puhu omasta kulttuuristaan tai omasta maisemastaan, voi vain opiskella lisää, sympatiseerata, ihailla kaukaa, tarjota tukeaan. Mutta näissäkin toimissa ulkopuolisen sanat ovat vääjäämättä epäkiinnostavia, epärelevantteja ja epäpäteviä. Henkilökohtaiset, subjektiiviset kokemukset, suhteet ja mielipiteet (tai niiden puute) voivat kääntää keskustelun ja sen valtasuhteet täysin egoistisiksi. Nyt ei ole kyse Minusta, vaan Toisesta.

Tulin ajatelleeksi, että hedelmällisintä olisikin ehkä aloittaa löytöretki omasta maisemasta, omasta kulttuurista, ja siirtyä sen kautta tutkimaan oman itsen ja oman kulttuurin suhteita ja suhtautumista muihin. Maiseman politiikka voi valaista ensin pienen, sitten suuremman piirin.

Suomeksi käännetty, yleiselle areenalle tuotu maisema antaa mahdollisuuden, mahdollisuuksia, tällaisten suhteiden tutkiskeluun. Tietyssä mielessä sen pääfunktio voi olla neukkarin oven avaaminen.

Valkeapää (1943–2001) tunnetaan saamelaisten ja yleensä alkuperäiskansojen kulttuurin ja elinympäristön puolestapuhujana ja edistäjänä. Tämän kokoelman julkaisemisesta on kulunut yli 43 vuotta. Se, että kokoelman herättämät ajatukset hyppäsivät minulla esiin tämännäköisinä, kertoo edelleen olemassaolevasta tiedontarpeesta.

Are you sure you want to delete this item? It cannot be undone.