Seven-pokkari, Otava, 2006. 1. painos 1990.

Takakansiteksti:
Mun molemmat vanhemmat oli opettajia ja sen lisäksi matemaattisia neroja. Biologian sääntöjen mukaan mun olisi pitänyt periä joitain niiden ominaisuuksia, mutta mä en tullut kumpaankaan. Sitä mun äiti ei suostunut tunnustamaan, se tahtoi väkipakolla musta uuden Einsteinin ja koko mun lapsuus oli täynnä päässälaskutehtäviä. Siinä sivussa musta kasvoi Milli Mallikelpoinen, sillä äidillä oli myös hyvin vankat käsitykset siitä mitä lapsen kasvatukseen kuului. Mä olin silti kutakuinkin tyytyväinen elämääni, vaikka olin paksu, tavallinen, kiltti ja matikassa tyhmä. Mua ei edes suuremmin säväyttänyt se, että äiti lähetti mut naapurikaupunkiin lukioon saamaan parempaa opetusta kuin kotipuolessa oli tarjolla. Se ei tuntunut mitenkään suurelta seikkailulta. Kunnes mä ykskaks koin herätyksen. Petteri Punakuontalo, mun pahin vihollinen, se sanoi: Mä kärsin vaniljasyndroomasta, josta oli hyvin vaikea parantua. Mä aloin kapinoida, mutta mä olin syvällä vaniljassa. Vasta kun mä tapasin aidon wannabiin, menninkäisen ottopojan, mä rupesin käsittämään asioita.

Mainostelineessä katutasossa. Hyviä lukuhetkiä löytäjälle!