Muotitalo

by Maimu Berg | Literature & Fiction | This book has not been rated.
ISBN: Global Overview for this book
Registered by wingPiikuwing of Turku, Varsinais-Suomi / Egentliga Finland Finland on 7/16/2018
Buy from one of these Booksellers:
Amazon.com | Amazon UK | Amazon CA | Amazon DE | Amazon FR | Amazon IT | Bol.com
3 journalers for this copy...
Journal Entry 1 by wingPiikuwing from Turku, Varsinais-Suomi / Egentliga Finland Finland on Monday, July 16, 2018
(Moemaja / 2012)

Kuvaus Otavan nettisivulta:

"Muotitalo on absurdien tilanteiden muistelmakirja, jossa eletään naisten neuvostoarkea töissä ja kotona 1970-80-luvuilla. Vuonna 1957 perustettu Tallinnan muotitalo suunnittelee edistyksellistä neuvostomuotia – eli käytännössä kopioi läntisiä muotivirtauksia parhaansa mukaan. Muotitalon Siluett-lehdessä julkaistut artikkelit on kuorrutettava neuvostototuuksilla, vaikka viralliseen ideologiaan uskovia ihmisiä on lopulta vähän. Jokaisen on kuitenkin yritettävä parhaansa mukaan tulla toimeen, mistä seuraa absurdeja ja tämän päivän näkökulmasta hilpeitä tilanteita: metsästetään jouluvaloja alkusyksystä, jonotetaan mattokaupassa, saadaan nuhteluja ideologisista rikkeistä (muotilehdessä!), väärennetään lukijapalstan sisältöä, solmitaan hyödyllisiä tuttavuuksia – esimerkiksi ruokalan emäntään, jotta saadaan tiskin alta makkaraa…

Muotitalo on oivaltavasti kirjoitettu ja humoristinen muistelmateos ajasta, joka ei ehkä aina ollut niin hauska. Teos kertoo menneestä maailmasta, josta monella suomalaisella kuitenkin on ihan hyvä käsitys ja jonka itäblokissa matkustaneet varmasti muistavat. Maimu Bergillä on aiempien suomennosten myötä myös vankka lukijakunta Suomessa."
***
Kirja oli hajanaisista tuokiokuvauksista koostuva kertomus Neuvosto-Viron muotimaailmasta. Nasevaa ajankuvaa, mutta minua häiritsi se etten saanut selvää onko kyseessä fakta vai fiktio (arvelen että vähän molempia).

Tämä oli parin euron löytö Kirjakassista, Chanian vapautusten vuosi -haastetta varten ostettu; heinäkuun teema on Kauniit ja Rohkeat. Etukäteen ajattelin vapauttavani tämän villisti, mutta se lähteekin nyt kontrolloidusti (mikäli postittamista voi niin kutsua...) bookcrossarille joka on kirjaa toivonut.

Journal Entry 2 by Tarna at Tampere, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Friday, July 20, 2018
Olen paennut näillä helteillä ylikuumentunutta kotiani Pirkkalaan, jossa on sisätiloissa sentään hitusen viileämpää kuin ulkona. (Niinpä, Piiku, sinä viihdyt lämpimässä, mutta minun ihannekesäni on 18-asteinen ja sateinen. Ja sitten tarjotaan tämmöistä Suomeen täysin sopimatonta keliä. Hmpf.)
Tämän päivän vietin poikkeuksellisesti Tampereella lähinnä lääkärien odotusauloissa. Aamulla ehdin käydä kääntymässä kotona, ja sielläpä oli Aamulehtien ja mainosten seassa odottamassa toivelistakirja.
Eipä tarvinnutkaan etsiä hyllystä luettavaa mukaan, kun Muotitalo pitäisi joka tapauksessa journaloida. Aika lailla siinä TAYSin penkeillä jo eteninkin. Hyvä juttu siinäkin mielessä, että kirjalla näyttää olevan toinenkin toivoja tässä ihan Vähäjärven toisella puolella. Kirjalla taitaa siis olla jo seuraavakin osoite tiedossaan.
Sisällöstä en sano vielä mitään muuta kuin sen, että kirjan muotipiirrokset toivat muistoja mieleen. Äidilläni oli ties mistä tullut kansio täynnä ilmeisesti 40-lukulaisia muotipiirroksia. Olen aina ihaillut 40-luvun pukuja, ja kansiossa kuvatut asut olivat minusta upeita. Mutta jonnekin se vain on kadonnut, kuten niin moni muukin arvokas asia. (Äiti on aina ollut hyvä hävittämään mielestään arvotonta tavaraa. Ja meidän kahden käsitykset siitä, mikä on arvokasta, ovat varsin erilaiset.)
Kiitos tästä kirjasta, Piiku! Ja kortista. Osasitpa taas tehdä nappivalinnan tämän kirjan seuralaiseksi. Kortin takana on mainoslause vähän pidemmässä muodossaan:
”On nautinto pukeutua uuteen leninkiin,
mitä useammin sen parempi.
Uutuus viehättää.”

Kyseessä on Finlaysonin mainos vuodelta 1927. (Sekin vielä! Tottahan Finlayson-kortti Tampereelle pitääkin lähettää.)

Journal Entry 3 by Tarna at Tampere, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Monday, July 30, 2018
Ulkoasultaan Muotitalo vaikuttaa Muodistamo Los Milagrosin kaukaiselta mutta sitäkin köyhemmältä maalaisserkulta. Sisällöltään kirjat eivät onneksi muistuta toisiaan.
Luin kirjan loppuun toissa iltana, mutten vieläkään oikein tiedä, mitä siitä sanoisin. Muotitalo on hyvin helppolukuista tekstiä. Vain iso alaviitemäärä kiusasi tätä lukijaa. Minun on suoranainen pakko lukea kaikki viitteet – alaviitteet tietysti välittömästi kesken varsinaisen tekstin – ja sitten harmistun kun viite ei tarjoakaan mitään uutta. Lisäksi kummastelin, miksi moskovalaismyyjättären van mamjentit, amaisingit ja tres amjusantit oli jätetty selittämättä, vaikka kaikki muu on alaviitteissä suomennettu/selitetty. Selviähän myyjän huudahdusten merkitys on, mutta niin on monen viitteissä selvitetynkin seikan.
Kirjan lähtökohta on kiehtova. Ylipäätään en muista juuri lukeneeni virolaisten 1970–80-luvuista, ja Muotitalo käsittelee niitä yhden sektorin, muotisuunnittelun ja muodin esittelyn näkökulmasta. Totta puhuen en koskaan tainnut tulla edes ajatelleeksi, että Neuvostoliitossakin oli muotisuunnittelijoita, -taloja, -lehtiä, -näytöksiä yms. Kirjailija on työskennellyt Siluettin toimittajana 1974–90, joten aiheensa hän tuntee hyvin. Oli mielenkiintoista lukea siitä, miten muotia tuolloin tehtiin ja esiteltiin kansalle: kansainvälisiä vaikutteita otettiin mistä suinkin saatiin, mutta sitten ne piti sovittaa soveliaan sosialistiseen malliin, jotteivät vallanpitäjät älähtäisi. Kaikeksi onneksi vähäpätöisenä pidetty muotiala ei ollut kovinkaan tiukan tarkkailun alla. Samankaltaisia ongelmia oli tietysti muillakin aloilla, esim. kirjallisuudessa.
Olen vieraillut Virossa ensimmäisen kerran joskus 1970–80-lukujen taitteessa. Tunnistin silloisen Tallinnan Maimu Bergin kuvauksesta hyvin. Tarina etenee perestroikan ja glasnostin ajasta nopein askelin Viron itsenäistymiseen ja itsenäiseen Viroon asti. Olisin suonut Bergin harppovan hieman hitaammin. Eräs ystäväni asui Tallinnassa 90-luvun alussa ja kertoi kirjeissään, mikä missäkin kuussa oli kortilla (sukkahousut tms.) ja mistä oli muuten vain pulaa (esim. perunat). Bergin tekstissä en huomannut puutteen päivästä häivähdystäkään, vaikka jossain kohdin suhteiden avulla lihaa hankittiinkin. Mutta toki on kuten kirjailija kirjan lopussa toteaa: muisti on valikoiva. Pulapuheet eivät taida oikein sopia Muotitaloon.
Kiitos, Piiku! Pidin kirjasta todella paljon. Luulen vain, että se on jokseenkin hitaasti aukeavaa sorttia ja pysyy mielessä vielä pitkään. Uudelle lukijalleen eli sille toiselle toivojalleen se siirtyy ylihuomenna. Taidan jättää kirjanmerkkinä käyttämäni Uutuus viehättää -kortin kirjan väliin. Sinnehän se sopii.

Maimu Berg Wikipediassa
Muotitalo Otavan sivuilla
Muotitalo Kirjasammossa
Neuvostomuodin arkea Turun Sanomissa
Maimu Berg: Muotitalo Kirjavinkeissä

Journal Entry 4 by Tarna at Pirkkala, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Wednesday, August 1, 2018

Released 5 yrs ago (8/1/2018 UTC) at Pirkkala, Pirkanmaa / Birkaland Finland

CONTROLLED RELEASE NOTES:

Antoisia lukuhetkiä, CL!

Journal Entry 5 by CatharinaL at Pirkkala, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Wednesday, August 1, 2018
Kiitos kirjasta! Olin laittanut tämän toivelistalleni heti maaliskuussa, kun kuulin Tarnan siitä juttelevan. Saan tästä taas yhden kirjan Viro-lukuhaasteeseen. Viro 100 vuotta on kova juttu!

Journal Entry 6 by CatharinaL at Pirkkala, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Friday, August 3, 2018
Suomalainen mainoslause sukkahousumainoksesta 1980-luvun puolivälistä:

80-luku: Muodin lopullinen vapautuminen

Piirroskuvissa mainostettiin sukkahousuja, niitä aivan tavallisia, Amarin tai Norlynin tai Voguen. Kuvassa esiteltiin kullekin 1900-luvun vuosikymmenelle tyypillinen naisten asu, hieman naurettavassa valossa piirrettynä tietenkin… kunnes 1980-luvulle päästäessä värit, kuosit ja hiukset räjähtivät valloilleen. Barbiemaisen naisen kuvan alla lukivat nuo maagiset sanat.

Muodin lopullinen vapautuminen.

Kuka nero lienee tuon metatasolla äärimmäisen oivaltavan mainoskampanjan suunnitellut? Väite vapautumisesta, vieläpä Lopullisesta Vapautumisesta, on melkoinen välähdys; ja 80-luvun mainos- ja markkinointihuuman keskeltä juuri se on jäänyt mieleeni kaikkein vahvimmin. Noin vuonna 1985 toistelin lausetta mielessäni hämmennyksestä ja ihailusta mykkänä… (Harrastin mainosasioita intomielisesti läpi teinivuosieni, joten materiaalia ja muistikuvia ei ole ihan vähän. Halusin töihin mainostoimistoon AD:ksi, enkä ainoastaan siksi että se oli muotia. Olen aina saanut mainosten tekoilluusioista ja muodin filosofiasta kicksejä.)

***
Edelleen muoti on taideteoksen aiheena mielestäni kestokiinnostavaa tavaraa. Vaatemuodista olen kylläkin kiinnostunut lähinnä vain muodin ja mainonnan alalajina.

Muodin ja muoti-ilmiöiden diffuusion avulla voidaan ehkä ilmaista yhteiskunnassa syvemmällä vellovia aatteita. Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen kehityksen/muutoksen liittäminen mainoskuviin voi luodata metkasti aikansa arvoja, merkityksiä ja todellisuutta.

Siis: historia, yhteiskunta, valtio muotivaatteen symbolikuosissa? Sivulla 203 annetaan kenties avain pinnallista rajumpaan tulkintaan: “[--] Bettin sielussa oli syntynyt erityinen tunneside tuohon maahan, jonka hän olosuhteiden pakosta oli saanut nähdä muutosten kourissa ja uskoi tulevaisuudessa näkevänsä jo niin yhtenäisenä, ettei edes saumoja enää huomaisi.

Saumoja. Leikkauksia. Huonosti istuvia ja rumia valmisvaatteita. Neuvostokaapu Viron yllä.

*
Muotitalo on dokumentti, tietokirjan ja kaunokirjallisen teoksen välimuoto. Se kertoo tuokiokuvamaisesti Tallinnan Muotitalon Siluett-lehden arjesta: muotipiirtäjistä, toimittajista ja malleista.

Konkreettisesti kiinnostavan Viron tapauksesta tekee se, että muotipiirroksilla ja -teksteillä ei Neuvostoliitossa pyritty kaupallisuuteen eli siis myymään tuotetta ja edistämään mainostajan liiketoimintaa tai yleensä vaikuttamaan kulutuskäyttäytymiseen, saati sitten aikaansaamaan suurempaa sosiaalista tai peräti yhteiskunnallista muutosta. Muotitalot, -lehdet ja -piirrokset olivat vastapropagandaa, kotimainen ase lännestä tihkuvia muotijulkaisuja ja -aatteita vastaan.

Jännittävää sinänsä, että mustavalkoiset muoti- ja mainoskuvat, joissa tuotetta ei edes välttämättä näy tai se näkyy sumeana, tulkitaan teorioissa yleensä realistisimmiksi. Kirjassa kerrotaan, että muotipiirrokset olivat hyvinkin epärealistisia ja sinänsä käyttökelvottomia vaatteiden kotiompelua ajatellen. Toisaalta epäselvien yksityiskohtien (leikattujen, sumeiden tai muuten epätäydellisten kuvien) on teorioissa todettu kiinnostavan katsojaa ja voimistavan mainoksen tehokkuutta eniten. Ja mikäpä olisi ollut uskottavaa ja luotettavaa Viron SNT:ssä? Mainosten epäselvyyteen perustuvat illuusiot saavat neuvostokehyksessä vahvan ja äärimmäisen kiehtovan lisäulottuvuuden. Vai...?

Mitä kulttuurisia merkityksiä neuvostoliittolaiset mainoskuvat oli viritetty luomaan? Mitä merkitystä (tai merkityksettömyyttä) oli muotipiirtäjien ja -toimittajien työllä? Jos kaikille on selvää, että mainonta sen länsimaisessa laajuudessa ja syvyydessä oli neuvostoideologialle vastakkainen ja siis mahdottomuus?

*
Kuitenkin ihmiset kaipasivat fantasiaa, vaikka tyylitöntä kotikutoistakin. Mm. naiivia Aenne Burdan ihailua… ja rouva Parklai, joka kulkee nimellä Betti (Betty Barclay oli ilmeisen intohimoisesti ihaillun, Lännessä keskihintaisen valmisvaatemalliston kuvitteellinen nimihahmo).

Yksioikoisen negatiivinen, jälkiviisas ote (sellaisena ainakin minä sen näen) ärsyttää kirjassa eniten, vielä enemmän kuin juonen ja episodimaisten tarinoiden heppoisuus. Kaikkea halutaan suomia, välillä summamutikassakin: kaiken tyylittömyyttä ja kaikkien haluttomuutta, kunnianhimottomuutta ja tylyyttä, kolkon yksitasoisesti kuvattuna. Tasottomuus johtuu toki siitä, että yksinkertaistavana ja melko lahjattomana sisäkkäiskertojana toimii Betti Parklai; ja aloin pohtia, olisiko rujoa todellisuutta voinut edes kuvata suoraan "kirjailija Maimu Bergin" suulla?

Kuitenkin netistä löytyneistä Siluett- ja Siluett Lastele -lehtien kansikuvista saa aivan toisen käsityksen lehden tasosta; ks. tämän ja edellisen päiväkirjamerkinnän kuvat.

Kirjaan valittu runsas kuvamateriaali ei hivele silmää: taide on näistä kuvista kaukana. Kuvia on liikaa ja osa niistä on täysin turhia. Tekstin perusteella muotipiirrosten olisi kuvitellut olevan säkenöivämpiä, viivan ja linjojen kauniimpia: siksi kuvat masentavat. Efekti lienee tarkoitushakuinen. Piirroksista ja kuvista puuttuu tyylin lisäksi persoonallisuus (ja tämän kirjan aineiston perusteella myös sosiaaliset suhteet, tarinat), ja persoonallisuuden piirteet aiheuttavat emootioita. Juuri niiden oli kai tarkoitus puuttuakin Viron SNT:stä, historiattomuuteen ja persoonattomaan pyrkivässä aateilmastossa. Mustavalkoisuus on kylmää ja tylyä, myös persoonatonta ja tunteetonta. Kotoperäistä traditiota tai myyttiä ei ole ideologisista syistä käytössä, niitä edustaa vain tavoittamaton Länsi, jonka arvomaailmaan kai Neuvostoliitossa muoti ensisijaisesti liitettiin. Vaatemuoti oli loppujen lopuksi negatiivinen ilmiö; ja negatiivisuudessa velloivat sen tekijät.

Muoti- ja mainosmaailmassa voidaan erottaa erilaisia tyylien kehitysjaksoja: ainakin tuoteinformaation, mielikuvilla myymisen, personoidun muodin ja elämäntyylimuodin ajat. Suomesta tuli kulutusyhteiskunta viimeistään 1960-luvulla; ja 1980-luvulla vietettiin oikein kulutusjuhlaa. Kuviteltiinko muodin peräti vapautuneen, ihmisen vapautuneen? Muodin avulla? Nykyään länsimaissa, mm. myös Virossa, mainosten elämäntyylilliset merkitykset ovat korostuneet ja muuttuneet holistisiksi lifestyle-kokonaisuuksiksi.

Millainen mahtoi olla samaan aikaan kansalaisen rooli neuvostoyhteiskunnassa, kuluttajina (ja mainosihmisten tapauksessa: tuottaja-kuluttajina)? Paljon suppeampi, paljon rajoittuneempi ja paljon ahdistavampi. Tämän tunnelman kuvaajana kirja onnistuu: sehän käyttää samoja keinoja. Tieten tahtoen. Stilisoiden.

*
“Alan kirjailijaksi”, töräyttää Betti (s. 229) kuin Aku Ankka klassikkotaskaritarinassa ikään. Voi (itse)ironiakuorrutusta: tässä pyöritään kovilla kierroksilla. Kerrotaan karkeasti karkeista ihmisistä, karkean todellisuuden karkeiksi pakottamista... Jopa lyödään kirjailijuuttakin, kun uudelleen itsenäistyneessä Virossa höpsähtänyt Betti Parklai, entinen neuvostokliseitä suoltanut muotitoimittaja, edustaa Kirjailijaa...

Ei varmaankaan ollut sattumaa, että Tarnan mieleen tuli Muodistamo Los Milagros. Samanlainen määrittelemättömyyden ja epävarmuuden, hapuilevuuden tuntu huokuu molemmista kirjoista. Maimu Bergillä ote on jälleen kerran tietoinen: kirjan luoma “tuotemainonta” viestii identiteetistä: ehkä se haluaa kertoaa jotain Viron hapuilevuudesta, hapuilevasta identiteetistä SNT:nä ja nuorena, uudelleen itsenäistyneenä valtiona?

Eikä kehnolaatuisesta materiaalista voi kirjoittaa kuin kehnolaatuisesti: siksi Betti. Sitäpaitsi: jos tuotteet ovat (toivottujen) ominaisuuksien ruumiillistumia, joiden illuusiomaailmaan kuuluu pyrkimys sosiaaliseen arvonnousuun ja muutokseen (oman itsen ja ympäröivän todellisuuden?), kirjan henkilöiden kyynisyys illuusioiden luojina on musertavaa; ja siis myös koko lopputulos, kirja, on musertava. Ei mitään glamouria, ei mitään romantiikkaa. Ei edes henkevää huumoria: pelkkää harmaata massaa. Pelkkä pitkä, loputon miehitys.

***
Ai niin. Alaviitteet kiusaavat minuakin. Mietin, olisiko kyseessä tahallinen ärsyttäminen, vähän niin kuin meille esitellyssä neuvostotodellisuudessa, lukijan ja hänen älynlahjojensa aliarvioiminen? Jatkuva aliarvioiminen: sananselitys-alaviitteitä oli kiusallisen, ärsyttävän, julkean paljon. Jokin syy täytyy olla myös sille, että juuri moskovalaisen myyjän ulkomaankielinen solkotus jätettiin kääntämättä.

***
Kirja on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen lukukokemus. Varsinkin siksi, että länsimaisen muodin ja mainonnan konventioiden aivopesemänä haluan automaattisesti, miltei pakonomaisesti, liittää muodin ja mainonnan maailmasta kertovaan tarinaan jotain salaperäistä, jotain syvempää, jotain elegantimpaa... Ja kuitenkin kirjan pointti näyttää olevan juuri niiden puute.

Illuusiottomuus.

Tarna ei ollut lukenut kirjasta puutteen kuvausta; minusta puute nimenomaan huokui jokaisesta pikku tarinasta. Puutteen teema toistuu monella tasolla ja kaikkein iskevimpänä juuri silloin kun tilanteet paljastavat tyhjyyden, onttouden, ei-olemisen kulissien takaa.

Lopullinen vapautuminen? Muotitalon sanoin: [I]hmisen suurin vapaus on älyvapaus. (s. 209)

Journal Entry 7 by CatharinaL at Pirkkala, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Friday, April 5, 2019
Kirja matkaa seuraavaksi Komentooralle. Lukuiloa!

Journal Entry 8 by CatharinaL at Pirkkala, Pirkanmaa / Birkaland Finland on Monday, November 4, 2019
Kirja palautui minulle.

Are you sure you want to delete this item? It cannot be undone.