Takakannesta: "Hiljaisuuteen eristäytynyt Elisabeth, antikvariaatistaan luopunut leskimies Otto ja nuori, herkkä sarjakuvapiirtäjä Elias asuvat samassa rapussa Etelä-Tukholmassa. He kaikki ovat ajautuneet elämässään merkityksettömyyden umpikujaan, mutta kevään edetessä valo tunkeutuu sisään.
Elias yrittää viedä hänelle erehdyksessä toimitetun paketin Elisabethille ja ihmettelee, kun uusi naapuri ei avaa ovea. Kirjojen kautta he kolme kuitenkin hiljalleen löytävät odottamattoman yhteyden, ensin toisiinsa ja lopulta myös itseensä. Heidän elämänkohtalonsa alkavat keriytyä auki ja solmiutua toisiinsa."

Pidin kirjasta ja oikeastaan kaikista kirjan henkilöistä. Erityisesti ihailin vanhaa miestä Ottoa ja vesi kielellä luin hänen ruuanlaitostaan. Kuitenkin tarina tuntui jollain lailla epätodelliselta ja välillä unenomaiseltakin, ihan kuin kerrostalossa ei olisi asunut ketään muita. En myöskään pidä avoimista lopuista, vaan haluan tietää ilman arvailuja, mitä oikeasti tapahtui. Olisin myös halunnut tietää, miten Eliaksen projektin kanssa kävi. Mustarastas on yksi lempilinnuistani, joten sen mukana olosta tarinassa pidin.

Vapautui tämän päiväisessä bc-miitissä :)!

Herätti kiinnostuksen

Alkoi pitkästyttää lopun lähestyessä.

Lukuiloa!

Nappasin kirjan eilen miitistä.

Vihdoin luin tämän. Pidin todella paljon. Aivan ihana kirja!
Minuakin kiinnostaisi tietää miten henkilöiden tarina jatkui.