Saksankielinen alkuteos Horns Ende (1985). Suomentanut Markku Mannila. Epilogi Anne Fried. Otavan kirjasto. Helsinki : Otava 1987. Sidottu, 271 sivua.

Tämä kirjasto(auto)n poistokirja on kaksoiskappale hyllyssäni. Christoph Heinilta olen tähän mennessä lukenut yhden kirjan, Vieras, ystävä ja jättänyt sen hyllyyni uutta lukukertaa varten.

Takakansi:
Sinä kesänä mustalaiset leiriytyvät viimeisen kerran pikkukaupunkiin. Syksyllä löydetään kuollut mies metsästä. Tapahtumilla ei ole suoranaista yhteyttä, mutta aina kun Guldenbergin asukkaat muistelevat kesää 1957, ne liitetään yhteen.
Kuka sitten oli kaupungissa vain muutamia vuosia asunut Horn, elämänsä itse päättänyt mies? Miten hänen vaiheisiinsa liittyvät kaupungin pormestari, lääkäri, koulupoika Thomas, rouva Fischlinger, mielisairas Marlene . . . tämän kirjan kertojat?
Tien loppu on vahvasti puhutteleva, monikerroksinen romaani. Se avaa näkymän ihmiseen yhteisön osana, niihin tunteisiin, tiedostamattomiin motiiveihin jotka ohjaavat ihmisen toimintaa, suhtautumista toisiin ihmisiin. Se kertoo syyllisyydestä ja syyttömyydestä, rehellisyydestä, ratkaisujen vaikeudesta, ihmisen julmuudesta ja rohkeudesta, rakkauden tarpeesta ja olemuksesta.
Tien loppu on itäsaksalaisen Christoph Heinin toinen romaani. Jo läpimurtoromaanillaan Vieras, ystävä hän nousi uuden eurooppalaisen kertomataiteen kärkeen, yhdeksi viime vuosien keskustelluimmaksi kirjailijaksi.

Kerttu Mannisen aikalaisarvio (Arvosteleva Kirjaluettelo 1/1988) Kirjasammosta:
Christoph Hein (s. 1944) on suppeasta tuotannostaan huolimatta kohonnut romaaneillaan "Vieras, ystävä" (suom. 1985) ja "Tien loppu" nykykertojien kärkinimiin muuallakin kuin saksalaisella kielialueella. Rakenteeltaan "Tien loppu" on suljettu ympyrän kehä (Guldenbergin pikkukaupunki), jonka keskipisteenä, ytimenä, on sivullisen oloisena kaupungissa eläneen Horn-nimisen miehen itsemurha, jota tarkastellaan kehällä solmukohdat muodostavasta muutaman kaupunkilaisen asukasotoksesta käsin. Ja kun lukija on ympyrän kehän kertaalleen kulkenut, hän on tavoittanut itse asiassa vain pintakerroksen eli Hornin itsemurhaan v. 1957 päättyvän tapausten kulun. Vasta vaivautuessaan toiselle kierrokselle alkaa oivaltaa romaanin moninaiset tulkintamahdollisuudet sekä sisäriittoisen kaupungin pelkojen ja kaunojen sävyttämässä elämänmuodossa että kertojiksi valittujen henkilöiden kohtaloissa. Laajemmin ottaen romaanissa pohditaan myös elämän ja kuoleman ehtoja, historiankäsitysten suhteellisuutta ja erilaisten yhteiskuntajärjestelmien vaikutusta yksityisten ihmisten elämässä. Hyvä suomennos takaa tämän romaanin kuulumisen vuoden käännösromaaneiden kärkisijoille.

Christoph Hein Wikipediassa
Tien loppu Kirjasammossa

Penkillä lähellä Satakunnankatua, suunnilleen O'Hara's Freehousen kohdalla.

LÖYTÄJÄLLE:

Kiitos, että nappasit tämän kirjan mukaasi ja tulit vielä vilkaisemaan sen matkapäiväkirjaa!
Tieto siitä, että kirja on hyvissä käsissä, on minulle tärkeä. Siksi pyydän sinua kertomaan, että se on sinulla. Toivon myös, että luettuasi kirjan poikkeat täällä uudestaan ja kirjoitat mietteitäsi lukemastasi. Sinun mielipiteesi kiinnostaa minua. :) Samalla voit myös kertoa mahdollisista jatkosuunnitelmistasi kirjan varalle.

Jää ihmeessä vielä hetkeksi ja tutustu BookCrossingiin. Sivustolla on useita kielivaihtoehtoja, mm. suomi. Kielen voit vaihtaa vihreässä yläpalkissa keltaisen Go-nappulan oikealla puolella olevan pudotusvalikon avulla.
Jos olet kiinnostunut BookCrossingista, ja haluaisit tutustua siihen suomen kielellä, kurkkaapa myös näiden linkkien taakse:
* suomenkielinen keskustelufoorumi http://www.bookcrossing.com/forum/30
* suomalainen Wikipedia-artikkeli BookCrossingista osoitteessa http://fi.wikipedia.org/wiki/Bookcrossing
Jos harrastuksemme kiinnostaa sinua, liity toki jäseneksi. Olet tervetullut mukaan joukkoomme nyt tai myöhemmin.

LUKUILOA!!!

Arvoisa Tarna,

löysin kirjasi jokin aika sitten Hämeenpuiston penkiltä ja nyt olen lukenut sen loppuun. Sivuille oli teippailtu huolellisesti lappuja joissa toivotaan kommentteja ja tietoa kirjan kohtalosta. Täältä siis pesee.

Kirja on virkistävällä tavalla erilainen ja puhutteleva. Kertojille yhteistä vaikuttaa olevan eläminen jonkin synkän tai estävän voiman valtapiirissä, joka ilmenee ulkoisin tapahtumin tai mielen sisäisesti. Kertojat vaikuttavat tavallisilta ihmisiltä, joiden elämää kirjassa kuvataan pääsääntöisesti alavireisestä näkökulmasta. On yksinäisyyttä, täyttymättömiä toiveita, sairauksia, kyräilyä, sopeutumista vahvemman tai yhteisön tahtoon. Kirja kuvailee sitä miten kukin elää omien stressitekijöidensä kanssa. Kertojat tuntuvat todellisilta ihmisiltä, joista joihinkin samaistuu itse ja toisaalta heitä tunnistaa läheisissään.

Kirja jätti aika paljon asioita lukijan täydennettäväksi. Odotin kieli pitkällä tietoa siitä mikä Hornia potutti ja mitä asioita hän pyrki oikaisemaan. En myöskään ymmärtänyt sitä mikä pormestarissa oli muiden mielestä vikana ja mikä jatkuva sota kaupungin hallituksessa oli meneillään. (Vastaavien halintokoneistojen toimintaa en taida kyllä ymmärtää tosielämässäkään..) Kuvaavasti Horn ei ollut yksi kertojista, sillä eihän hän suostunut tohtorillekaan puhumaan, vaikka oli saanut tilaisuuden. Lääkäri taisi suututtaa hänet tärkeän tuntuisella peilivertauksellaan, sillä sen saattoi tulkita niin että taas Hornin tärkeä totuuden säilyttämistyö saattoi olla erheellistä. Epilogin mukaan Horn on revisionismin ja marxilais-leninistisen idologioiden kiistojen uhri. Olin lapsi silloin kun Saksat yhdistyivät enkä taida ymmärtää näistä ideologiakiistoista yhtään mitään, eli en oikein ymmärrä mitä ideologiaa Horn edusti. Kehitin mielessäni hänelle kuitenkin henkilökohtaisen tragedian, joka oli saanut hänet katkeroitumaan ja elämään viimeiset vuotensa yksinomaan siitä, että saa muistuttaa jostain merkittävästä asiasta, jonka yhteiskunta haluaa muistaa omalla tavallaan pestäkseen omat kätensä puhtaiksi ja jatkaakseen siten elämäänsä. Ja tästä tulee mieleen tietysti Natsi-Saksa... Oletan, että Hornin perhe joutui kärsimään, mikä katkeroitti hänet niin, että teki lopulta itsemurhan, vai tekikö...

Thomasin puheenvuorot olivat kiinnostavimpia, eloisimpia ja värikkäimpiä. Taisin samaistua tuon kiltin ja tarkkaavaisen lapsen näkökulmaan eniten.

Taidan säilyttää kirjan ainakin jonkin aikaa. Laitan sen kirjahyllyyni lukeakseni sen myöhemmin uudestaan. Kiitos!

S.N.

Kirja on nyt viety aikaisen kevätsiivouksen vuoksi Parkanolaisen kuntosalin aulaan jonkun toisen löydettäväksi. Parkanontie 45.

S.N.