Helena Anhavan runoista pidän kovasti, novellistina hän on minulle ollut vieraampi. Kirjan tarinat ovat hieman surullisia ja haikeita, pienten ihmisten ajatuksia elämästä jolle ei oikeastaan mitään voi. Tulee sota tai lintu törmää ikkunaan ja kuolee tai uusi sadetakki repeää päälle pantaessa eikä kauppias suostu korvaamaan. Tällaisia elämään kuuluvia sattumuksia, joita kirjailija kuvaa vähin sanoin, runollisesti. Eniten pidin novellista, jonka nimi on melko hurja: Halullisen tappajan mieli. Siinä ei kuitenkaan tapeta eläintä tai ihmistä, vaan kyseessä on voimayhtiön "murharyhmä", joka kaataa kertojan ollessa lomalla hänelle rakkaat puut ja pensaat. "Moottorisahalla oli lasketeltu seisaaltaan kuin konepistoolilla niin että puista jäi puolimetriset kannot. Naapuri oli nähnyt." Ei oltu erotettu puita pensaista. "Oli ollut oikein halullisen tappajan mieli. Olin istuttanut ne itse, siunannut taimet ristinmerkillä. Ei risti auttanut. Siinä makasivat kuin kentälle jääneet. Itkin niitä, vainajia." Niin itkin minäkin kun jokunen vuosi sitten vieras pääkaupunkilainen oli antanut kaataa talomme takana olevan lenkkipolkumetsän avohakkuuksi. Sen jälkeen ei enää tuttuja koirapolkkuja löytynyt! Eli kovin ajankohtaista tekstiä!

Osallistun kirjalla "Suomalaiseen lukuhaasteeseen".

Miittivapautus

Hyviä lukuhetkiä!

Koska kirja ei miitissä mennyt kaupaksi, otan sen mukaani mökkireissulle ja vapautan Varkauden Taidemuseolle. Osallistun vapauttamisella "Nimikirjaimet-vapautuspaikkahaasteeseen".

Löytäjälle mukavia lukuhetkiä!

villi haastevapautus

Uusi tuttavuus, mukavaa matkalukemista. Jäi mieleen pyörimään jotkin tarinat.