"Taivaslaulu kertoo nuoren lestadiolaisparin, Viljan ja Aleksin, tarinan. Heti kun käsi löytää käden, he näkevät mielessään viiden litran riisipuurokattilan ja pirtinpöydän alta vilkkuvat seitsemänkymmentä varvasta.

9 vuotta ja 4 lasta myöhemmin, Vilja katselee, kun Otso-poika tanssii valkoiset kiharat hulmuten, ja yrittää muistaa, mikä oli se hetki, kun hänen kehostaan hävisi rytmi. Seuroissa naiset katsovat ensiksi vatsaan ja sitten silmiin. Saarnassa nainen kuvataan lintuemona, joka ei pääse pesän uumenista. Sitten tulee päivä, jolloin Aleksi ja Vilja istuvat käsi kädessä äitiyspolilla, ja kaikki muuttuu lopullisesti."

---
Kiinnostava ja kauniisti kirjoitettu kirja.

Kiitos, sain kirjan eilen. Tämä kiilaa lukupinon päälle.

Keväällä lukeminen takkuaa mutta sain tämän luettua ihan kohtuu ajassa. Oikein mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Viime aikoina on tullut puhuttua kavereiden kanssa naisen oikeudesta omaan kehoonsa. Tämä kirja jää siksikin mieleen pyörimään.

Annelis vie kirjan tarjolle miittiin.

No, eipä vielä kukaan napannut. Mmuutamalla toivelistalla on kirja on kuitenkin. Täytyypä katella, minne joutuu...

Luin kirjan muutama aika sitten:
Heti muistui lapsuus mieleen. Sain ajella Pappilan Henrikin polkuautolla. Pappilan väki oli perheystäviä. Sitten isäni kuoli ja pappi perheineen muutti Pudasjärvelle. Jotain heidänkin elämässään pieleen meni, kun pari-kolmekymmentä myöhemmin pappi teki itsemurhan. Ainakin hän kirjoitteli viime vuosinaan hyvin tulikivenkatkuisia tekstejä lehtiin.

Omalta osaltani muistan hyvin pelot, joita kirjankin lapsilla on. Muistan vielä sen kohdan missä kävelin noin kuusivuotiaana ja katselin peloissani kauniille kesätaivaalle, josko sieltä kohta tippuisi tulikiviä velipoikien päälle. He olivat näes kiroilleet.

Monet muutkin kirjan asiat palauttivat mieleen lapsuusmuistoja. Noin 8-vuotiaaksi katsein asioita sisäpuolelta. Sitten muutuin ulkopuoliseksi. Minulla on kyllä useita serkkuja ja serkkujen lapsia, joiden lapsiluku ylittää tusinan. Yhdellä serkulla on 15 lasta ja viisi vuotta sitten, 60-vuotiaana, hänellä oli jo 42 lastenlasta, vaikka kaikki lapset eivät vielä olleet edes naimaiässä. Montako lastenlasta lie nykyään?

Sanomatalon miittiin mukaan.
Lukuiloa!

No, löytyihän se lukija.
Postin haltuun kirja pääsi tänään.
Lukuiloa, Makke!

Ja saapui tänään (?). Yksi kirja on lukupinossa edellä, sitten tartun tähän. Kiitos, Annelis!

Aikamoista tekstiä, tärkeästä aiheesta ja kauniisti kirjoitettu. Poeettisuus löi toisinaan ehkä paikoin ylikin, mutta pidän sitä vain omana mielipiteenäni, mikä ei vähennä kirjan ansioita. Koen oman asemani hieman ongelmalliseksi ulkopuolelta huutelijana, kun en ole koskaan oikein käsittänyt uskontoa ja sitoutumista kaikkiin sen normeihin ja vaatimuksiin. Suhtaudun muutenkin nihkeästi kaikkiin hankkeisiin, joihin liittyy naisten, miesten tai minkä hyvänsä alistamista. Toisaalta omaa olemistaan on vaikea muuttaa siitä, mihin sosialisaatio on vienyt, oli normiraami mikä hyvänsä. Suurin ongelma onkin, jos yhteisön sisäisiin ongelmiin suhtaudutaan vaikenemalla, kuten ilmeisesti kirjassa kuvatussa ympäristössä on tapana, mutta se koskee toki kaikkia yhteisöitä. Toivottavasti kirjan hahmojen rohkeus antaa rohkeutta niille, jotka kamppailevat samanlaisten ongelmien kanssa.
Myöskin kiinnostava kurkistus minulle täysin vieraaseen maailmaan. Monet asiat olivat ennakoitavissa, kuten yleinen suhtautuminen mielenterveysongelmiin, mutta osa täysin ällistyttäviä kuten näkemys vaitiolovelvollisuudesta.

Viety Dailyyn, josta lähtikin samantien. Lukuiloa!