Bazar, 2016. - 299 s.

"Taulu, joka merkitsee enemmän kuin elämä. Mysteeri, jonka ylle menneisyys on jo heittänyt verhonsa.

Berliinissä asuva dokumenttiohjaaja Salome Virta ottaa yhteyttä suomalaiseen taidekeräilijään, jonka arvelee omistavan Albert Edelfeltin taulun Nainen parvekkeella. Nuoren dokumentaristin ja iäkkään taiteenrakastajan välille kehkeytyy vilkas kirjeenvaihto, sillä molemmilla on hyvin henkilökohtainen side tauluun. Dokumenttiprojektia edistääkseen Salome Virta matkustaa Pariisiin mutta saakin huomata, että ranskalaiseen Edelfelt-tutkijaan ja taulun taustoihin liittyy lukemattomia arvoituksia. Pian alkaa tapahtua outoja, vaarallisia asioita.

Pariisi keväällä 1884. Kaupungissa asuva kuuluisa suomalaismaalari Albert Edelfelt työstää maalausta, mutta hänen ajatuksensa ovat muualla, sillä äiti ja muu perhe painostavat häntä luopumaan elämänkumppanistaan ja mallistaan Virginiestä.

Nainen parvekkeella on henkeäsalpaava taidemysteeri, joka yhdistelee kohtalon oikkuja ja ikävöi saavuttamatonta. Se pyrkii pääsemään menneisyyden salaverhon taakse, Pariisiin, kaupunkiin jonka valo paljastaa ja kätkee. Kuuluisa taulu saa pauloihinsa monet ihmiset, ja osalle heistä taulu saattaa olla elämää tärkeämpi."

Kirjan toinen kirjoittaja pitää blogia, jota olen kaikki sen olemassaolovuodet käynyt silloin tällöin lueskelemassa hienojen valokuvien (osa itselleni merkityksellisistä paikoista) ja tunnelmallisten tekstien vuoksi. Lisäksi olen enimmäkseen tykännyt Eppu Nuotion kirjoista, joten löydettyäni tämän hyvin siistikuntoisen kirjan kirjaston poistomyynnistä ostin sen ilman muuta.

Luin tätä ennen Haahtelan "taiteilijaromaanin" ja hetken mielijohteesta päätin jatkaa toisen "taulukirjan" parissa. Hyvä päätös, sillä tämä oli mielestäni oikein viihdyttävä kirja, pidin kovasti! Tarina aivan imaisi mukaansa. Lisäksi kerrontatekniikka, joka osin perustuu Nainen parvekkeella -maalauksen omistavan, 74-vuotiaan A. S. Joenmaan ja dokumenttiohjaaja Salome Virran väliseen sähköpostiviestittelyyn, tekee kirjasta nopealukuisen.

Taidehistorioitsija ("Edelfelt-tutkija") Anna Kortelainen on ilmeisesti monin tavoin vaikuttanut kirjaan. Tarina saikin etsimään tietoa Albert Edelfeltin elämästä ja siitä, mikä mysteerissä olisi voinut olla totta.

Jos saan vielä jossain vaiheessa päivitettyä haastelistojani, tämä käy Alen Suomalaiseen lukuhaasteeseen ja Paminan Helmet-lukuhaasteeseen esim. toisen taideteoksen inspiroimaksi kirjaksi. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Ranskaan, Suomeen ja Saksaan, joten kirja ei käy Sakirmon Maailman maat -lukuhaasteeseen. Toukokuun Ranska-haasteeseen sopivuudesta en ole varma.

Eppu Nuotio ja erpaxin luonnehdinta saivat tarttumaan tähän kirjaan. Juuri nyt tarvitsen lukemista, joka imaisee mennessään :) Kiitos!

Kyllä, tämä oli tosiaan viihdyttävä, mukaansatempaava ja nopealukuinen kirja, vaikka tarinan uskottavuuden kanssa olikin vähän niin ja näin :) Oikein mukava kokemus kuitenkin! Kiitos vielä mahdollisuudesta lukea tämä, erpax!

Hoh hoh hoo, saapas nähdä, mihin tämä kirja seuraavaksi päätyy...

Päätyi Kirjakon joulupöytään! Joulupasta jo porisee liedellä. Tiedättekö mikä on kerman ja ruokakerman ero? Lisäaineet! Parasta ennen 8.9. kerma ei olisi tullut edes ulos purkista, ruokakermassa ei ollut mitään vikaa... vikaa... vikaa. No, huomenna se nähdään. En ole koskaan pannut pastakastikkeeseen sherryä, mutta koska sitäkin (parasta ennen 2011) löytyi jääkaapista, niin lorautin aimo lorauksen makua lisäämään. Joulun taikaa!
Mutta kiitoksia kirjasta ja oikein hyvää ja maukasta joulua!

Joulupastasta ei aiheuttanut vatsavaivoja, mutta vasta nyt avasin kirjan (koska pitäisi siivota isolla luudalla, mutta helleaalto koettelee Suomea jo ties vaikka kuinka monetta viikkoa, ei jaksa).
Vajaa kolmasosa hujahti huomaamatta. En ole ennen lukenut Eppu Nuotiota, koska miten voi suhtautua vakavasti naiseen, jonka nimi on Eppu? Ehkä pitäisi olla ennakkoluuloton ja ajatella, ettei nimi naista pahenna. No, tasapuolisuuden nimissä en ole juuri lukenut suomalaisten kirjoittamia dekkareita muutenkaan, paitsi Komisario Palmuja ja jotain Outi Pakkasta ihan viime aikoina. Vielä tämä ei tunnu dekkarilta, rikosta ei ole tapahtunut, mutta tarina kyllä vie mennessään. Olen aina tykännyt lukea (ja kirjoittaa) kirjeitä, joten tyylilaji sopii minulle. Pariisista pidän, Nizzassa kävin viime kuussa ja Ullanlinna on tuttu. En tiedä mikä siinä on, että ilahduttaa aina, jos kirjoissa on itselle tuttuja paikkoja.

Kuva: Niitä kirjassa mainittuja veneitä Nizzan satamassa.

Ei pöllömpi. Paitsi että oma siivousprojektini ei juurikaan edennyt tänään(kään).
Pakkaan kirjan mukaan Kotkan BC-kesäpäiville.

Nainen parvekkeella suuntaa kohti Kotkan BC-kesäpäiviä.

Nappasin Kotkan kirjabuffetista. Ehkäpä tämä vapautuu aikanaan jonnekin Albert Edelfeltin jalanjäljille?