Kovakantinen kirjastopoisto. - Otava, 1987. - 6. p. - 364 s.

Kirjasampo (10.7.2016):

Aina on Pohjanmaalla helposti ja täydesti innostuttu asiaan, lähdetty ja tehty, kuoltu aatteen nimissä. Mitä siitä on opittu? Mutta miten muuttaa ihmisen luonne, ympäristön määrittelemätön vaikutus?

Antti Tuurin Pohjanmaa on romaani Hakalan suvusta eräänä heinäkuisena sunnuntaina, mutta kasvaa samalla eepokseksi koko pohjalaisesta kansanosasta. Kirjan kuvaamana sunnuntaina ovat Hakalat kokoontuneet kotitilalle jakamaan 20-luvun lopulla Amerikkaan kultaa vuolemaan lähteneen ja sille tielle jääneen vaarin perintöä. Lähes olemattoman perinnön jakaminen on kuitenkin vain muodollisuus: varsinainen yhteinen asia on toinen.
Neljä pojanpoikaa on paikalla vaimoineen ja lapsineen. Tuvassa istuu nyt koolla viisitoista henkeä, kun kolmekymmentäluvun puolivälissä oli vain viisi; ja niistäkin kaksi meni sodissa, kuten äiti toteaa.

Ja tänä heinäpoutaisena päivänä ennätetään puhua paljon, ennättää tapahtua paljon; muistot, menneisyys ja nykyisyys tuntuvat sulautuvan saumattomasti yhteen. Ja lähes huomaamatta asiat muuttuvat peruuttamattomiksi: nyt on Hakalan veljesten vuoro näyttää mitä ovat miehiään, miten tapahtunut vääryys pohjalaisittain oikaistaan.

Pohjanmaa on mahtava lukuelämys, hieno ja totisesti tosi kirja, jota pohjalainen huumori kuljettaa, taittaa ja kiihdyttää verkkaisesta alusta vääjäämättömään ja odottamattomaan loppuun saakka.

Lukuiloa!