WSOY 1991. 155 s.
Alkuperäinen kansipaperi (kuva yllä) hukassa, ja tuunasin hiukan kärsineen kannen piiloon.

Viettelijän journalissa mainitun Kärsimystrilogian kolmas osa.

Kehyskertomus on kohtalaisen selkeää isät ja pojat -tematiikkaa sekä seksuaali-identiteetin ilmentymiä. Ensin on isä, äiti ja lapset Usko, Toivo ja Lempi. Viina vie Uskon ja onneton rakkaus Lempin. Jäljelle jäänyt Toivo vanhempineen muuttaa talvisodan alta Hampuriin. Tässä perheessä kukaan ei pidä kenestäkään, mutta isä pitä Ilse D:stä, joka puolestaan pitää perheen mustanpörssin leivässä. Toivosta tulee ensin ilmiantaja ja sitten saarnaaja.

Saarnaaja-Toivon poika on Jukka Larsson, Jukka Mikael, arkkienkelin nimen kantajaksi pantu. Jukka kuvittelee olevansa kaksoisveljet, ja myöhemmin etsii kadonnutta puoltaan Engelbrektistä. Perheessä asuvat myös Rudi ja Jochum, Pojat. He saarnaavat Toivon kanssa, mutta Jukalta se ei oikein onnistu. Jukka, Toivo Larssonin "tuhlaajapoika", alkaa kirjoittaa apokalyptista kertomusta.

Viimeinen osa on näennäisesti kompaktein, aikuisen Jukan ja galleristi Engelbrektin sekä nuoren graffitintekijä Pojan rikos- & rakkaustarina.

Selkotarinan seassa kulkee ainakin tuhlaajapoika, Isak & Jakob, vettenpäälläkävely?, sekä porukkaa jota en tunne tarkemmin, esim. Kristoforos, "Kristuksen kantaja".
En pitänyt Kantajasta ollenkaan niin paljon kuin edellisistä "kärsimyksistä", mutta se, etten pysynyt mukana myyttien pyörityksessä, lienee oma eikä kirjan vika.

-ruzena

Otapa hänestäkin selvä!

No minäpäs otan. Mikäli tuunaukseen on uskominen, luvassa on taidetta kaikille aisteille. Kiitos ruzena!

Kirjan alku oli koukuttava. Ensimmäiset Satakunta sivua meni heittämällä, mutta kirjan loppupuoli ei oikein enää säväyttänyt. Trlogian edellinen osa oli parempi. Mutta sen verran koukuttava tämäkin oli, että aamupäivällä oli pakko kipaista kirjastoon hakemaan se ensimmäinen osa. Tuossa sitä juuri aloittelen.

Kantajakin on meillä. Kiitos kirjasta! Onpa hieno kansi!