Löysin ilokseni kirjastopoistoista tämän kirjan, josta yksi kappale on tarkasti pysyväishyllyssä, pidän tästä kovasti! Lahjaksikin olen jonkun kappaleen tätä kirjaa antanut.


www.bookplus.fi:

"Teemu Kupiaisen ja Stefan Bremerin kirja Viulunsoittaja kadulla koostuu viidestä matkapäiväkirjasta. Kupiainen, joka on Suomen tunnetuimpia alttoviulisteja, on vuodesta 2003 lähtien tehnyt pidempiä katusoittomatkoja Kiinaan, Intiaan, Marokkoon ja Ranskaan. Hän on kirjoittanut matkapäiväkirjaa kaikilla matkoillaan ja on nyt toimittaja Minna Lindgrenin avustuksella saattanut ne yksiin kansiin. Mihin kaikkeen suomalainen katusoittaja voikaan törmätä esittäessään Bachin soolojousiteoksia vaikkapa intialaisille katulapsille!Neljän tekstikertomuksen lisäksi viidentenä matkakertomuksena on kuvateos teoksen sisällä: valokuvaaja Stefan Bremer oli Kupiaisen mukana viimeisimmällä matkalla, joka suuntautui Intiaan. Bremerin upeat valokuvat täydentävät Kupiaisen päiväkirjojen pohdintaa musiikista ja elämästä mitä eksoottisimmissa maailmankolkissa.Yhdessä näistä matkakertomuksista muodostuu suurempi tarina, joka kehittyy vastaukseksi kysymykseen tämän oudon harrastuksen mielekkyydestä. Kirja kertoo syvyydestä, jolla suuri musiikki voi läpäistä koko ihmisyyden. Miksi soittaa viulua kadulla? Koska niin sen vain täytyy olla."

Kirja jatkaa matkaansa toivelistayllärinä. Osallistun vapautuksella kesälomahaasteeseen :)

Kiitos lukutuoli, tämä oli todella mieluinen yllätys!!! Kirja saattaa jäädä pysyvään kokoelmaani.

Itse olen aina jotenkin ajatellut useimpia katusoittajia vähävaraisina taiteilijoina, joiden päämääränä on lähinnä ansaita muutama lantti. Toki Teemu Kupiaisen rahoitti soittamisella yösijoja ja ruokailuja, mutta takataskussa hänellä oli kuitenkin myös luottokortti. Tärkeämpää oli yleisön kohtaaminen, oli kuulijoina sitten pari apinaa tai kokonainen lauma intialaisia katulapsia. Elämää suurempia matkoja, sanoisin. Kuvaliite oli kiva lisä, mutta itse pidin kuitenkin enemmän tekstiosioiden tarjoamista tuokiokuvista.

Kiitos lukutuoli vielä kerran. En jätä kirjaa omaan hyllyyni, mutta se on ehdottomasti liian hieno villiin vapautukseen. Tarjolle siis seuraavaan miittiin.

Tarttui mukaani miitistä

Minäkin tykkäsin! Luin muutaman sivun aina kerrallaan, vaikka toki tämä olisi ollut helppo lukea vaikka kerralla läpi. Tällaisenaankin hieno lukuelämys, mutta itse olisin voinut katsella vaikka koko teoksen pelkkinä valokuvina... olivat niin upeita ja tilanteet välittyi niistä ihan ainutlaatuisella tavalla.

Seuraavaksi sigyn22:lle, jonka toivelistalla tämä näyttää olevan.

kiitos toivelista ylläristä!

Olipa tosiaan hieno kirja.
Erilainen matkakirja ,tunnelmaltaan kiehtova.

Miittiin tarjolle

Hei, mä onnistuin poistumaan miitistä vain yksi kirja mukanani! 😀 Katsotaan mihin tästä on, pöydässä ainakin tykättiin...

Hajaluin kirjaa sieltä täältä, mutta en löytänyt yhteistä säveltä soittajan kanssa. Niinpä meidän on aika lähteä eri teille...

Kirja etsii uutta lukijaa Kesäpäivillä!

Minusta on ollut mukava kuunnella ja katsella katutaiteilijoita Englannissa ja Stefanin isä Caj Bremer on yksi lempi-sipoolaisiani, joten pakkohan tämä kirja oli napata.

Kaksi kolmasosaa hujahti ja olisin jättänyt miitin väliin ja jäänyt lukemaan, jos ei olisi ollut miittiviemisiä niin monelle. Tykkään. Ikinä en itse menisi Kiinaan, Tiibettiin (pitääkö se laskea Kiinaksi?) tai Intiaan missään ominaisuudessa, mutta omalta sohvalta seuraan kirjan tapahtumia mielelläni. En ole esiintyvä taiteilija, joten kiksien saaminen yleisöstä on vierasta, mutta ilmeisen koukuttavaa. Kai tämä on niin erilaista kuin konserttimuusikon työ, että siinä on oma viehätyksensä ja ilmeisesti itse soittaminen tuo tälle kaverille perverssiä tyydytystä. Laiskana ihmisenä ihmettelen miten paljon hän treenaa ihan pelkkää katusoittoa varten. Minä sain aikoinani soitonopettajalta arvosanan: "On kiinnostuneempi koirastani kuin pianonsoitosta." Sen jälkeen minun enää tarvinnut käydä soittotunneilla.
Joskus, kun olen katsonut nuoria klassisen musiikin soittajia esiintymässä kadulla, olen arvellut heidän harjoittelevan nimenomaan esiintymistä, en niinkään ajatellut heidän olevan rahapulassa. Ehkä myös siisti vaatetus ja huoliteltu ulkonäkö ovat tukeneet tätä käsitystä, vaikka klassinen musiikki sinällään assosioituu enemmän varakkaaseen kuin köyhään kansanosaan.

Pojasta ei ole polvi parantunut, tykkään enemmän isä-Bremerin kuvista.

Psykologit ovat varmaan keksineet tällekin käytökselle jonkun selityksen ja luokituksen, mutta olen kyllä samaa mieltä muusikkojen kautta maailman kanssa, että Suomessa oikeasti on The Ministery of Silly Walks, jos katutaiteilulle on saanut valtion kaksivuotisen taiteilija-apurahan.
Hieman toistoa oli paikoin, mutta olisihan noita juttuja voinut lukea enemmänkin. Hupaisa oli se kohta, kun häntä oli salakuunnellut vanha opettajansa Gerald Causse, jonka kanssa hän ehti jutella pitkään ennen kuin hoksasi tuntevansa miehen.
Olisi ollut mielenkiintoista lukea vaimon tai lasten mielipide siitä, että mies / isä asuu kadulla maailman toisella laidalla, köyhissä paikoissa, joissa ihmishenki ei ole juuri minkään arvoinen. Naiselta tällainen matka ei olisikaan onnistunut, muslimimaissa viimeistään olisi käynyt huonosti.
Millainen matkavakuutus tällaiselle matkalle otetaan?
Seuraavaksi taidan käydä kuuntelemassa Teemun soittoa verkkosivuilla www.teemukupiainen.com .

Kuvan nuori viulisti soitteli viime kesänä Riikan kaduilla iltasella, kun hänen ikäistensä olisi kuulunut olla jo kotona tai vähintään vanhempien seurassa.

Tarjolle miittiin. Ellei löydy ottajaa, saa palata kotiin.

Kiitos tästä, tämän nappasin kesken mainospuheen, koska olin jo tutustunut tähän teokseen etukäteen tämän matkapäiväkirjan avulla.
Katusoitto kiehtoo. Luin alkupuhetta ja vaikutuin lehmän rakkaudesta Bachiin. Toisaalta, kyllähän minunkin tuntemani lehmät ovat kuunnelleet mielellään musiikkia ja juttelua. Ovat sellaisia rauhallisia märehtijöitä, ehkä Bachin musiikki sopii sellaiselle luonteelle? Vaikka esipuheen mukaan Bach sopii kaikille. No niin, heti paljon ajatuksia herättävä teos!

Olin jäänyt sivulle 54, tänään hotkin kirjasta loput. Seikkailuja kerrakseen! Ja rakkautta musiikkiin. Arvostan katusoittajia, jotka osaavat soittaa ja heitän mielelläni kolikon niille taitaville. Valokuvat olivat upeita myös.
Edit. 17.7.19: Kirja jatkoi matkaansa Musiikkitalon tapaamisessa, jossa oli mukavasti väkeä paikalla eri puolelta Suomea.

Joku tarjosi tätä kirjaa minulle miitissä ja tartuin tilaisuuteen. Ensin oli mielessä hyvä vapautustilaisuus tälle ensi viikolla, mutta luettuani journalit on hyvin todennäköistä etten millään raaski :-) Kiitos kirjasta ja miitistä!