Luin tämän joskus lukiossa, aivan liian nuorena ymmärtääkseni sen merkityksistä mitään. Osallistun tällä kirjalla kuitenkin toukokuun vapautushaasteeseen elokuva ja teatteri.

Takakannesta:
Latautuneen henkilökohtainen teos, joka fiktion keinoin laajenee todistusvoimaiseksi kuvaukseksi kuolemasta, rakkaudesta, nautinnon nälästä.
Äitiään hoitava krijailija on yksi saattosiskoista, jotka päivittäin saapuvat sairaalan kroonikko-osastolle katsomaan läheistä, itseään - alastonta elämää silmiin. Poikkeuksellisissa oloissa naiset kokevat vahvaa yhteishenkeä, heistä muodostuu tiivis ryhmä jolla on omanlaisensa nauru kuolemaa liki.
Mutta tärkeintä on kirjailijan äidin suuri salaisuus, äidin mysteeri. Kirjailijan koko lapsuuden ja nuoruuden ylle levittäytyynyt synkkä varjo, joka alkaa avautua pian äidin kuoleman jälkeen. Kuka äiti oikeastaan oli, mitä hän halusi elämältään?
Ihon aika kertoo kahden sukupolven tabuista, sallitusta ja kielletystä seksuaalisuudesta. Se on kirja erään perheen rappiosta, vanhempien ja lasten välisestä katkeruudesta ja kostosta, ihmissuhteiden hitaasta turmeltumisesta. Syvimmältään se on kertomus menetyksestä ja vapahduksesta, iloista ja häpeästä, elämän rajallisuudesta, jonka täydesti ymmärrettyään vasta voi nähdä rajattomasti.

pankkiautomaatille