kirjakaupasta tänään, 24,90 e, pehmytkantinen 351 sivua, Bazar kustannus, suomentanut Veera Kaski, painopaikka Latvia 2016.

Takakansiteksti:
Pariisilainen kirjakauppias Jean Perdu osaa löytää jokaiselle asiakkaalleen juuri tämän mielialaan sopivan kirjan. Hänen "kaunokirjallisuusapteekistaan", pienestä Seinessä kelluvasta kirjakauppalaivasta, saa kirjoja kaikkiin vaivoihin. Perdun oma sydän on särkynyt kauan sitten, ja entisen tyttöystävän Manonin lähettämä kirje on vieläkin avaamatta.
Eräänä päivänä Perdu vihdoin lukee kirjeen ja se muuttaa kaiken. Perdu irrottaa laivansa kotilaiturista ja lähtee proomullaan unohtumattomalle jokiseikailulle kohti menneisyyttä ja Provencen sydäntä - ja kohti elämää.
Kirjan lopussa on Jean Perdun kaunokirjallinen ensiapupakkaus, johon kuuluu rohtoja erilaisiin tunne-elämän katastrofeihin.

Kirja varattu kaverihippana sumakon kaverille Flower78:lle :)

Olen päässyt nyt sivulle 108, että hetki aikaa menee vielä opuksen parissa, ennenkuin pääsee matkalleen.

Tällä hetkellä olen sivulla 180, eli lukuun 25 päässyt jo. Kyllä tämä edistyy, pikku hiljaa, nautiskellen :)

Nyt se on luettu, hetki sitten, 15:44 sain luettua tämän ihanan kirjan. Olen vieläkin ihan kirjan maailman lumoissa. Tykkäsin tästä kirjasta mahrottoman paljon, vaikkakin tässä oli joitakin surullisia hetkiä, mutta loppuviimein kirjalla oli mukava päätös.

Kirja paketoituu tänään huomista postitustaan varten. Hyvää matkaa kirjalle ja makoisan mukavia lukuhetkiä kirjan parissa :)

Kirja saapui tänään. Miljoonat kiitokset Anuliini kirjasta sekä sisäkansitarroista (niillehän on aina käyttöä) sekä hauskasta postikortista! On tuo kyllä tosi houkuttelevan näköinen kirja, on niin kaunis kansikin! Haluaisin alkaa lukea tuota ihan heti, mutta menen ihan sekaisin kirjoissa, jos on liian monta yhtä aikaa kesken, joten parempi jättää tuo odottamaan aikaa, jolloin voin keskittyä vain tuohon yhteen kirjaan. :)

En malttanut jättää tätä kirjaa pitkäksi aikaa hyllyyn pölyyntymään, vaan heti kun sain kesken olevat kirjat luettua, aloin lukea tätä.

Tämä on paitsi ulkoisesti, myös sisäisesti kaunis ja viehättävä kirja. Lämminhenkinen tarina ja niin kauniisti kirjoitettu, että tätä kannattaa lukea hitaasti. En ole Etelä-Ranskassa käynyt, mutta sitä kuvataan kirjassa niin kauniisti, että haluaisin mennä sinne. Joissain kohtaa tarina oli kyllä niin siirappista, että tällaisella realistilla meni hieman yli. Kokonaisuutena kuitenkin aika täydellinen kirja meille, joille kirjallisuus on elämässä tärkeää. Minua aina viehättävät tarinat, jotka liittyvät jollain tapaa kirjallisuuteen.

* Varattu Annimannille *

Toivottavasti Annimanni pääsee pks-vakiomiittiin, sillä silloin hän saa (vihdoinkin!) tämän kirjan, jolla hippasin häntä joskus joitain kuukausia sitten.

Kiitos kirjasta!

Aikuisten satu. Ihan viihdyttävä, mutta turhan siirappinen ja jotenkin tekemällä tehdyn kaunis. Ajatus kaunokirjallisuuden parantavasta voimasta on toki ihana :)

Yksi pitkä miinus vielä kirjan suomenkielisestä nimestä. Eihän se liity tarinaan millään tavalla. Pariisissa oltiin vain hetki eikä kirjapaatillakaan loppujen lopuksi ollut kovin suurta roolia. Olisivat pitäneet alkuperäisen nimen, suomennettuna toki.

(Sitä paitsi en halua nähdä enää yhtään pieni xxxpuoti -tyyppistä nimeä missään koskaan – sen paremmin kulttuurituotteissa kuin reaalimaailmassakaan. Ne lakkasivat olemasta "söpöjä" jo kauan sitten.)

***
Seuraavaksi hippakirjana sigynille.

Seuraavaksi Sigynille, mutta kuriiri nautiskelee ensin. Siirappi valui ylitseni kuin vesi hanhen selästä. Sitä oli vähän liikaa. Mutta matkakertomuksena tämä oli muistoja herättävä. Ehkä siksi pidin kirjasta kovasti.

Me matkasimme kolmen lapsen kera1993 Warrella Ranskan läpi Calaisista Pariisin kautta Välimerelle telttaillen monenlaisilla leirintäalueilla. Boulognen metsän leirintäalue oli helppo löytää pohjoisesta tullessa Seineä seuraillen. Leirintäalue ei ollut läheskään yhtä vehreä ja viihtyisä kuin puisto Bois de Boulogne. Leirintäalue oli ankea, maapohja oli pikkukiveä.
Viikonloppuna Boulognen puisto oli täynnä ihmisiä, jotka olivat tulleet luonnon helmaan kauniista päivästä nauttimaan. Hevospoolo-ottelukin oli käynnissä. Sellaista emme olleet ennen nähneetkään. Sitä harrastetaan näköjään Ranskassakin. Boulognen metsässä oli toinenkin hevosurheilurata, jossa ilmeisesti järjestetään laukkakilpailuja. Näimme siellä muutamia hevosia, jotka näyttivät uljailta mutta ylen laihoilta, kylkiluut saattoi laskea. Eksyimme etsiessämme metroasemaa ilman karttaa. Leirintäalueen info oli näet suljettu. Kun pari tuntia myöhemmin pääsimme puiston läpi kadun varteen, näimme niin paljon pysäköityjä Minejä, Smartteja ja muita miniautoja, että luulimme niillä olevan jonkinlaiset teemapäivät. Sitten meille valkeni, että pieniä autoja suosittiin käytännön pakosta. Sellainen mahtuu pieneen tilaan kadun varteen.

Perdun paatti liukuu Seineä pitkin Fontainebleaun ohi eikä sitä mainita. Me ajoimme tietä pitkin ja näimme Fontainebleaun linnan. Aidassa oli kullatut piikit, samanlaiset kuin Versaillesissa. Parkkipaikalla oli monta bussia henkilöautojen lisäksi. Etsimme tietä N6 ja jouduimme tielle N7. Samapa se.

Pikku laivalla matkatessa ovat esillä toisenlaiset maisemat kuin maantiellä. Aina ei ruokailupaikka ole kaksinen. Joskus sytytettiin Trangia-keitin viinitarhan tai maissipellon vieressä, joskus tammimetsikössä. Joskus lapsille tuli nälkä ennen kuin hyvä paikka löytyi. Noista tötteröistä en oppinut pitämään vaikka niitä näkyy aika tiuhaan Euroopassa autoillessa.

Kirjakauppalaiva saapuu Loirelle Briaressa. Sen läpi mekin ajoimme tietä N7.
Pysähdyimme jossain pienessä kivikylässä eli -kaupungissa kahville. Harmaat talot näyttivät periytyvän satojen vuosien takaa. Ravintolassa oli vilkas lounasaika, cafe au lait löytyi, mutta jätskiä ei. Välillä juoksentelimme tammimetsässä. Maissipellon reunassa keitimme keiton ja söimme.
Jossain oli lollipop-miehiä opastamassa koululaisia turvallisesti kadun yli.

Autolla, Warrellakin, pääsee nopeammin kuin paatilla. Iltapäivällä saavuimme Pouilly-sur-Loiren kunnalliselle leirintäalueelle, joka oli melkein tyhjä, kiikkuja ja minigolf, 34,50 fr yöltä. Ennen kuin ennätimme leiriytyä, juoksi ohi suomalainen hölkkääjä. Sanoi asuvansa lähistöllä eikä ennen nähneensä suomalaista autoa leirintäalueella. Parin kilometrin päässä asuu tamperelaisia lääkäreitä, ja toisaalla suomalainen eläkeläispariskunta. Puhuin leirintäalueen neitoselle englantia ja hän vastasi ranskaksi. Hyvin hoituivat asiat. Neitonen kertoi paikkakunnan olevan 1000 asukkaan luokkaa, erikoisuutena valkoviini, joka jäi meiltä maistamatta niin siellä kuin muuallakin. Iltapäivällä oli jo tien varrella alkanut näkyä viinitarhoja.

1980 kävimme Pariisin matkalla Loiren linnat - retkellä ja silloin vierailimme muutaman linnan lisäksi Amboisen linnan lähellä olevassa Manoir du Clos Lucéssa, jossa Leonardo da Vinci vietti viimeiset vuotensa. Siellä on nyt museo, jossa on pienoismalleja taiteilijan suunnitelmien mukaan rakennettuina. Oli siellä muutama Mona Lisakin joita taiteilijan alut olivat maalanneet harjoitustöinään.

Vuonna 1980 näimme Loiren laaksossa vuoren rinteeseen koverrettuja ikivanhoja luola-asuntojakin. Olihan niitä nykyaikaistettu sentään. En edes tiennyt, että sellaisia on Euroopan mantereella. Kanarialla tiesin niitä olevan ja Afrikassa.

Perdun porukkakin kävi vanhassa kivikylässä, jossa aika tuntui pysähtyneen satoja vuosia sitten. Sellaisia kyliä tai kaupunkeja Ranskassa tuntui riittävän.

1993 Pouillyssä aamuksi tilaamamme pain chocolat ei ollutkaan suklaalla päällystetty sämpylä, joita olimme nähneet kaupan ikkunassa vaan croissant jossa oli suklaamuruja sisällä. Lämmin suihkukin toimi. Yöllä satoi aika lailla ja aamullakin ripsotti vähän telttaa purettaessa. Kävimme taas pienessä kivikylässä kahvilla baarissa, jossa istui ukkoja kuin Pylkönmäen keskikaljabaarissa. Yksi oli Onni-vainaan näköinen, toinen kuin Mustan pörssin Topi.

Päivällä keitimme ruokaa sivutiellä viinitarhan kupeessa. Ohi kulki 2 autoa koko tunnin aikana. Lapset pelasivat jalkapalloa tiellä odotellessaan ruoan valmistumista.
Myöhemmin kahvilla käydessämme näimme kuinka nainen söi lounasta ja koira istui tuolilla vieressä, ravintolassa lounasaikaan!

Ajoimme melkoisen pientä mutkaista tietä. Illan suussa löytyi kunnallinen melkein tyhjä leirintäalue Boenistä, 31,50 fr yöltä. Osa nurmikosta oli leikkaamatta, vieressä pallokenttä ja Loiren (sivuhaaran) puhdistuslaitos. Huoltorakennuksessa oli enimmäkseen lattiakaivo-vessoja, kuten muillakin kunnallisilla leirintäalueilla. Siinä reiän päällä kyykkiessä voi helposti tipahtaa tavaroita taskuista ja solahtaa reikään. Onneksi meille ei niin käynyt. Huuhteluvettä narusta vetäessään saa helposti vettä varpailleen, jos ei kiireesti peräänny.

Perdun paatti jatkaa matkaansa Allieriä pitkin. Mekin poikkesimme Allierin rannalla Vichyssä. Sattumalta osuimme Source des Celestins'in paviljongille, jossa sai useasta hanasta vichyä. Otimme kolme 1,5 litran pulloa täyteen. Paljon kansaa lappoi täyttämässä pulloja jopa korillisen kerrallaan. Pullo maksoi kaupassa 3,95 fr. Olipa se kekseliäs kauppamies, joka lähteen pahanmakuista vettä maistettuaan keksi uskotella, että se on terveellistä. Ja niin sai siitä paremman hinnan kuin hyvänmakuisesta vedestä saakaan. Sitä meidänkin täytyi sitten juoda pari kolme päivää, kun kerran oli ilmaiseksi rahanarvoista juomaa saatu. Lämpimänä se maistui kamalalle, vaikka vatsaan tuli kyllä hyvä olo. Lapsille se ei kelvannut.

Perdu seilaa Lyonin kautta, mutta me oikaisimme sen eteläpuolelta.

Edellispäivänä olimme jo kiivenneet melkoisen korkealle, koska puolen päivän jälkeen alkoi alamäki, jota riitti kilometrikaupalla tai kymmeniä kilometrejä. Ajoimme suuren rotkon, Le Col de la Republique, reunaa. Oikea vuoristomaisema, lasku alkoi yli 1100 metrin korkeudelta kohti Rhônen laaksoa.
Rahanvaihdossa ilmeni ongelmia. Credit Agriculture -pankki ei tuntenut markan kurssia, vaikka rahojen kuvat löytyivät kansiosta. Onneksi Banque Nationale de Paris tunsi kurssin.
Paljon linnoja oli jyrkänteiden reunoilla, osa niistä oli raunioita. Maisemat tasaantuivat kun päästiin Rhônen laaksoon. Pari päivää myöhemmin luimme paikallisesta lehdestä, että kohta poistuttuamme alueelta oli alkanut kova rankkasade. Yksi leirintäaluekin oli pitänyt evakuoida. Onneksi emme olleet siellä!

St. Etiennen ympäri vei niin hyvä moottoritie, että kiersimme neljännes kierrosta liikaa ennen kuin huomasimmekaan. Ihmettelimme vain, että onpa suuri kaupunki, kun ei lopu ollenkaan.

Orangessa löysimme roomalaisten riemukaaren helposti, mutta amfiteatterin löytäminen oli vaikeampaa. Sinne olisi maksanut 25 fr /aikuinen ja 20 fr lapselta, joten katsoimme vain ulkopuolelta. Amfiteatteria etsiessämme huomasimme seisovamme Braillen pysäkillä ja viereinen katu oli Louis Braillen katu. Emme tiedä miksi sokeiden asiaa muistetaan Orangessa. Niin sitä törmää "työasioihin" lomamatkallakin!

Aix-en-Provencen ohi vei myös niin vetävä moottoritie, että kierros oli lipsahtaa pitkäksi. Marseillen ja Aubagnen itäpuolelta, kylästä, jonka nimi jäi huomaamatta, löytyi leirintäalue, 70 fr yöltä. Bensa ja leirintä kallistuvat etelää kohti.

Vähän ennen leiripaikkaa alkoi kuulua outoa ääntä. Luulimme ensin, että Warre oikuttelee, laturinhihna tai jokin muu ja kuski kalpeni, mutta ääni kuului edelleen vaikka pysähdyimme. Melkoinen siritys, säksätys tai mikä lie kuuluikin puista. Mitään ei näkynyt. Taisivat olla kaskaita, muistelimme joskus lukeneemme sellaisista.

Perdu päätyi Toulonin länsipuolelle Sanary-sur-Meriin, me jatkoimme itään.

Vahingossa jouduimme ajamaan Toulonin läpi, moottoritie vei hyvin. Siellä näkyi jo merta, mutta sitten jouduimme taas vahingossa sisämaan kautta kulkevalle Frejusin tielle. St. Tropezin tienviitan nähtyämme käännyimme sinne. Matkalla huomasimme kilpikonnakylän (Le Village des Tortues), jossa kasvatettiin erilaisia kilpikonnia. Sisäänpääsy olisi ollut 30 fr ja 10 fr eli yhteensä 90 fr, joten emme menneet.

St. Tropezin luona oli ranta, jossa näkyi käyvän uimareita, vaikka siellä oli lasinsiruja. Lapset uivat kengät jalassa. Vilman polvessa ei vedessä laastari pysynyt eikä muovipussista tehty suojuskaan, mutta huomasimme että paksu kerros rasvaista voidetta suojaa kirvelyltä. Polvesta oli lähtenyt nahkakerros jalkapallon peluussa hiekkakentällä.

Sitten ajoimme St. Tropeziin, mutta katujen ahtautuessa käännyimme takaisin. Ei se niin kummoiselta näyttänyt. Ehkä virallisella uimarannalla olisi ollut filmitähtiä. Meistä oli paljon houkuttelevampi seuraava Port Grimaud. Ste Maximesta löytyi Camping Les Cigalons, 106 fr yöltä, Lähellä oli yleinen uimaranta, jonne oitis lähdimme. Merivesi oli lämmintä, aaltoili vähän enemmän kuin St. Tropezissa.

Kaskaita kuului edelleen. Tämä oli ensimmäinen päivä, jolloin aikuistenkin teki mieli uimaan. Illalla naapuriteltan koiran rontti nosti koipeaan meidän teltan nurkalle. Ärjäisimme sille, jopa häippäsi! Kaadoimme vettä läntin päälle ja sivelimme valkosipulia teltan nurkkiin. Emme toiste tavanneet hurttaa ruiskimassa, eikä telttaankaan ilmestynyt märkiä länttejä.
Meiltä kesti autolla viisi päivää Pariisista Välimerelle, Perdulta vei laivallaan paljon kauemmin. Olimme mekin kaikkiaan viisi viikkoa matkalla. Tämä pätkä oli keskivaiheilta.

Seuraavan kuriirin haltuun - lukuiloa!

Kirja on vapautukseni #205 Chanian haasteessa Vapautusten vuosi: Syyskuu

Book #103 in the 2017 Keep Them Moving -challence by Booklady331

Kiitos kirjasta!!