Takakannesta:

Joskus sormi on leikattava, jotta käsi pelastuisi.

Afganistan 1952. Abdullah ja hänen pikkusisarensa Pari asuvat isänsä ja äitipuolensa kanssa pienessä Shadbaghin kylässä. Abdullah on Parille enemmän kasvattaja kuin veli; hän on valmis tekemään sisarensa vuoksi mitä tahansa. Kumpikaan ei voi aavistaa, että heidän yhteinen aikansa on pian päättymässä.

...
Ostin kirjan Kirjasto 10:n poistomyynnistä, kirja oli toivelistakirjani. Olen nauttinut kirjailijan kertojan lahjoista Leijapojan ja Tuhat loistavaa aurinkoa kirjan parissa. Kirja on taskukokoinen MIKI-kirja. En ole vielä lukenut yhtään kirjaa tässä muodossa (muistaakseni), mutta vaikuttaa kätevältä, kun kirja vie niin vähän tilaa. Sivut ovat todella ohuita, kuin raamatuissa.

Olen ahminut kirjaa eilisestä alkaen. MIKI-formaatti on ihana, kirjaa on niin helppo kantaa mukanaan ja kirjan pienestä koosta huolimatta teksti on niin isoa ja helppolukuista. Ja kirja pysyy hyvin auki, kun luet sitä ja on kevyt myös pitää kädessä lukiessa.

Ihastunut olen edelleen myös Hosseinin tarinankerrontaan. Olin kuullutkin etukäteen, että tämä kirja koostuu monista tarinoista, mutta eivät ne irrallisia ole. Oikeastaan olenkin koukussa aina uuden luvun aloittamiseen, kun hinkua tietää, kuka edellisissä tarinoissa esiintyneistä henkilöistä on nyt päässyt pääosaan tarinassa. Pidän, pidän, pidän! Henkilöt ovat vahvasti lihaa ja verta ja tarinoissa on ristiriitoja ja eettisiä kysymyksiä, joiden kanssa he tulevat vastatusten. Käsittelyssä on ystävyys, sisaruus, vanhemmuus, juuret, epäoikeudenmukaisuus, syyllisyys, salaisuudet, kateus, inho, häpeä... Tapahtumat sijoittuvat etenkin Afganistaniin, mutta myös Pariisiin, Kreikkaan, Yhdysvaltoihin... 1950-luvun taitteeseen, 2000-luvulle, 1970-luvulle... Taitavasti kudottu tarinoiden verkko, joka vangitsee minun mielenkiintoni.

"Jos olen jotain Kabulissa oppinut, niin sen, että inhimillinen toiminta on sekavaa, arvaamatonta ja epäjohdonmukaista. Mutta silti saan lohtua ajatuksesta, että elämäntarinani saa muodon niin kuin pimiössä kehittyvä valokuva ja vahvistaa, että minussa on hyvyyttä, jota olen aina halunnut nähdä itsessäni. Tarina kannattelee minua."

Sain kirjan luettua loppuun ja eheä oli kokonaisuuskin. Muutamia sitaatteja:

"Lapsuudenkotiin tuleminen on hiukan hämmentävää, kuin lukisi lopun kirjasta, jonka on aloittanut kauan sitten."

"Koira puri muutamassa minuutissa Thalialle nuo kasvot, ja häneltä meni elinikä muokata ne identiteetiksi. Hän ei sallisi minun purkaa kaikkea sitä veitselläni. Se oli ollut uuden haavan avaamista vanhan päälle."

"Hän sanoi, että jos kulttuuri on talo, kieli on sen etuoven avain, ja vain sen avulla pääsi kaikkiin huoneisiin. Ilman sitä, hän sanoi, ihmisestä tulisi harhaileva, koditon ja identiteetitön"

Vuosaareen Columbuksen miittiin uutta lukijaa etsimään, jos ei lähde kenenkään matkaan niin Marian Konditorian bookcrossing-hyllyyn tarjolle.

Vastikään mietin, laittaisiko tämän toivelistalleni, joten mukaanihan tämä lähti, kun tuli miitissä vastaan. Kiitos toukokuu!

En tiennyt kirjasta etukäteen juuri muuta kuin kirjailijan, joten olin aluksi vähän ymmälläni, kun kertomus yhtäkkiä vaihtui. Lukuisista ihmisistäkin oli vaikea pysyä kärryillä. Mutta enemmän luettuani kirja alkoi viehättää. Tykkäsin kovasti!

Löytyisiköhän miitistä joku, jolla tämä on vielä lukematta?

Heti kun tämä ilmestyi pöydälle pakko oli napata, sekä koon pienuuden että myös tarinan kiinnostavuuden vuoksi. Kiitos kirjasta